Julkaisut


» PDF-kirja

Vuonna 2022 Nuoperi täytti pyöreitä vuosia. Juhlistimme 20-vuotista toimintaamme tuomalla esiin nuorisotyön eetoksen monimuotoisuuden.

Viisitoistavuotiaina kokosimme 100 tarinaa nuorisotyöstä ja viisi vuotta myöhemmin pistimme vielä paremmaksi. 100+ TARINAA NUORISOTYÖSTÄ – Virkistetty versio sisältää aiemman verkkojulkaisun värikkäät tarinat höystettynä nuoperilaisten uudemmilla päivityksillä ja harjoittelijoidemme Nuoperi-muistoilla.

Nuoperin juhlavuoden teemana oli nuorisotyön eetos, ja sitä täynnä on myös juhlajulkaisumme. Siinä on tarinoita, valokuvia ja muistoja eri ikäisiltä ihmisiltä, eri puolilta Suomea ja ulkomailta. Ajatuksia nuorisotyön syvimmästä olemuksesta ja kuvauksia hauskoista sattumuksista. Tunnelmia kohtaamisista nuorten kanssa. Kaikkea sitä mistä nuorisotyö on tehty.

» PDF-kirja

Musiikki nostaa tunteet esiin, se rentouttaa, energisoi ja yhdistää. Rock-musiikin rantauduttua Suomeen 1950-luvulla on musiikki ja nuoret liitetty kiinteästi toisiinsa. Siksi halusimme selvittää mikä on musiikin merkitys nuorisotyössä ja miten ohjaajat ovat mukaan päätyneet. Oliko ensin musiikki vai työ?

Kokosimme virtuaalisen ryhmän, jossa oli mukana 27 paikkakunnan nuorisotyöntekijöitä musiikin parista. Jäseniä aktivoitiin keskustelemaan antamalle heille mietittäväksi ja kommentoitavaksi musiikkinuorisotyöhön liittyviä väittämiä. Osan porukasta tapasimme oikeastikin, osan kanssa teimme puhelin- ja sähköpostihaastatteluja. Tästä kaikesta syntyi julkaisu, jonka lukemalla musiikin merkitys nuorisotyössä tulee näkyväksi muillekin kuin sitä tekeville. Se on myös kokoelma monista opinnäytteistä, bändioppaista, historiikeista, katselmuksista, bändien omista verkkojulkaisuista, lehtijutuista, Youtuben ja muiden suoratoistopalveluiden tarjonnasta. Nupit voi laittaa kaakkoon, täältä tulee (NUORISO-)OHJATTUJA SÄVELIÄ!

» PDF-kirja

Sukupolvia merkitään kirjaimilla X, Y ja Z. Kokemuksia näistä kirjaimista on varmasti meistä monella, vaikka emme itse niihin tuntisi kuuluvammekaan. On diginatiiveja, minäminä-sukupolvelaisia, taantuman teinejä ja milleniaaleja. Uusi pullamössösukupolvi pääsee aina edellistä helpommalla. Odotuksia ja ennakkoluuloja riittää.

Seitsemäntoista nuorisotyön ammattilaista kertoo sukupolvituntemuksistaan. Yhdelle tärkeää on arvojen jakaminen, toiselle kapinointi ja kolmannelle oman polun seuraaminen. Mutta onko kirjaimella oikeasti väliä? Pohdintoja kommentoi tarinoiden tutkija. Mihin sukupolveen tai tarinaan sinä samaistut?

Nuoperin 15-vuotisjuhlan kunniaksi kokosimme 100 tarinaa nuorisotyöstä. Hauskat, jännittävät ja tunnelmalliset tarinat eri vuosikymmeniltä kerättiin avoimella kirjoitushaulla ja täydennettiin nuoperilaisten tekemien työelämähaastattelujen muisteluilla ja nuorisotyön kirjallisuudella. Nasevat jutut ja värikäs sivusto vievät sinut nuorisotyön ytimeen.

Käy klikkailemassa vuosia auki ja koe löytämisen iloa!

» PDF-kirja

Parisuhdedraamaa, kaveruutta, kasvamisen kauneutta, dekkarimaisia käänteitä unohtamatta. Luova kirjoittaminen ja nuorisotyö yhdistyvät odottamattomilla tapahtumilla ja jännittävillä sanakäänteillä. Syntyi huikea novellikokoelma, jota maustavat terävät henkilökuvat ja yllätykselliset muistelmat.

Turun yliopiston luovan kirjoittamisen proosaryhmäläiset saivat käsiinsä tunnisteettomat nuorisotyöntekijöiden työpäiväkirjat, joiden avulla he loivat työntekijät uudelleen niin novelleissa, henkilökuvissa kuin haudan takaisissa muistelmissakin.

Pokkariksi kootuista tarinoista kertyi huimat 256 sivua viihdyttävää, mutta samalla myös ajatuksia herättävää lukemista. Kertomuksia joka makuun. Kokoelma on mielestämme myös kaunis kiitos itse työpäiväkirjojen kirjoittajille, mietteenne elävät nyt uutta vaihettaan. Kiitokset myös proosaryhmäläisille ja heidän opettajalleen Niina Revolle. Tämä oli hieno projekti!

» PDF-kirja

Seksi, seurustelu, rakkaus, bändien pörröpäät ja meikkaamisen vaikeus. Siinä muutamia ikuisuuskysymyksiä, jotka kiinnostavat nuoria aina. Niin ne kiinnostivat myös 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin toimittaja Uma Aaltonen (1940-2009) piti omia nuortenpalstojaan mm. AnnassaUudessa SuomessaMe-lehdessä, Hevoshullussa ja monissa maakuntalehdissä. Anna Kemppinen kokosi Uman lehtileikkeet ja teoriat yhteen kansatieteen pro gradussaan, jonka me nuoperilaiset muokkasimme koko kansan luettavaksi.

Tyttöjä, poikia, huoria, homoja. Neuvotteluja sukupuoliesityksestä ja seksuaalisuudesta Uma Aaltosen nuortenpalstoilla -nimisessä opinnäytteessään Anna pohtii Uman ohjeita ja vastauksia uudesta näkökulmasta. Nuoperin julkaisussa uusia tuulia keskusteluun tuovat lisäksi Uman työtoveri, Uman aikana nuorisotyötä tehneet, omaa vastaavanlaista neuvontapalstaa pitänyt toimittaja, tyttötutkija ja Setan puheenjohtaja. Mikä on muuttunut, ja onko Uman palstoista jäänyt elämään muutakin kuin sanat terkku, murkku ja poks?

Julkaisu on loppuunmyyty.

» PDF-kirja

Nuorten Pohjola on kaukana virallisesta nordismista. Se on elämän makuista ystävyyttä, tapahtumia täynnä olevia päiviä ja valvottuja öitä, kuumia lähteitä tai jopa omegatehtaita. Ja tanssia, teatteria, uusia kieliä ja loputtomia mahdollisuuksia. Pohjolan rajattomat rajat ovat nuoria varten!

Nuoperin julkaisu löytää Pohjoismaat nuorten kokemana. Kahdentoista erilaisen tarinan kautta näemme, että nuoret osaavat verkostoitua ja löytää kenties koko elämän kestävän ystävyyden. Siis täältä, kylmästä Pohjolasta!

» PDF-kirja

Miksi polkupyörä oli nuorisotyöntekijän tärkein väline? Tiesitkö, että Helsinkiin perustettiin Suomen ensimmäinen nuorisokahvila jo 1950-luvulla? Milloin elettiin nuorisotilojen kulta-aikaa? Vaikuttiko 1990-luvun lama? Riittävätkö nykynuorille sohva, biljardi ja pleikkari?

Entä miten otsalle tehtiin oikeaoppinen vooki, joka sopi lättähatun kanssa? Mistä minihame sai nimensä? Milloin Uma Aaltosen Poppeli-ohjelmaa tuli radiosta? Piditkö sinäkin pitkävartista kampaa farkkujen takataskussa?

Nuoperin julkaisu vie sinut tutustumaan nuorisotiloihin ja nuorten omiin juttuihin eri vuosikymmeninä.

» PDF-kirja

Nuoperin juhlavuoden kunniaksi keräsimme tähän kymmenvuotiskatsaukseen toimintaamme kuvaavia pätkiä Nuoperin virallisista toimintakertomuksista. Näiden sekaan sovittelimme jälkiviisaita kommenttejamme hauskoista, mielenkiintoista ja välillä työläistäkin projekteistamme.

Iloksemme saimme kerättyä muistoja myös muilta Nuoperissa mukana olleilta. Miten monenlaisia ja muistia virkistäviä mietteet ovatkaan! Ennen kaikkea ne kertovat ihmisistä ja siitä, mitä kaikkea syntyykään, kun innokkaat tekijät ja kokijat Suomen joka kolkasta panevat niin sanotusti hösseliksi. Arvaamme, että toiminnan ohella on syntynyt myös paljon uusia ystävyyssuhteita. Meille ainakin!

» PDF-kirja

Nuorison taidetapahtumaan on osallistunut vuosikymmenien aikana lukuisa joukko niin musiikin, teatterin, tanssin, elokuvan ja sirkuksen harrastajia kuin myös kirjoittajia, digi- ja kuvataiteen harrastajia. Nuori Kulttuuri jatkaa kunniakasta työtä antamalla nuorille mahdollisuuden esiintyä ja saada palautetta ammattilaisilta. “Tärkeintä on kulttuurien kohtaaminen, nuorten unelmat ja uuden luominen.”

Reetta Pihlajavirran Turun yliopiston kansatieteen pro gradu -tutkielmassa Nuorison taidetapahtuma. Kulttuurista nuorisotyötä kulttuuripolitiikan näyttämöllä (2011) käytettiin lähteinä Nuoperiin tallennettuja aineistoja. Opinnäytetyöstä toimitettiin Nuoperissa kevyempi julkaisu, johon saatiin mukaan tapahtumia tehneiden ja niissä mukana olleiden muistoja eri vuosikymmeniltä. Jo kirjan runsas kuvitus siirtää lukijan tapahtumien tunnelmiin!

» PDF-kirja

Suomen nuorisoyhteistyö Saksan demokraattisen tasavallan ja Saksan liittotasavallan kanssa alkoi jo 1960-luvulla. Vuosikymmenten aikana on monta tarinaa ehtinyt jo kadota, mutta nyt ainakin osa tapahtumista ja muistoista on tallennettu. Missähän tanssittiin lipsiä? Kasvoiko DDR:ssä todellakin banaaneja? Mikä merkitys oli Checkpoint Charliella, tunnetulla rajanylityspaikalla, nuorisoyhteistyössä? Mitkä kaksi eurooppalaista ystävyyskaupunkia sijaitsevat Reinin varrella niin, että ne voivat risteillä tapaamisiin ja pyytää suomalaisetkin mukaan? Nuoperin kolmas kansainvälistä nuorisotyötä pohdiskeleva julkaisu avaa jälleen portit uusiin maihin, joista toista ei enää ole.

» PDF-kirja

Nuorisotyöhön on aina kuulunut tiedonvälitystä ja neuvontaa. Tätä kautta on moni nuori saanut kysymyksiinsä vastauksia ja löytänyt apua ongelmiinsa. Mutta miten tietoa on välitetty ja kuinka nuoriin saadaan kontakti? ”Puskaradio” toimii edelleen ja julisteita, esitteitä ja kalentereita tarvitaan yhä. Ja kohtaamisia kasvokkain. Tieto kulkee päällekkäin, vierekkäin, lomittain ja limittäin, jotta se löytää oikean kohteensa. Hiilipaperi on vaihtunut skanneriin ja puskaradio ehkä siirtynyt virtuaaliseen todellisuuteen, mutta tietoa saa ja apua löytyy.

Julkaisu pohjautuu Nuoperin vuosina 2007-2009 tekemiin kyselyihin. Huomion ovat saaneet myös nuorisotyöntekijät itse, eikä raittiustyötäkään ole unohdettu. Tarina alkaa jo 1940-luvulta ja päätyy nykyaikaan. Tuona ajanjaksona on myös tekninen kehitys ollut huimaa.

» PDF-kirja

ITÄÄN!-julkaisu kertoo kuntien nuorisotoimien osallistumisesta Suomen ja Neuvostoliiton väliseen ystävyyskuntatoimintaan. Julkaisu pohjautuu haastatteluihin ja sähköpostikyselyillä saatuihin tietoihin. Ystävyystoiminnassa mukana olleet nuorisotoimien työntekijät ja luottamushenkilöt kertovat omin sanoin, miten järjestelyt sujuivat ja mitä reissuilla tapahtui, miten pitkään puheet oikeasti kestivät ja miten ylenpalttisesti vieraita kestittiin.

Suurin osa muistoista sijoittuu 1970- ja 1980-luvuille, jolloin ystävyyskuntatoiminta oli vilkkainta. Tietoja on saatu paristakymmenestä kunnasta. Pääosissa ovat Lahti ja Turku, jotka solmivat ystävyyskaupunkisopimukset neuvostoliittolaisten kuntien kanssa jo vuonna 1953, ensimmäisinä Suomessa.

» PDF-kirja

Nuorisotyön mieli ja merkitys -julkaisu on Nuoperin kuudes julkaisu nuorisotyöstä. Tässä julkaisussa on seitsemän alan keskeistä teemaa, joiden ympärille on kerätty 28 kirjoittajaa. Puhutaan kutsumuksesta, kulttuurisesta työstä, mediasta, sosiaalisesta työstä, tiloista, kansainvälisyydestä ja monikulttuurisuudesta ja etsitään luontoyhteyttä Jokaisella teemalla on oma johdantonsa. Kirjoittajat muodostavat perheitä, joiden jäsenet keskustelevat keskenään, mutta myös lukijan kanssa.

Kirjoituksissa käsitellään 20:n eri paikkakunnan nuorisotyötä. Aikajatkumo on kirjoituksissa pitkä, joissakin jopa yli 70 vuotta. Nuorisotyötä lähestytään sen tekijän näkökulmasta. Nuorisotyöntekijöiden mieli ei aiemmin ole näin avoimena ollut eikä sitä ole näin systemaattisesti kirjattu. Toisaalta myös nuoret ovat päässeet kertomaan, mikä nuorisotyössä on heitä kiehtonut. Katso mistä on nuorisotyöntekijä tehty!

Toimintaa, rakennuksia, historiaa, tarinoita Vuonna 2008 Suomessa on kymmenen valtakunnallista nuorisokeskusta, jotka toimivat tukikohtina leirikouluille, harrastusleireille, lomille ja erilaisille tapahtumille. Yhdessä keskukset muodostavat koko maan kattavan palveluverkoston nuorille ja nuorten kanssa toimiville.

Runsaasti kuvistetussa multimediassa esitellään kaikki kymmenen nuorisokeskusta ja kerrotaan keskusten toiminnasta, palveluista ja arvoista. Mukana on muistoja myös vanhemmilta ajoilta, mm. pieniä tarinoita Hyvärilän vanhainkodin, Marttisen pappilan ja Riutulan lastenkodin (Vasatokka) arkielämästä.CD-ROM on toteutettu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Vuonna 2019 rompun sisällöstä tehtiin suomenkielinen painettu printtiversio (102 s.), jota jaettiin nuorisokeskuksiin muistoksi projektista. Tuon version voit ladata pdf-tiedostona.

Kaksikielisessä julkaisussa, vironkieliseltä nimeltään Tundeline teekond – Eesti ja Soome noorsookoostöö, esitellään monipuolisesti Viron nuorisotyötä ja erityisesti Viron ja Suomen nuorisoyhteistyötä. Kirjoituksissa historiallisia faktoja tärkeämmällä sijalla ovat mukanaolijoiden henkilökohtaiset tuntemukset.

Julkaisussa keskitytään pääasiassa valtion sekä lääni- ja maakuntatason virkamiesten muistelmiin virallisen nuorisoyhteistyön alkuajoista Viron julistauduttua uudelleen itsenäiseksi vuonna 1991. Virkamiesten kirjoitusten vastapainona mukana on myös muistoja Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajalta (1920-1940), kuntatasolta ja nykynuoren matkaraportista.

Julkaisu on loppuunmyyty.

» PDF-kirja

Oman työelämän sekä työssä tehdyn ja saadun materiaalin tallentaminen ei ole monellekaan tuttua. Mikä aineisto kuuluu virka-arkistoon ja mikä muu on säilyttämisen arvoista? Mitä kannattaa tallentaa ja millä tavoin? Mitä tehdä työhuoneen nurkissa pyöriville kirjeille, valokuville, puheille, päiväkirjoille, lahjaesineille ja vanhoille kaita- ja videofilmeille?

Opaskirjassa arkistoinnin ja nuorisotyön ammattilaiset kertovat ajatuksiaan erilaisten aineistojen tallentamisesta. Saat käytännön vinkkejä siihen, miten voit dokumentoida omaa työtäsi ja jättää siitä jäljen jälkipolville.

» PDF-kirja

Kaksikielinen julkaisu, englanninkieliseltä nimeltään Swings, films, clubs and tattoos – An ethnological approach to youth culture, koostuu Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen opiskelijoiden ja tutkijoiden artikkeleista. Kukin kirjoittaja on valinnut oman tutkimusaiheensa Nuoperin keräämästä aineistosta. Katse kohdistetaan nuorisoon ja nuorisotyöhön liittyvään aineistoon, mutta tutkimusote on kansatieteellinen.

Julkaisun tavoitteena on esitellä Nuoperin saamia lahjoituksia laajemmalle yleisölle ja samalla innostaa alasta kiinnostuneita tutkijoita ja opiskelijoita hyödyntämään kerättyä aineistoa.

Julkaisu on tehty tukemaan Nuoperin kiertonäyttelyä, joka kertoo kunnallisen nuorisotyön ensimmäisistä kuudestakymmenestä toimintavuodesta Suomessa. Leirit, kerhot, musiikki ja taidetapahtumat ovat olleet keskeisiä toimintamuotoja, mutta nuorisotyöhön kuuluu myös paljon muuta. Näyttelyesite perehdyttää lukijan nuorisotyön moninaisuuteen. Siihen ovat kirjoittaneet oman alansa ammattilaiset esitellen mm. oman kaupunkinsa nuorisotyötä ja perehdyttäen nuorisotyön organisaatioon ja nuorisotyöntekijöiden koulutusmahdollisuuksiin.

Julkaisu on loppuunmyyty.