Kuukauden nosto: RAITIS JA REILU, EI HORJU EI HEILU

Pikkujoulukausi alkaa olla kutakuinkin valmiina tuomaan iloa ja valoa loppuvuoden pimeyteen hirmuisten Halloween-juhlien ollessa jo ohi. Opiskelijoiden syyslukukautta piristävät monet muutkin juhlat, mutta millaisilla alkoholiprosenteilla niihin varustaudutaan?

Turun nuorten taide- ja toimintatalo Vimman yökahvila saa kävijöiltään kiitosta paitsi pitkistä aukioloajoista ja läsnä olevista aikuisista, myös päihteettömyydestä (Nyman, TS Extra 1.11.2025). Jo vuosien ajan on myös erilaisissa opiskelijatapahtumissa ympäri Suomen nostettu esiin mahdollisuutta juhlia päihteittä. Toisaalta esimerkiksi lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kouluun sisäänottoriittejä nasujaisia on toivottu vältettävän, koska niissä on usein ”mopo karannut käsistä”. Helsingissä Herkkuappro ja Vegeappro houkuttelevat opiskelijoita ravintolakartan avulla keräämään suoritusmerkkejä syömisestä, ei juomisesta. Molemmat suositut tapahtumat olivat tänäkin vuonna loppuunmyytyjä. (Cremin, Yle 10.8.2025; Tuhkanen, Yle 12.9.2025.)

Myös vuonna 1960 pääkaupungissa oltiin raittiin hauskanpidon äärellä. Silloin raittiusyhdistykset järjestivät kuudessa eri koulussa vitamiinihipat, joihin pääsymaksuna oli yksi appelsiini. ”Siellä oli sitten paljon laulua ja Jukka Kuoppamäki oli abiturientti silloin ja hän oli perustanut tämmöisen Neloset yhtyeen, se lauloi siellä. Ja tämä Laila Kinnunenkin lauloi ja häntä haastateltiin. Mutta sitten oli tanssia ja valittiin aina paras tanssipari. Lopuksi kaikki marssivat ulos poikien kantaessa suurta korillista appelsiineja kellariin, josta se sitten vietiin johonkin lastenkotiin.” Näin muistelee opetusneuvos Kerttu Varjo haastattelussaan. (14.12.1993, TYKL/AUD/75b.)

Viinien tulo ruokakauppoihin ja alkoholin tilaaminen suoraan ulkomailta ovat olleet miltei median ikuisuuskysymyksiä. Mutta oli keskioluenkin tulo kauppoihin vuonna 1969 mullistava käänne. ”Vapautuksen jälkeen puhe raittiudesta tuntui pitkään menneisyyteen kuuluvalta ja maailmalle vieraalta. Alkoholi sen sijaan – etenkin olut ja viini – edusti vapautta, modernia ja urbaania elämäntapaa, siirtymistä uuteen aikaan.” (Peltonen 2006.)

”Minä sanoisin, että vuosi kuusikymmentäyhdeksän oli tavallaan käännekohta myöskin tässä nuorisokehityksessä. Sen takia, että silloin tuli voimaan uusi alkoholilaki, joka vapautti keskioluen. Sitten alkoholin käyttö kaksinkertaistui entiseen verrattuna. Siitähän se alkaa, se nuorten alkoholin käyttö, ainakin on alkanut. Siitä keskioluesta.” (Kerttu Varjo 14.12.1993, TYKL/AUD/75b.)

Moni tuolloin nuorisotyötä tehnyt muistaa, miten meno muuttui monilla nuorisotiloilla ja miten jalkautuvassa nuorisotyössä siirryttiin ennaltaehkäisevästä työstä paremminkin reagoivaan työhön perustamalla mm. selviämispisteitä nuorille. Lasten ja nuorten keskuksen Saapas-toiminta aloitti vuonna 1972 Vantaan Keimolan moottoriradalla pidetyillä Keimola-Rock-festivaaleilla. Nimensä Saapas sai sateessa kuravelliksi muuttuneesta festarialueesta, jossa pitkävartiset saappaat olivat sopivimmat jalkineet. Tänä päivänä palveluoperaatioon kuuluvat Katu- ja FestariSaapas, NettiSaapas sekä Kriisi- ja KouluSaapas-toiminnot. (www.lnk.fi/saapas.) Joensuussa jengityön rinnalle luotiin 1980-luvulla oma koulutusmalli vapaaehtoisille nuorille päivystäjille, jotka verkostoituvat Nuorten Palvelun eri päivystyskuntien kanssa. ”Yhteistyön kautta tulivat mukaan myös festivaalien päivystykset, joista tärkein oli tietysti oma Ilosaarirock, mutta parina vuonna olimme mukana myös Mikkelin Dinosaurockin toiminnassa.” (Erola 2009.)

Kunnallinen nuorisotyö alkoi kokopäiväisenä vuonna 1946, kun Ilmari Rinne aloitti työt Hausjärvellä. Toimintaa tuettiin tuolloin Alkoholiliikkeen voittovaroilla, mikä saattaa nykypäivänä tuntua hiukan nurinkuriselta. 1950-luvulta lähtien alkoivat toimia kunnalliset raittiussihteerit, joiden tehtävä oli ennen kaikkea valistava. Usein kunnan nuorisosihteerillä oli ns. yhdistelmävirka, johon saattoivat kuulua nuorisotyön lisäksi raittius-, kulttuuri-, liikunta- tai jopa kotitaloussihteerin tehtävät. Eri alojen aiheet tukivat toisiaan. Raittiina oli hyvä harrastaa liikuntaa tai käydä vaikkapa näytelmäkerhossa. Kotitalousneuvoja voi raittiusviikolla esitellä tuorepuristettuja omenamehuja tai tutustuttaa ihmiset uuteen appelsiinimehuun. Oppia näihin yhdistelmävirkoihin saatiin erillisillä kursseilla, joita järjestivät mm. Kunnallisopisto, urheiluopistot sekä eri järjestöt (Hämäläinen 2006) ja tietysti Raittiuden Ystävien oma kansanopisto Joutsenossa (Ahonen 2003).

Suomenmielinen Kohtuuden Ystävät perustettiin jo vuonna 1853 ja se vaihtoi nimensä vuonna 1884 Raittiuden Ystäviksi. Raittiuden Ystävien tavoitteena ei ollut henkilökohtainen käännytys, vaan raittiuden ulkonaisten esteiden poistaminen valistuksen ja sivistyneistön määrittelemien aloitteiden avulla. Raittiuden edistämisen yhdeksi parhaimmaksi keinoksi nähtiin nuorisoon vaikuttaminen. (Nieminen 1995; Heikkinen 2010.) Myös Raittiuden Ystävien nuorisotoiminta perustui aatesisältönsä lisäksi liikunnan ja retkeilyn iloon, ja Talvipäivät toivat puolestaan nuorten kulttuuria esille (Kerttu Varjo TYKL/AUD/75b). Järjestö aloitti raittiusviikot uudelleen vuonna 1997 ja nykyisin ne tunnetaan Ehkäisevän päihdetyön viikkoina (www.raitis.fi/historia).

Kerttu Varjo aloitti Raittiuden Ystävien varhaisnuorisosihteerinä pari vuotta Turun yliopistosta valmistumisensa jälkeen vuonna 1936, jolloin yhdistyksessä aloitettiin varhaisnuorisotyö ja hiukan myöhemmin partiotoiminta.”Rouva Sanni Suomalainen, joka oli varhaiskasvatuskomitean puheenjohtaja, kirjoitti, että voisitteko ottaa silloin ja silloin tehtävän, nuorisosihteerin, varhaisnuorisosihteerin tehtävän vastaan. Se oli aikamoinen kysymys. Mutta minä vastasin, että otan. Minä olin ollut aktiivinen jäsen Turun Ylioppilaitten Raittiusyhdistyksessä, joka oli hyvin voimakas Turun yliopistossa silloin.” (Kerttu Varjo TYKL/AUD/75a.)

”Raitis kansa! Mikä ihana kuva!” visioitiin Turun ylioppilaslehdessä kieltolain kumoamisen jälkimainingeissa vuonna 1935. Tuolloin raittiusaate kukoisti Turun akateemisissa piireissä, kun kolmasosa kaikista Turun yliopiston opiskelijoista kuului raittiusyhdistykseen. (Kujala & Korpi 22.5.2020.) Kerttu ”Keka” kertoo päiväkirjoissaan Turun Ylioppilaiden Raittiusyhdistyksen (TYRY) tapaamisista vielä 1950-luvulla. Hän myös kirjoitti vuosina 1930–1971 toimineesta yhdistyksestä Akateemisen Raittiusliiton kausijulkaisuun (Alkoholikysymys 4/1980). TYRYstä kirjoitettiin hieno katsaus jälleen vuonna 2020. Siinäkin käytettiin lähteenä Kekan em. kirjoitusta.

Juuri kun pääsen röyhistämään rintaani nuorten suotuisalla päihteettömyyden kasvulla, kuulen radiosta, että suomalaiset kuluttavat alkoholia paljon enemmän kuin mitä tilastot antavat ymmärtää. Alkoholia tuodaan ja tilataan ulkomailta yhä suurempia määriä. (Yle Radio Suomi, 7.11.2025.) Yritetään silti olla skarppina loppuvuoden juhlissa!

Selvänä olet symppis, kuten eräskin raittiusviikon tunnuslause todisteli muinoin. Eikä kaveria jätetä.