Nuoperin tarina


Vasemmalla: NUO15_449 Nuorison taidetapahtuma 1993.
Keskellä: NUO5_074 Taisto Kärkkäinen.
Oikealla: NUO9_094 Opetusministeriö.

Nuoperi sai alkunsa Nuorisotyön Senioriklubin aloitteesta. Senioriklubi (nyk. Nuorisotyön Seniorit) perustettiin Lahdessa Nuori Kulttuuri -tapahtuman yhteydessä 18.5.2001, ja se otti asiakseen jo kauan puheena olleen nuorisotyöalan perinteen tallentamisen. Monilla pitkään nuorisotyötä tehneillä oli omia työhön liittyviä yksityisarkistojaan, joiden säilyminen virka-arkistojen ohessa koettiin tärkeäksi. Niin sanotun hiljaisen tiedon pelättiin jäävän unohduksiin työntekijöiden eläköityessä ja ikääntyessä.

Turun kaupungin nuorisoasiainkeskus, Turun maakuntamuseo ja Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos kiinnostuivat asiasta. Aluksi harkittiin nuorisotyömuseon perustamista, mutta nopeasti kiteytyi ajatus valtakunnallisesta hankkeesta, joka kartoittaa, kerää ja tallentaa nuorisotyön historiaan liittyvää aineistoa ja muistitietoa.

Nuorisotyön perinteen tallentamishanke Nuoperi käynnistyi opetusministeriön rahoituksella kesäkuussa 2002. Nuoperia perustamassa olleet tahot kuuluvat edelleen tärkeiden sidosryhmien edustajista muodostuvaan Nuoperin ohjausryhmään. Nuoperi hakee opetus- ja kulttuuriministeriön avustusta toimintaansa joka vuosi.

Tutustu Nuoperin aiempaan toimintaan:

  • Teimme viime vuonna Varsinais-Suomen alueellisen vastuumuseon kanssa sopimuksen, jonka myötä saimme ryhtyä tallentamaan Nuoperin valokuvakokoelmaa museon ylläpitämään AINA-kokoelmahallintajärjestelmään. Sitä kautta kuvamme löytyvät myös finna.fi:stä. Vuoden 2024 loppuun mennessä kuvia oli hakupalveluissa jo yli 3100.
  • Työstimme monivuotista Nuorisotyön eetos -projektiamme kokoamalla aineistoa ja muokkaamalla tekstejä sekä tekemällä haastatteluita. Sopeutettu taloussuunnitelma siirsi digijulkaisun julkaisua tulevaan.
  • Lahjoituksia saatiin monipuolisesti. Jo aiempi Nuorisotutkimusseuran lahjoitus saatiin seulottua ja se odottaa digitointia. Oulun Kaijonharjun nuorisotilalta saatiin toimintakuvia dioina, Turun Runosmäen nuorisotilalta hiukan kuvia ja kirjallisuutta, jota saimme myös Turun Nuorten palveluista sen muuton yhteydessä. Ilmari Rinteen merkkikokoelma siirrettiin Nuoperia välikätenä käyttäen Varsinais-Suomen vastuumuseolle. Jyväskylän maalaiskunnan valokuvat saatiin seulomattomina. Niiden työstäminen hakupalveluihin jatkuu ensi vuonna.
  • Nuoperi, ajat ja arkistot -sivuiltamme (https://nuoperi.fi/ajat-ja-arkistot.php) löytyivät tiedot kaikesta aineistostamme vielä vuoden loppuun saakka. Nuoperin kokoelmat esiteltiin siellä aineistoryhmittäin ja tietokantaan voi tehdä myös erilaisia hakuja. Tulevan vuoden alussa aineistotiedot ovat uudella sivustollamme Kokoelmat-otsikon alla.
  • Erilaisia tapahtumia ja tietoiskuja oli vuoden aikana paljon tarjolla. Kävimme mm. NUORI2024-tapahtumassa, osallistuimme Sivistyksen vuosi -tapahtumiin, osallistuimme Nuorisotyön senioriklubin tutustumismatkoihin Tuusulan, Lahden ja Jyväskylän nuorisopalveluihin, tutustuimme Turun yliopiston pitkäaikaissäilytykseen HKTL-arkiston esittelyssä sekä tietysti moniin Nuorisotyön viikon tapahtumiin.
  • Uuteen Nuoperin työhuoneeseen A282 Arcanum-rakennuksen toiseen kerrokseen saatiin tammikuun lopulla kalusteet ja pystyimme asettumaan taloksi. Isot ikkunat tuovat mukavasti valoa!
  • Jatkoimme 20-vuotisjuhlaseminaaristamme tutun eetos-aiheen käsittelyä työnimellä ”Mikä nuorisotyön eetoksessa kantaa läpi elämän?” Onnistuimme tavoittamaan kymmenen vuoden takaisessa nykydokumentointiprojektissamme mukana olleita työpäiväkirjojen kirjoittajia ja saimme kuulla, mitä he nyt ajattelevat silloisista mietteistään ja mikä työelämässä on muuttunut.
  • Varsinais-Suomen alueellisen vastuumuseon kanssa neuvoteltiin mahdollisuudesta saada Nuoperin valokuvakokoelmat mukaan AINA-kokoelmanhallintajärjestelmään ja yleisön tavoitettaviksi. Toukokuun lopulla allekirjoitimme asiasta sopimuksen. Nuoperin valokuvakokoelman uudelleen järjestämisen ja luetteloimisen jälkeen kuvia päästiin syksyllä tallentamaan Ainaan ja sitä kautta valtakunnalliseen finna.fi-hakupalveluun. Vuoden 2023 lopussa Nuoperin valokuvia löytyi Ainasta ja Finnasta jo lähes 1400, ja tallentaminen jatkuu.
  • Suurin Nuoperin saama lahjoitus tänä vuonna oli Nuorisotutkimusseuran 10–15 hyllymetrin seulomaton asiakirjalahjoitus, joka sisältää seuran aiempien tutkimusjohtajien aineistoa seuran perustamisesta 2000-luvulle.
  • Harjoittelijamme Anu jatkoi Nuorisoperinteen keskusarkistossa Turun kaupunginarkistossa säilytettävän asiakirja-aineiston digitoimista.
  • Toukokuussa Nuoperi oli mukana Nuorisotyön senioreiden järjestämällä vierailulla Kotkaan. Seminaarin lisäksi juhlimme Kotkan 70 vuotista nuorisotalotoimintaa ja onnittelimme Kotkan entistä nuorisotoimenjohtajaa, ystäväämme Väinö Sinervoa, hänen täyttäessään kunnioitettavat 95 vuotta.
  • Vuoden 2023 tapaamiset, kokoukset ja seminaarit keskittyivät Turun yliopiston omiin muutosohjelmiin ja juhlatapahtumiin, mutta osallistuimme myös mm. Nuorisotyöviikon etätapahtumiin ja NUORI2023-tapahtumaan Jyväskylässä.
  • Nuoperin verkkosivuilla on kuukausittain keskimäärin 800 kävijää. Aineistokyselyjä tuli ennätysmäärä ympäri Suomen mm. Ota yhteyttä -lomakkeella.
  • Vuosi 2022 oli Nuoperin 20-vuotisjuhlavuosi. Juhlajulkaisu 100 + TARINAA NUORISOTYÖSTÄ – Virkistetty versio jaettiin sidosryhmille jo joulutervehdyksenä 2021, ja vuonna 2022 se tuli tarjolle myös verkkoversiona omilla sivuillamme ja issuu.comissa.
  • Nuoperi juhli 20-vuotista toimintaansa Nuorisotyön unelmien eetos -seminaarilla 14.9.2022 Turun nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa. Nuorisotyön eetoksen rinnalla vilkkaissa keskusteluissa kulkivat ilmastonmuutos, digitalisaatio ja työhyvinvointi, ja aiheita alustivat kahdeksan ammattilaista eri nuorisotyön aloilta. Oli hieno kohtaamisten päivä!
  • Juhlaseminaarin osallistujille jaettiin paljon kiitosta saanut Nuorisotyön unelmien eetos -ohjelmavihko, jossa oli tiiviit alustukset ja nostoja aiheista, eetos-mietteitä, pieniä tehtäviä ja muistiinpanotilaa.
  • Aineiston tallentamista Nuoperi, ajat ja arkistot -tietokantaan jatkettiin. Ryhdyttiin myös pohtimaan mahdollisuutta saada tietokanta mukaan Finna.fi-hakupalveluun. Finna.fin rinnalla vaihtoehtona tutkitaan Turun museokeskuksen ja muiden Varsinais-Suomen museoiden Aina-kokoelmanhallintajärjestelmää, johon avattiin 11.10.2022 julkinen Aina-käyttöliittymä. Sen kautta kokoelmiin pääsee verkossa tutustumaan vapaasti. Ainassa on jo nyt mukana museoon reprokuvattuja Nuoperin valokuvia.
  • Nuoperin av-päätearkiston (Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen arkisto) uusi arkistointiohjelma saatiin toimintaan, joten odottamassa olleita aineistoja päästiin arkistoimaan. Diakuvia digitoitiin omaa tietokantaa varten.
  • Nuorisoasiainneuvos Taisto Kärkkäinen menehtyi 6.3.2022. Nuoperi kunnioitti häntä keräämällä muisteluita, lähettämällä muistokukkia siunaustilaisuuteen sekä julkaisemalla oman muistokirjoituksen. Myös Nuoperin juhlaseminaarin yhteydessä pidettiin pieni muistelutilaisuus. Taisto Kärkkäisen lapset lahjoittivat Nuoperiin valokuvia, kirjallisuutta ja asiakirja-aineistoa, jotka täydentävät kokoelmissa ennestään olevaa Kärkkäisen itsensä sekä opetusministeriön lahjoittamaa kokonaisuutta.
  • Suomen ensimmäisen kunnallisen kokopäiväisen nuorisotyöntekijän, Ilmari Rinteen, keräämälle kirjakokoelmalle saatiin keväällä uusi sijoituspaikka Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan Arcanum-rakennuksen käsikirjastosta.
  • (NUORISO-)OHJATTUJA SÄVELIÄ -teoksen julkistamistilaisuus päästiin lopulta pitämään NUORI2022-tapahtuman iltaohjelmassa Jyväskylän Veturitalleilla 26.4.2022. Kirjan tekemisestä ja omasta työstään oli nuoperilaisten lisäksi kertomassa kuusi musiikkinuorisotyöntekijää eri puolilta Suomea.
  • Harjoittelijamme Henna osallistui seminaarivalmisteluihin ja seminaariin avustajana. Hän myös digitoi, haastatteli ja litteroi haastatteluja.
  • Pääsääntöisesti vuosi 2022 meni koronan ja työtilan ahtauden vuoksi etätöissä. Nuoperin muutto uuteen työtilaan kerrosta alemmas Arcanumin toiseen kerrokseen alkoi marraskuussa, kun 60 muuttolaatikkoa saapui. Viimeisetkin tavarat saatiin pakattua viikon 50 puolivälissä. Laatikoiden siirto uuteen tilaan ja purku odottivat nuoperilaisia joululoman jälkeen tammikuussa 2023.
  • Nuorisotyön MUSA JA ME -projekti saatiin maaliin. (NUORISO-)OHJATTUJA SÄVELIÄ -teoksen taitto valmistui joulukuussa 2020 ja painatus tammikuussa 2021. Kirjasta tehtiin myös ladattava verkkoversio sekä musiikkivideoilla höystetty selailtava versio, joka julkaistiin issuu.comissa. Samalla Nuoperin vanhemmistakin julkaisuista tehtiin kevyet verkkoversiot. Musiikkikirjan lehdistötiedote sai hyvin huomiota. Nuorisotyö-lehti, Kaleva ja Vihdin Sanomat tekivät suurimmat jutut printtimediaan. Turun yliopiston tiedotus teki julkaisusta oman juttunsa verkkoon.
  • Lähestyvää 20-vuotisjuhlavuotta varten valmistui 100+ TARINAA NUORISOTYÖSTÄ – Virkistetty versio. Se on yhdistelmä vuoden 2017 Sata tarinaa nuorisotyöstä -verkkojulkaisusta, Nuoperin 10-vuotisjuhlatoimintakertomuksesta (2012) sekä Nuoperin vv. 2012 – 2020 harjoittelijoilta saaduista tarinoista täydennettynä uusilla Nuoperin tapahtumilla. Julkaisun jakelu sidosryhmille aloitti juhlavuoden tapahtumat jo loppuvuodesta 2021. Myöhemmin 100+ TARINAA tulee tarjolle myös verkkoversiona.
  • Nuorisotiedon kirjaston lopetettua toimintansa siirtyi siellä säilytetty Nuoperiin lahjoitettu kirjallisuus takaisin Turkuun. Sille etsitään edelleen uutta sijoituspaikkaa. Kirjaston perustamisaikaiset nuorisopoliittiset tutkimukset saatiin Turun yliopiston poliittisen historian käyttöön. Suuri osa aineistoista siirtyi HUMAKin kirjastoon. Nuorisoalan tiedonhallinnan pohdinta jatkuu tulevaisuudessa HUMAKin ja XAMKin johdolla. Nuoperin harjoittelija teki Nuorisotiedon kirjastolle Wikipedia-sivun yhteistyössä kirjaston informaatikon kanssa. Myös Nuoperista koostettiin oma Wikipedia-artikkeli.
  • Nuoperi, ajat ja arkistot -tietokanta yhdistää Nuoperin arkistojen erityyppiset aineistot toisiinsa, jolloin tietoa on helppo löytää. Vuoden 2021 aikana tietojen tallentamista arkistokantaan jatkettiin. Tietokanta hakuineen löytyy linkin Arkistoaineistot kautta. Se on lisännyt aineistokyselyjä.
  • Nuoperi muutti kesäkuussa yhteiseen väliaikaiseen työhuoneeseen. Koronarajoitusten vuoksi töitä tehtiin kuitenkin enimmäkseen etänä. Koko humanistiselle tiedekunnalle remontoitava Arcanum-rakennus valmistunee vuoden 2022 loppuun mennessä, jolloin tapahtuva muutto lienee pysyvämpi.
  • Tehokkaasti alkanut lahjoitusten seulonta päättyi maaliskuun puolessa välissä, kun siirryimme etätöihin. Vanhoista lahjoituksista riittää tekemistä myös vuodelle 2021, kun saamme taas palata työpisteillemme.
  • Toukokuussa pakkasimme vuoroissa ja kesäkuussa muutimme uusiin väliaikaisiin tiloihin Arcanum-rakennukseen, johon koko humanistinen tiedekunta muuttaa remontin valmistuessa.
  • Nuori2020-tapahtumaan osallistuminen onnistui ja pari projektihaastattelua ennätettiin tehdä kasvokkain ennen kuin kaikki toiminta siirtyi verkon ja puhelimen kautta tapahtuvaksi. Etäkokouksin mentiin myös nuorisotiedon hallinnan -tapaamisissa, joissa pohdittiin nuorisotiedon merkitystä yleisellä tasolla. Keskustelua jatketaan seuraavana vuonna HUMAKin ja XAMKin johdolla Allianssin siirtäessä vetovastuun ko. oppilaitoiksille. Tulevaisuudessa myös Nuorisotiedon kirjasto siirtynee HUMAKin alaisuuteen.
  • Nuorisotyön MUSA JA ME -projekti sai myös hyvän alun alkuvuodesta, seisahtui hetkeksi keväällä, mutta saimme hankkeen taiton viime hetkellä valmiiksi joulukuussa ennen pyhiä. (NUORISO-)OHJATTUJA SÄVELIÄ -teoksen painatus siirtyi vuodelle 2021. Kirjasta tehdään myös selattava versio verkkoon sekä ladattava pdf omille verkkosivuillemme www.nuoperi.fi.
  • Vuosi 2019 oli varsin poikkeava lahjoitusten suhteen. Pienempien lahjoitusten lisäksi saimme Nuorisotyö-lehden vanhoja valokuvia läpikäytäviksi ja tunnistettaviksi. Siinä riittää urakkaa myös vuodelle 2020, sillä vanhimmat kuvat ovat 1960-luvulta, kuvia on paljon, ne eivät ole missään aikajärjestyksessä ja tunnistamisessakin menee aikaa.
  • Nuoperi, ajat ja arkistot -projekti on nyt verkkosivuillamme. Sinne jatketaan tiedon siirtoa tasaisesti, asiakirjoja sieltä ei vielä löydy ja aika paljon muutakin tietoa riittää sinne edelleen siirrettäväksi. Ei siis ihme, että tästä projektista tuli yksi perustehtävä, jota tehdään muiden töiden ohella.
  • Nuorisotyön MUSA JA ME -hanke lähti huimaan liitoon, näimme toisiamme livenäkin, teimme henkilökohtaisempia haastatteluja ja sitten alkoi tasainen alaspäin meno. Mikä lie syynä, ei nähtävästi vain ennättänyt vastailla uteluihimme kukaan suljetussa Facebook-ryhmässämme. Nyt tämä projekti siirtyy vaiheeseen kaksi, kirjoittamiseen.
  • Nuorisotyön Senioreiden kanssa semmailtiin jälleen Tallinnassa ja nuoperilaiset pitivät oman työpajan ”Miten teknologia on muuttanut/muuttaa nuorisotyön tekemistä ja luonnetta?” Siinäpä riitti pähkäiltävää. Samalla käytettiin hyväksi myös senioreiden tunnistustaitoja em. Nuorisotyö-lehden kuvissa, joita laitettiin seminaarissa kiertämään ihmeteltäviksi.
  • Julkaisimme jo vuonna 2008 CD-ROM:in Suomen nuorisokeskuksista. Nykyisin ei kaikilla ole enää levyasemaa koneellaan, joten teimme rompusta tiiviin paperiversion, jotta kerätyt tiedot ja kuvat eivät painu sähköisen tiedon unholaan. Emme tehneet julkaisua myyntiin, vaan tallennustarkoituksessa, ja annamme jokaiselle nuorisokeskukselle omansa.
  • Vuosi 2018 oli vilkas lahjoitusvuosi. Ison aineistomäärän (asiakirjoja, valokuvia, AV-aineistoa, julkaisuja) läpikäymisessä vierähti aikaa. Muistitietoa keräsimme neljällä työelämähaastattelulla. Lisäksi harjoittelijamme litteroi aiemmin lahjoituksena saadut seurakunnallisen nuorisotyön uranuurtajien haastattelut.
  • Nuoperi, ajat ja arkistot -projektin tietokantaan syötimme Nuoperin aineistotietoja pitkin vuotta aina, kun siihen oli aikaa. Digitoitujen AV-aineistojen sekä haastattelujen tiedot saatiin tallennettua, ja työ jatkuu.
  • Nuorisotyön MUSA JA ME -projekti lähti kunnolla käyntiin syksyllä. Loimme pohjaksi suljetun Facebook-ryhmän, jonne kutsuimme musanuorisotyöntekijät jakamaan ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Vuoden lopussa ryhmässä oli jo 30 musiikkinuorisotyöntekijää 21 kunnasta.
    Nuoperi osallistui Nuorisotyön Seniorien järjestämään seminaariin Tallinnan Suomen suurlähetystössä 19.9.2018. Nuoperilaiset olivat mukana myös Helsingissä syyskuussa pidetyssä “Nuorisotyötä kokeneiden tilaisuudessa”, jossa nuorisotyön pitkän linjan vaikuttajat eri puolilta Suomea keskustelivat nuorisotyön nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä.
  • Nuoperin keräämää aineistoa käytettiin vuoden aikana kahdessa muiden tekemässä julkaisussa, Pentti Kemppisen teoksessa “Radiomafia. Isku vyön alle” sekä Vappu Laineen ja Leena Ahon kokoamassa Turun nuorisotyön 70-vuotishistoriikissa “Nuoria arvostaen. 70 vuotta nuorisotyötä Turussa”.
  • Nuoperin vuoden 2009 harjoittelija Tiina Käpylä väitteli 15.12.2018 musiikkitieteessä otsikolla “BÄNDISSÄ JA VIMMASSA. Sosiaalinen sukupuoli arjesta esiintymislavalle turkulaisten nuorten bändiharrastuksissa” ja kertoi lektiossaan saaneensa tutkimukseensa inspiraation Nuoperi-aikanaan.
  • Suomen satavuotisjuhlan ja Nuoperin 15-vuotissyntymäpäivien kunniaksi kokoamamme 100 tarinaa nuorisotyöstä -kokonaisuus julkaistiin tammikuussa Nuoperin verkkosivuilla.
  • Mainostimme tarinakokoelmaa maaliskuun Nuori2017-tapahtumassa Tampereella jakamalla kirjanmerkkejä.
  • Toukokuussa ilmestyi Nuoperin toimittama julkaisu Nuorisotyön sukupolvet XYZ – Kokemuksia kirjaimista.
  • Nuoperi, ajat ja arkistot -projektimme eteni tietokannan valmistuttua. Jatkamme ensi vuonna tietojen syöttöä.
  • Aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijatyöryhmän, jossa Nuoperin Minna on mukana, kaikki 52 ehdotusta hyväksyttiin opetus- ja kulttuuriministeriössä Suomen kansalliselle listalle, josta voi myöhemmin hakea Unescon kansainväliselle listalle.
  • Joulutervehdyskäyttöön painettiin Nuoperin omia muistikirjoja, jotka toimivat samalla Nuoperin toiminnan ja julkaisujen mainoksina.
  • Valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskusrakenne lakkautettiin vuoden 2017 lopussa. Tilalle tulevat osaamiskeskukset. Nuoperin työ jatkuu erityisavustuksen turvin.
  • Meiän nimetki alkaa samalla kirjaimella ja 18 muuta novellia -julkaisu ilmestyi kesäkuussa. Novellikokoelma tehtiin yhteistyössä Turun yliopiston luovan kirjoittamisen opiskelijoiden ja heidän opettajansa kirjailija Niina Revon kanssa.
  • Kerttu Varjon vv. 1939-1962 päiväkirjoista teetettiin lukukopiot. Yli 1 500 sivun päiväkirjamerkinnöistä syntyi yhdeksänosainen lainattava kokonaisuus.
  • 100 tarinaa nuorisotyöstä -projektin tarinat saatiin koottua. Nuorisotyöntekijöiden tarinat ilmestyvät verkkosivuillemme luettaviksi tammikuussa 2017.
  • Nuorisotyön sukupolvet – kertomuksia kirjaimista -julkaisun kirjoitukset ja kuvitus saatiin valmiiksi. Kirja ilmestyy vuonna 2017.
  • Työelämähaastatteluja tehtiin yhdeksän. Lisäksi harjoittelijamme teki neljä nuorisotyöaiheista haastattelua opinnäytetyötään varten.
  • Puss och kram – Nuorten Pohjola! nuorten pohjoismaisesta nuorisoyhteistyöstä kertova julkaisu ilmestyi heti tammikuussa. Kirjaa myytiin myös Seinäjoen nuorisotyöpäivillä huhtikuussa.
  • (Suku)puolitettu nuori – Uman palstojen meikatut pojat ja kaljut tytöt 1975-1985 -julkaisu valmistui kesällä. Kirja on Anna Kemppisen graduun perustuva ajankohtainen kommenttijulkaisu. Se on Nuoperin kolmastoista julkaisu.
  • Lahjoituksiakin kertyi taas ihan mukavasti. Tänä vuonna tuli erityisesti asiakirjoja, mutta myös av-aineistoa. Asiakirjoja on arkistossa nyt noin 63 hyllymetriä.
  • Työelämähaastatteluita teimme kymmenen eri puolilla Suomea.
  • Nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskukset kokoontuivat uuden nuorisolain tiimoilta kaksi kertaa pohtimaan keskusten tehtäviä ja tavoitteita.
  • Opetus- ja kulttuuriministeriön muodostama asiantuntijaryhmä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi ja edistämiseksi muodostettiin vuoden 2014 loppupuolella. Ryhmä kokoontui vuoden 2015 aikana kolme kertaa. Wiki-sivut avataan vuoden 2016 tammikuussa.
  • Työpajamme houkutteli kiitettävästi osallistujia Allianssin seminaariristeilyllä huhtikuussa. Otsikolla “Oletko prototyyppi” etsimme todellista nuorisotyöntekijää. Nykydokumentointiaineiston työstäminen jatkuu.
  • Pohjoismaisen nuorisoyhteistyön tallentaminen sai vauhtia, kun keskityimme kesän 2014 tapahtumiin. Hienoja tapahtumia ja mahtavaa aineistoa! Aiheesta tulee julkaisu tammikuussa 2015 nimellä “Puss och kram – Nuorten Pohjola!”
  • Nuorisotyön sanaston kartuttaminen muuttui projektista osaksi perustyötä.
  • Teimme kahdeksan työelämähaastattelua.
  • Saimme ihan mukavasti lahjoituksia, pääosin julkaisuja.
  • OKM:n palvelu- ja kehittämiskeskukset, joista Nuoperi on yksi, löysivät yhteisen sävelen etsimällä nuorisotyön tunnuslukuja.
  • Muutimme ihan vuoden lopuksi uuteen yhteiseen työtilaan.
  • Nuoret, ajat & tilat -julkaisu valmistui maaliskuussa. Iso teos (464 sivua) kertoo nuorisotilojen rakentamisesta, tilojen käytöstä ja muutoksista 1950-luvulta nykypäivään. Samalla katsastetaan miten nuoriso pukeutuu, tapailee toisiaan ja muuttaa maailmaa eri vuosikymmeninä.
  • Lahjoituksia tuli runsaasti. Saimme niin av-aineistoa, asiakirjoja kuin kirjallisuuttakin arkistoihimme. Asiakirjoja löytyy jo 61 hyllymetriä!
  • Työelämähaastatteluita tehtiin seitsemän.
  • Nuorisotyön ammattisanaston keruu saatiin hyvin alulle jo tammikuussa Jyväskylän Nuori2013-tapahtuman aikana. Tämän hetkistä tuotosta voi ihailla Ammattisanastoa-otsikon alta. Ja lisää sanoja saa vinkata!
  • Tämän hetken nuorisotyöhön pääsimme tutustumaan nykydokumentointi-projektimme kautta. Siihen osallistui 28 nuorisotyöntekijää eri puolilta Suomea. He kirjoittivat keväällä ja syksyllä viikon työpäiväkirjaa ja kuvasivat arkeaan myös valokuvin.
  • Pohjoismainen nuorisoyhteistyö oli myös suurennuslasin alla ja projekti jatkuu ensi vuonna. Aihetta on lähestytty niin kirjallisten lähteiden kuin sähköpostikyselyn avulla.
  • Työhistoria hukassa -työpaja järjestettiin 17.-18.4.2012 pidetyllä Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n seminaariristeilyllä, sen jälkimmäisenä päivänä. Tehtävärastien avulla osallistujat saivat miettiä omaa työpöytäänsä ja sitä, mitä omasta työstään pitää arkistoida. Toiminnallisuus ja tehtävien moninaisuus sai palautteissa kiitosta. Pajan vetäjät huomioivat erityisesti nuorten nuorisotyöntekijöiden aktiivisuuden ja kiinnostuksen oman työn tallentamiseen.
  • Nuoperi täytti vuonna 2012 kymmenen vuotta ja sen kunniaksi pidettiin juhlasessio 8.6.2012 Hotelli Arthurissa Helsingissä. Päivätilaisuudessa pohdittiin “vaarallista nuorisoa” kolmen alustajan johdattamana (Mauri Pirilä, Jouni Erola, Kaj Bärlund). Tilaisuuden avasi valtiosihteeri Jarmo Lindén omalla puheenvuorollaan. Saman päivän iltana Nuoperi järjesti toiminnassa mukana olleille juhlaillallisen hotelli Arthurin kabinetissa. Kymmenenvuotisen taipaleen esittelyn lisäksi tilaisuuden tarkoituksena oli kiittää Nuoperiin osallistuneita koko sen olemassaolon ajalta.
  • Kymmenvuotistapahtumaa varten valmistui myös juhlatoimintakertomus, johon kerättiin Nuoperin toiminnassa mukana olleilta muistoja, mietteitä, faktoja ja tapahtumia Nuoperin matkan varrelta, virallisten toimintakertomusten rinnalle. Toimintakertomuksen tavoitteena oli esitellä Nuoperin monimuotoisuutta. Keskus ei siis ole pelkästään tallentamiseen keskittynyt paikka, vaan erilaisilla projekteilla se on tehnyt tunnetuksi niin tallentamiaan aineistojaan kuin itseäänkin.
  • Vapaaehtoiset nuorisotyössä -projekti alkoi vuonna 2011, joka oli myös Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi. Tarkoituksena oli kerätä vapaaehtoisesti nuorisotyötä tekevien kokemuksia aiheesta. Omatoimista palautetta vapaaehtoisilta saatiin kuitenkin varsin vähän. Pääasiallinen tuotos aiheesta oli vuoden 2011 harjoittelijan, Nora Tarmion, proseminaari siitä aineistosta, jonka hän itse keräsi harjoitteluaikanaan ympäri Suomea, kaikkiaan 22 haastattelua. (Nora Tarmio: “Koska olen ihminen” – Nuorten parissa tehtävä vapaaehtoistyö moninaisessa Suomessa, 2011.) Vähäisen vapaaehtoisten toimijoiden kiinnostuksen vuoksi tämä projekti ei edennyt enää tänäkään vuonna.
  • Nuoperi sai elokuussa 2010 opetusministeriöstä mieluisan kirjeen, josta ilmeni, että Nuoperi on valittu opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskukseksi. Kaikkiaan saman tunnustuksen sai kolmetoista nuorisotyön toimijaa. Tämän statuksen vuoksi saivat Nuoperin työntekijät vuoden 2011 huhtikuussa toistaiseksi olevat työsuhteet. Vuoden 2012 alusta lähtien keskuksia on 14, sillä OKM lisäsi palvelu- ja kehittämiskeskusten joukkoon myös Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n.
  • Onko nuorisotyöllä tulevaisuutta? -seminaari pidettiin 8.3.2011 Nuorten taide- ja toimitalo Vimmassa Turussa. Alustajina toimivat Mikko Vähätalo, Pekka Häyhä ja Alf Rehn.
  • Nuoperin kahden työntekijän lisäksi hommia paiski myös harjoittelija kolmen kuukauden ajan.
  • Mansikkahilloa ja karjalanpiirakkaa! Suomen ja Saksojen nuorisoyhteistyöstä -julkaisu valmistui keväällä 2011. Kirja on Nuoperin kolmas kansainväliseen nuorisotyöhön keskittyvä julkaisu, jossa kaksitoista erilaista tarinaa kertovat oman versionsa yhteistyöstä.
  • Reetta Pihlajavirran pro gradu -työhön perustuva julkaisu “Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee! Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri 1970-2010” valmistui elokuussa 2011. Pihlajavirran tekstiä täydentävät omalla osuudellaan Panu Mäenpää, Minna Heikkinen, Pekka Gronow, Arja-Leena Nisula, Mika Pietilä, Titta Nurkkala ja Ulla Vuori.
  • Nuorten tilat -projektilla kerättiin tietoa nuorisotilojen elämästä ja muutoksista. Rinnalle työstettiin oheismateriaalina julkaisua, joka saa ulkoasunsa keväällä 2012.
  • Vapaaehtoiset nuorisotyössä -projektiin saatiin vauhtia erityisesti harjoittelijan tekemillä haastatteluilla.
  • Nuoperi sai elokuussa 2010 opetusministeriöstä mieluisan kirjeen, josta ilmeni, että Nuoperi on valittu opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskukseksi. Kaikkiaan saman tunnustuksen sai kolmetoista nuorisotyön toimijaa.
  • Nuoperin työtilat vaihtoivat jälleen paikkaa. Tällä kertaa työhuoneet löytyivät Fennicum-rakennuksen ensimmäisestä kerroksesta. Huhtikuun puolivälistä asti Nuoperissa toimi kokopäiväisesti kaksi tutkijaa. Lisäksi joukko vahvistui touko-heinäkuuksi yhdellä harjoittelijalla ja marras-joulukuuksi yhdellä tutkimusavustajalla.
  • Kiertokirjeistä KOTISIVUIHIN, postikorteista PIKAVIESTIMIIN -julkaisu valmistui huhtikuussa.
  • Nuoperi oli mukana järjestämässä “Sosiaalinen media nuorisotyössä” -seminaaria yhdessä Nuorisotyön Senioriklubin, Salon nuorisotoimen ja Länsi-Suomen Elyn kanssa. Seminaari pidettiin Salossa 28.-29.10.2010.
  • Nuorten tilat -projektilla kerättiin tietoa nuorisotilojen elämästä ja muutoksista. Rinnalle työstettiin oheismateriaalina julkaisua, joka saa ulkoasunsa keväällä 2011.
  • Suomi-Saksat -julkaisun työstäminen alkoi kirjoituksia ja taustatietoja keräämällä. Projekti jatkuu ensi vuoteen.
  • Nuorison taidetapahtuman käsittely sai vauhtia, kun tutkimusavustaja ryhtyi toimeen marraskuussa. Työstäminen jatkuu myös tässä vielä vuonna 2011.
  • Nuoperin työtiloissa todettiin home- ja sieniongelma, joten muutto toiseen työtilaan oli välttämätön. Nuoperissa toimi kokopäiväisesti kaksi tutkijaa toukokuusta joulukuuhun, jona aikana jaettiin yksi yhteinen työtila. Tunnelmaa riitti ja jotain saatiin aikaiseksikin, vaikka työtehtävien erilaisuus välillä vaikeutti työskentelyä ahtaissa tiloissa.
  • Nuorisotyön mieli ja merkitys -julkaisu valmistui huhtikuussa Oulun nuorisotyöpäiville, jossa pidettiin myös lehdistötilaisuus. Seitsemän teemaa ja 28 kirjoittajaa tekivät kirjan toimittamisesta haasteen, mutta siitä selvittiin, ja julkaisu sai hyvän vastaanoton.
  • Itään! – Nuoret mukana ystävyyskuntatoiminnassa -julkaisu valmistui marraskuussa. Nuoperin sähköpostikyselyyn sekä Terhi Lehtosen tekemiin haastatteluihin pohjautuva kirja kertoo millaista oli osallistua nuorena, nuorisotyöntekijänä ja/tai valtuuskunnan jäsenenä neuvostoliittolaisiin ystävyyskaupunkeihin suuntautuviin matkoihin. Pääosissa ovat Lahden ja Turun nuorisotoimet.
  • Nuoperi sai 2008 Nuorison Taidetapahtuma -aineiston arkistoihinsa. Tämä aineisto (asiakirjat ja valokuvat) digitoitiin kokonaisuudessa vuonna 2009. Muun lahjoitetun aineiston digitointia jatketaan edelleen. Vuoden 2009 suurin lahjoitus oli Uma Aaltosen lahjoitus.
  • Kansatieteen opiskelija Ann-Mari Lehti valmistui. Hänen pro gradu -aiheensa oli Nuorisotalo – muutakin kuin sateensuoja? Nuorisotyöntekijöiden näkökulma turkulaisiin nuorisotiloihin. Tiivistelmän tästä työstä voi lukea Nuoperin verkkosivujen Tutkimus-osiosta.
  • Nuoperi oli mukana järjestämässä “Ekologinen pedagogiikka nuorisotyössä” -seminaaria yhdessä Nuorisotyön Senioriklubin, Kotkan nuorisotoimen ja Etelä-Suomen lääninhallituksen kanssa. Seminaari pidettiin Kotkassa. Ensimmäistä kertaa se järjestettiin kolmepäiväisenä.
  • Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden jatkoraporttia työstettiin, mutta varsinainen työ siirtyy vuodelle 2010.
  • Suomen nuorisokeskukset 2008 -multimedia valmistui. Paljon pohjatöitä vaatinut hanke on nyt tilattavissa suoraan Nuoperista
  • Nuoperissa toimi kokopäiväisesti kaksi tutkijaa elokuusta joulukuuhun. Terhin ja Minnan yhteistyö sujui mallikkaasti
  • Kuntien nuorisotoimien roolin selvittäminen Suomen ja Neuvostoliiton välisessä ystävyyskuntatoiminnassa 1950–1990-luvuilla saatiin päätökseen. Materiaalia saatiin hienosti. Nyt se kaipaa enää jatkokäsittelyä.
  • Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden historia avautui hieman, kun asiasta tehty kysely saatiin päätökseen
  • Mieli ja merkitys -kirjahankkeen kirjoitukset valmistuivat
  • Nuorisoperinteen keskusarkiston asiakirja-aineiston digitoimista jatkettiin
  • Projektilla oli Allianssi-risteilyllä oma työpaja, joka sai paljon hyvää palautetta. Tallentamista kannattaa siis jatkaa
  • Nuoperi oli mukana järjestämässä “Kaikkea ei ole kirjoitettu kirjoihin ja kansiin” -seminaaria yhdessä Nuorisotyön Senioriklubin, Oulun nuorisoasiainkeskuksen, Oulun läänin lääninhallituksen, ja Pohjois-Pohjanmaan nuorisotyöntekijöiden Ponteva ry:n kanssa Oulussa
  • Lähtö ja Loitsu – Suomen ja Viron välisestä nuorisoyhteistyöstä -julkaisu painatettiin ja julkaistiin opetusministeriön julkaisusarjassa
  • Valtakunnallisten nuorisokeskusten toiminnan ja rakennuskannan inventoiminen käynnistyi kenttätyökierroksella keskuksissa
  • Nuorisokeskusprojektiin liittyen tehtiin noin 40 haastattelua
  • Kuntien nuorisotoimien roolin selvittäminen Suomen ja Neuvostoliiton välisessä ystävyyskuntatoiminnassa 1950-1990 -luvuilla aloitettiin sähköpostikyselyillä ja tausta-aineiston keruulla
  • Nuorisoperinteen keskusarkiston asiakirja-aineiston digitoimista jatkettiin
  • Nuoperin uudet verkkosivut avattiin kahdessa vaiheessa kesällä ja syksyllä
  • Nuoperi oli mukana järjestämässä Hyvä kasvatus ?! Kasvu hyvään -seminaaria yhdessä Nuorisotyön Senioriklubin, Länsi-Suomen lääninhallituksen, Nuorisokeskus Marttisen, Tampereen kaupungin nuorisopalvelujen ja Tampereen yliopiston kanssa
  • Jos olisin tiennyt tekeväni historiaa… Ajatuksia nuorisotyön tallentamiseen –opaskirja julkaistiin
  • Kansatieteen tutkijoiden artikkeleista rakentuva Keinut, filmit, kerhot ja tatsat – etnologinen katse nuorisokulttuuriin -teos julkaistiin
  • Uuteen julkaisuun liittyvä Etnologinen katse nuorisokulttuuriin -seminaari järjestettiin Turun yliopistolla
  • Nuoperi järjesti Turussa Sitkeyttä vai voimaa? -seminaarin yhteistyössä Nuorisotyön Senioriklubin, Länsi-Suomen läänin ja Turun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kanssa
  • Lähtö ja Loitsu – Suomen ja Viron välisestä nuorisoyhteistyöstä -julkaisun toimitustyö valmistui, mutta painatus päätettiin siirtää ensi vuodelle
  • Suurin osa lahjoituksina saaduista aineistoista oli tänä vuonna av-aineistoa
  • Nuorisotiedon kirjastoon Allianssiin aiemmin siirretty kirjallisuus järjestettiin ja luetteloitiin
  • Nuorisoperinteen keskusarkiston asiakirja-aineiston digitoiminen aloitettiin
  • Muistitiedon keruu jatkui 17 haastattelulla
  • Sakit, lössit, jengit ja nappulat -näyttely kiersi kahdeksassa kunnassa
  • Nuoperi siirtyi Turun maakuntamuseolta Turun yliopiston tiloihin vuoden lopussa
  • Yhdessä Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen kanssa koottiin tutkimusryhmä, jonka jäsenet hyödyntävät tutkimuksissaan Nuoperin keräämiä aineistoja
  • Sakit, lössit, jengit ja nappulat – nuorisotyön vuosikymmenet -kiertonäyttelyn avajaisia vietettiin keväällä Turussa järjestettävien Allianssin nuorisotyöpäivien yhteydessä
  • Sakit, lössit, jengit ja nappulat -näyttelyyn tehtiin myös artikkeleista koostuva esitekirja
  • Näyttely kiersi loppuvuonna seitsemässä kunnassa
  • Nuorisotyöpäivien aikana järjestettiin myös Reinhard Wagnerin taidenäyttely
  • Nuorisotyöntekijöiden kouluttajista ja arkistoinnin ammattilaisista koottiin asiantuntijaryhmä suunnittelemaan arkistointiopasta nuorisotyöntekijöille ja alan koulutusta antaville oppilaitoksille
  • Suomen ja Viron nuorisoyhteistyötä esittelevän julkaisun suunnittelu aloitettiin
  • Nuoperi oli Nuorisotyön Senioriklubin ja Etelä-Suomen läänin mukana järjestämässä Nuorisotyön eetosta rakentamassa -seminaaria, joka pidettiin Helsingissä
  • Nuoperin ja Nuorisotyön Senioriklubin yhteistyön jatkoa ideoitiin
  • Muistitiedon keruu jatkui 16 haastattelulla
  • Nuoperi sai lahjoituksina runsaasti arkisto-, av- ja valokuva-aineistoja, jotka sijoitettiin päätearkistoihin
  • Vuoden lopussa Nuorisoperinteen keskusarkistossa oli yhteensä 17 hyllymetriä Nuoperi-aineistoa
  • Kaikki tähän mennessä lahjoitetut kaitafilmit, videot ja äänitteet saatiin digitoitua
  • Valtakunnallisen Sakit, lössit, jengit ja nappulat -kiertonäyttelyn suunnittelua jatkettiin ja näyttelyaineiston kerääminen alkoi
  • Aineistojen kartunta ja luettelointi jatkui
  • Kerättyjä aineistoja hyödynnettiin näyttely-, tutkimus- ja opetustoiminnassa
  • Turussa järjestettiin Nuoperin ohjausryhmän, Nuorisotyön Senioriklubin ja lääninhallitusten nuorisotoimien yhteinen teemakokous, jossa pohdittiin projektin jatkomahdollisuuksia ja jo saavutettuja tavoitteita
  • Muistitietoa kerättiin 21 haastattelulla
  • Kuntien opastusta perinneaineistojen keruussa ja säilytyksessä jatkettiin
  • Nuorisotyön arkistokokonaisuuden kartunta ja toimintaperiaatteet vakiintuivat
  • Kokoelmiin saatiin asiakirjoja, muistitietoaineistoa, av-aineistoa ja kirjallisuutta
  • Valokuva- ja av-aineistojen digitoiminen alkoi
  • Aloitettiin valtakunnallisen Nuorisotyön vuosikymmenet -kiertonäyttelyn suunnittelu yhteistyössä kuntien nuorisotoimien ja museoiden kanssa
  • Muistitietoa kerättiin valtakunnallisen Nuorisotyötä minäkin tein -kilpakeruun avulla
  • Kuntien nuorisotoimien väkeä opastettiin perinteen keruuseen, aineellisen perinteen hoitoon ja säilyttämiseen liittyvissä kysymyksissä
  • Kaitafilmit, rinkat ja asiapaperit -koulutustilaisuudet järjestettiin Turussa ja Oulussa
  • Mikrofoniystävyyttäkö? Kansainvälisyys nuorisotyössä 1965 -1985 -seminaari pidettiin Porissa
  • Nuoperi – Nuorisotyön perinteen tallentamishankkeen toiminta alkoi
  • Nuoperille laadittiin kolmevuotinen hankesuunnitelma
  • Hanke sai toimitilat Turun maakuntamuseolta
  • Aineistojen keruu- ja säilytysperiaatteet selvitettiin ja säilytyspaikat neuvoteltiin
  • Aineistojen kartoitus alkoi maakuntamuseoille ja kuntien nuorisotoimille lähetetyillä aineistotiedusteluilla
  • Valokuva-aineistojen tallentaminen alkoi
  • Hankkeen verkkosivut avattiin