Tiesitkö, että Suomen ensimmäinen täysipäiväinen kunnallinen nuorisotyöntekijä Ilmari Rinne keksi perustaa Hausjärvelle välinelainaamon 80 vuotta sitten? Sieltä ja myöhemmin muidenkin kuntien ylläpitämistä lainavälinevarastoista sai hakea omalta ryhmältä puuttuvia varusteita vaikkapa kesäleirien järjestämiseen.
”Hausjärvellä ollessa minä jo huomasin, ettei järjestöillä ollut yhtään mitään välineitä, niin minä perustin välinelainaamon. Kuittia vastaan ne saivat urheiluvälineitä, mitä sillon oli, ja muita välineitä. Vaikka se ensimmäinen lainaamo oli kirkonmäellä oleva hevospilttuu, jossa ei ollu kattoakaan päällä, siellä oli mun tavarat. Mut siihen aikaan luotettiin, ettei ollu varkaita, ja pressu heitettiin tavaroitten päälle. Ja tämä Suomessa suosittu välinelainaamo, se on minun alkuun panemani systeemi.” (Ilmari Rinne 2.9.1992.)
Välinelainaamoja oli sittemmin miltei jokaisella paikkakunnalla. Kuntien ylläpitämistä välinevarastoista haettiin sekä omien että järjestöjen leireille varusteita kanooteista kattiloihin ja teltoista maitotonkkiin. Lainaamot mahdollistivat ja turvasivat monien leirien järjestämisen.
KUVA: Porin kaupungin ensimmäinen nuorisolautakunta on tutustumassa nuorisotoimiston yhteydessä olevaan lainavälinevarastoon syksyllä 1972. Finna.fi: NUO10_030.
Leirille lähdettiin lainaamon kautta porttia ja riukulaa rakentamaan
”Meillä oli satakin nuorta Tampereen seurakuntien leireillä mukana 1950-luvulla. Minä ostin Nokian tehtailta suuria pakkilaatikollisia näkkileipää, elettiin kuitenkin vasta aika lähellä sotaa. Hankin teltat ja kattilat kaikki nuorisolautakunnan leirivälinevarastosta. Teisko-laivalla mentiin, ja siellä oli soutupaatti siellä Taulasalossa. Sitten rakennettiin hella ja leiriportit, pystytettiin lipputangot, ja minä olin työntekijänä, olin leirinjohtaja, urheilupäällikkö, pastori ja kokki.” (Paavo Meriluoto 1999.)
(Laina)tavarat kasaan ja kesäleiri voi alkaa, niin voisi luulla. Usein järjestettiin kuitenkin ensin ns. työleiri, jonka aikana leirialue varsinaisesti perustettiin. Katsottiin telttojen paikat, rakennettiin ruokailukatos, nuotiopaikka ja (riuku)käymälä ja raivattiin tarvittaessa polku uimapaikalle. Myös leiriportti oli tärkeä rakentaa, jotta tulijat tuntisivat itsensä tervetulleiksi.
KUVA: Tämä komea leiriportti rakennettiin Sippolan Saaramaan leiriä varten kesällä 1959. Finna.fi: NUO4_030.
Ennen kuntien omia leirialueita lasten ja nuorten kesäleirit perustettiin sopiville paikoille maastoon maanomistajien luvalla. Paikan tuli mieluusti olla lähellä ”maitotaloa” eli maatilaa, josta leirille saatiin korvausta vastaan hakea tuoretta lehmänmaitoa ruuanlaittoon ja janojuomaksi. Liisa Kortelainen Juuasta muistelee, että vielä 1970-luvun alussa, ennen purkkimaidon yleistymistä, meijeriauto tuli tien varteen ja pojat hakivat maitotonkat sieltä. Kellariksi leirillä saatettiin kaivaa maakuoppa. Kun kanneksi laitettiin vaikkapa kankainen sokerisäkki ja sitä kasteltiin säännöllisesti, ruokatarpeet säilyivät kuopassa kylminä.
”Mieleen jäänein kokemukseni oli ensimmäinen leirini vuonna 1947 Punkalaitumella. Olin valtion toimessa ja vapaapäivinäni järjestin kolmen päivän poikaleirin, jolla oli 45 poikaa. Meillä ei ollut yhtään telttaa, ei emäntää, ja maitopaikka oli kilometrin päässä. Rakensimme havumajat sekä pojille että johtajalle. Sattui vielä niin sopivasti, että kahtena ensimmäisenä leiripäivänä tuli useita sadekuuroja. […] Kalenterissani on kyseisten leiripäivien kohdalla merkintä: ’lukuisista sadekuuroista huolimatta mieliala korkealla’.” (Heikki Ahtiainen 1991.)
Kuntien välinelainaamot olivat yleensä nuorisotoimien vastuulla. Varasto pidettiin hyvässä järjestyksessä ja välineet kunnossa, jotta kaikki oli valmiina kesän leirisesongin koitoksia varten. Hyvään käytäntöön kuului, että välineet myös palautettiin siinä kunnossa kuin ne oli lainattu. Ensimmäiset teltat olivat sellaisia, joissa ei ollut lainkaan pohjakangasta. ”Mutta eihän se toimintaa haitannut”, muistelee Leo Autio vuoden 1957 leiriä Näsijärvellä, ”havuja laitettiin alle ja toivottiin, että sade ei kastele.”
Timo Puumalainen kirjoitti Nuoperin kiertonäyttelyn julkaisuun (2004) Helsingin Käpylässä viettämänsä lapsuuden kesäleirimuistoista Hangon Bentsårissa 1950-luvun alussa: ”Niin järjestäjän kuin osallistujienkin varusteiden ja leiritarvikkeiden heikko taso – maastoyöpymiseen sopimattomat teltat ja vaatetus – inspiroivat nuoria keksimään omia selviytymistapoja. Makuupussi oli siihen aikaan lähes tuntematon varuste. Kotisängyn huopa oli vakiovaruste, kun teltan maapohjalle tehtiin makuusijaa. Kehittynyt malli syntyi taitetusta huovasta, jossa yksi lyhyt sivu ja kaksi kolmasosaa pitkästä sivusta oli harsittu kiinni – makuupussi oli syntynyt! Harjakattoisiin, maapohjaisiin telttoihin pääsivät eläimet ja vesi esteettä sisälle. Sateella kastuneen vilttihuovan kuivuminen kesti ainakin kaksi päivää.” (Puumalainen 2004.)
KUVA: Naantalilaisnuorten kesäleirillä vuonna 1966 vaatteita ja huopia kuivatettiin sateen jälkeen auringonpaisteessa. Finna.fi: NUO12_013.
KUVA: Ilmari Rinne järjesti Sippolan Saaramaalla myös leirikursseja. Finna.fi: NUO4_129.
Turkulainen nuorisotyön seniori Leena Aho oli pikkutyttönä leirillä Sauvossa, samalla paikalla, joka nykyään on Turun kaupungin leirialue ja tunnetaan nimellä Ahtela. ”Muistan sellasen, että sillon otettiin sieltä Ampolan tilan navetanvintiltä näitä pahnoja. Meil oli kotoa mukana semmoset patjapussit, jotka täytettiin näillä pahnoilla, ja sitten kun meillä oli se telttaleiri, niin sit me nukuttiin niitten päällä. Sillon ei ollut mitään kumipatjoi vielä.” (Leena Aho 6.11.2008.)
Kokkailua ja kaikenlaista päiväohjelmaa
Vähitellen teltatkin muuttuivat pohjallisiksi. 1970-luvulla kupoli- ja vankkuriteltat olivat yleisimpiä ja leirien jännitysnäytelmänä telttatarkastukset. Teltat tuli pitää siisteinä ja niiden siivous kuului päiväohjelmaan. Päivät täyttyivät myös uimisesta, leiritaitojen opettelusta, peleistä, leikeistä ja kisailuista. Usein päivä alkoi lipun nostolla ja päättyi iltanuotioon lauluineen ja tarinoineen. Ja jos joku nuorimmista joskus poti leirin alussa hiukan koti-ikävää, se hälveni nopeasti kaiken parantavalla kalkkitabletilla (Teuvo Telari 5.7.2004).
”Ennen vanhaan tuskin olisi voinut kuvitellakaan, että joskus vielä nuorten leireillä vedetään vessaa, seurataan telkkariohjelmia, puhellaan kännykkään ja kuunnellaan korvalappustereoita. Jopa radiokin oli silloin outo vempain, eihän leirialueella ollut edes sähköä.” (Väinö Sinervo 2009.)
KUVA: Viipurin toukolalaisia kokkauspuuhissa kesäleirillä Juustilan Ventelän järven rannalla 1930-luvulla. Ulkona keittokatoksessa on valmistumassa ainakin perunoita ja sieniä. Ilmari Rinne oli Viipurin Toukolan setlementin ohjaajana vv. 1932–1939. Finna.fi: NUO4_198.
Heikki Hämäläinen kertoo Nuoperin vuoden 2003 haastattelussa, miten kesäleirit alkoivat heti, kun hän meni Varkauteen nuoriso-ohjaajaksi vuonna 1957. Leirivarusteiksi hänelle annettiin sotilasteltta, viiden litran kattila ja puukauha. Onneksi noille leireille oli palkattu myös emäntä, joka toi loput keittiötarvikkeet mukanaan.
KUVA: Turun Ruissalossa leiriläiset nikkaroivat kesällä 1956 risuista kuivatustelineen astioille. Finna.fi: NUO3_078.
Ylitorniossa nuorisotyön opintojensa harjoittelukesää 1960-luvun alussa viettänyt Pertti Mäkelä kiersi nuorisotyölautakunnan puheenjohtajan kanssa kylillä etsimässä pian alkavalle leirille emäntää. Kyläkaupalta saatiin vihje ”sen ja sen mökin” tyttärestä, joka oli ollut apuemäntänä tukkisavotassa, ja näin löytyi leiriemäntä. Kaupalta neuvottiin myös, mitä leirille kannattaa ostaa ruokatarpeiksi, ja ainakin puolikas tynnyri perunoita oli ostoslistalla. Samalla leirillä Mäkelä huomasi eräänä aamuna, että yksi pojista puuttui. Toiset pojat kertoivat, että Kalle jo ennen herätystä oli pistänyt repun selkään ja sanonut, että ei hän tällaista joutavaa, hän lähtee savottaan. Kalle oli tuolloin 13-vuotias, mutta kulki jo metsätöissä.
KUVA: Naantalilaisnuorten kesäleirillä vuonna 1966 keittiössä puuhellan ääressä hääri leiriemäntä Hilkka Rantala. Finna.fi: NUO12_017.
Lainataan ja telttaillaan edelleen
Kesällä 2009 Oulaisten kulttuuri- ja nuorisosihteeri Sanna Mäyrä vielä luetteli Nuoperin harjoittelijalle Tiinalle, mitä kaikkea heiltä oli lainattavissa: ”Askarteluvälineistöä, sitä on, äänentoistolaitteistoa, sitä pitää itse osata käyttää ja perehdyttää jos sitä joku lainaa, ne on meidän vapaa-aikatoimen. Sitten isoja kahvinkeittimiä, rinkkoja, puolijoukkueteltta, muitakin telttoja, kamiinaa ja leirikamppeita.” (Mäyrä 18.7.2009.) Nyt useiden kuntien lainavälinevarastot saattavat olla jo menneisyyttä. Monista leirialueista on vuosien varrella tullut leirikeskuksia, joissa on tilat sisällä yöpymiseen ja hyvin varustetut keittiöt leiriläisten ruokahuoltoon.
Vaikka monet tänä päivänä toivovat sisämajoitustiloja, nuorisosihteeri Pirkko Suhonen Loimaalta puhuu perinteisten telttaleirien puolesta: “Edelleenkin tykkään siitä ajatuksesta, että nuoret saa kokea leirillä olemista ja teltassa nukkumista. Must se on arvo sinänsä jo.” (25.10.2019.)
Esimerkiksi Helsingin Itä-Pasilassa, nuorten toimintatalo Silmun tiloissa toimii yhä retkivälinelainaamo Wempaimisto. Sieltä lainataan välineitä helsinkiläisille alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorten ryhmille, Helsingissä toimiville nuoriso- ja muille järjestöille ja kaupungin toimialoille. Voi vaikkapa lainata trangian ja valita yöpymiseen sopivimman vaihtoehdon puolijoukkueteltan, kymppiteltan, niger-teltan ja vaellusteltan valikoimasta. Telttaleirit ja luontokokemukset tuntuvat siis edelleen kiinnostavan ja lainaamolla on tarvetta, sillä juhannuksen jälkeisellä viikolla Wempaimiston sivustolla oli jo ilmoitus, että varasto on loppuun varattu koulujen alkuun saakka.
Kauniita kesäpäiviä ja hauskoja leirikokemuksia kaikille!
LÄHTEET
Leirimuistoja sisältävät haastattelut
Haastattelut ovat Nuoperin tekemiä, ellei tosin mainita.
Leena Aho 6.11.2008.
Leo Autio 23.1.2004.
Ilse Bergman 31.7.2003.
Heikki Hämäläinen 29.8.2003.
Liisa Kortelainen 1.9.2004.
Hilkka Leino 6.2.2004.
Jukka Leinonen 9.7.2014.
Pertti Mäkelä 9.3.2006
Sanna Mäyrä 18.7.2009.
Pauli Parviainen 1.6.2004.
Ilmari Rinne 2.9.1992. Haastattelijana Juha Nieminen.
Väinö Sinervo 17.5.2005.
Maritta Sipilä 5.7.2011.
Tuula Soininkallio 23.2.2016.
Pirkko Suhonen 25.10.2019.
Teuvo Telari 5.7.2004.
Ulla Toukonen 10.3.2006.
Yrjö Vento 9.3.2006.
Tuija Öberg 8.3.2006.
Kirjallisuus
Ahtiainen, Heikki 1991: ”Onks se satanu?” Teoksessa Veri veti nuorisotyöhön, toim. Pentti Laitinen ja Sakari Salovuori. Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus ry. Tarinaa on käytetty myös Nuoperin 20-vuotisjuhlajulkaisussa 100+ TARINAA NUORISOTYÖSTÄ – Virkistetty versio, 2021.
Meriluoto, Paavo 1999: Ja nyt pitäis vielä lomaa saada? Teoksessa Matti Telemäki: Taitava nuorisonkasvattaja. Suomalainen nuorisotyö 1940-luvulta tähän päivään tekijöidensä kokemana. Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen julkaisuja. Tarinaa on käytetty myös Nuoperin 20-vuotisjuhlajulkaisussa 100+ TARINAA NUORISOTYÖSTÄ – Virkistetty versio, 2021.
Puumalainen, Timo 2004: Leirielämää kaupunkilaisille. Teoksessa Sakit, lössit, jengit ja nappulat… Nuorisotyön vuosikymmenet. Nuoperi.
Sinervo, Väinö 2009: Leirillä taivas maata koskettaa… Teoksessa Nuorisotyön mieli ja merkitys. Nuoperi.
www
Retkeilyvälinelainaamo Wempaimisto https://nuorten.hel.fi/retkeilyvalinelainaamo-wempaimisto/ (15.6.2026)