Sanastoa

Nuori/nuoruus

Tuorein nuorisolaki määrittelee nuoren alle 29-vuotiaaksi (www.finnlex.fi, 15.1.2013). Wikipedian mukaan nuoruus on puolestaan ikäkausi, joka on – kuten ikäkaudet yleensäkin – vaikea määritellä. Joskus nuoruuden katsotaan alkavan jo murrosiän alussa, joskus vasta sen päättyessä. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin konsensuslausuman mukaan nuoruusikä ajoitetaan yleisesti ikävuosiin 13–22. Murrosikäisiä on sanottu myös varhaisnuoriksi. Nuoruuden loppua on sijoitettu milloin 21:n, milloin 24 vuoden ikään. Tyypillisin määritelmä on määritellä se ihmisen toiseksi kaksitoistavuotiskaudeksi. Eli näin nuoruus alkaisi 13-vuotiaasta ja päättyisi 24-vuotiaana. Noin 20–35-vuotiaita kutsutaan joskus nuoriksi aikuisiksi. (www.wikipedia.fi, 14.1.2013.)

Unescon toinen nuorisoraportti sisältää neljä nuorisoa koskevaa määritelmää: Nuoria ovat 15–25-vuotiaat. Koululaiset, opiskelijat ja sellaiset, jotka eivät ole aloittaneet työtä eivätkä perustaneet omaa taloutta, kuuluvat nuorisoon. Nuoriso voidaan määritellä mahdollisesti myös mielenlaadun perusteella. Ja neljänneksi yleisimmin käytetty määritelmä: ”Nuoria ovat ne, joille yhteiskunta tuon aseman osoittaa”. (Voudinmäki, 1971.) Jo vuonna 1946 ilmestynyt Vapaan harrastustoiminnan käsikirja toteaa, että nuoruuden määrittely on vaikeaa, eikä ”tämä aika elämässä ole saanut osakseen riittävää huomiota sinänsä tärkeänä ja arvokkaana ihmiselämän osana, vaan on se joko monella tavoin unohdettu tai on sitä katsottu liian yksipuolisesti valmistusajaksi tulevien ikävuosien ponnisteluja varten”. (Kaljunen & al. 1946.) ”Nuoruutta pidetään yleisesti elämänvaiheena, jonka aikana ihminen kiinnittyy yhteiskuntaan sen täysivaltaiseksi jäseneksi. Ikärajojen asettaminen riippuu siitä, tarkastellaanko nuoruutta biologian, psykologian vai sosiologian kannalta. Nuorisotoimessa nuoruutta on katsottava ihmisen kokonaisuutta silmälläpitäen”, toteaa Taisto Kärkkäinen vuonna 1987. (Kärkkäinen, 1987.)

Nuoriso ja nuoruus ovat kulttuurisidonnaisia käsitteitä. Monissa kulttuureissa mitään nuoruudeksi kutsuttua ikävaihetta lapsuuden ja aikuisuuden välillä ei tunneta. Länsimaissakin varsinainen nuorisokulttuuri itsenäisenä kulttuurin osa-alueenaan syntyi vasta 1950-luvulla. Nuorison eriytymiseen erilliseksi ryhmäksi vaikutti muun muassa opiskeluaikojen piteneminen. (www.wikipedia.fi, 15.1.2013.) Yleisesti ottaen kysymys on siitä, että nuoriso ja nuoret tulkitaan eri tavalla ja että nuorisoa koskevia tulkintoja tehdään usealla eri taholla. Esimerkiksi tiedotusvälineet luovat omaa kuvaansa nuorista ja erilaiset yhteiskunnalliset toimijat – vanhemmat, sosiaalityöntekijät, opettajat, poliisit jne. – määrittelevät nuorison eri tavalla omien näkökulmiensa ja tarkoituksensa perusteella. (Hoikkala 1993; Vehviläinen 2002.) Nuorisotoimen kohteena olevat nuoret voidaan karkealla luokittelulla jakaa kolmeen ryhmään. Osa nuorista toimii asiantuntevasti oman elämänsä asiantuntijana, kun taas toiseen ryhmään kuuluvat oma-aloitteiset asiantuntijapalveluiden käyttäjät ja kolmanteen ohjauspalveluihin ohjattavat. (Paju & Vehviläinen, 2001; Vehviläinen 2002.)

Nuori-käsitteeseen on uhrattu paljon pohdintaa, erityisesti nuorisotyössä, koska esimerkiksi alle 12-vuotiaiden kanssa työskentely on toisenlaista kuin yli 20-vuotiaiden. Biologisena prosessina nuoruus kestää noin kymmenen vuotta, eli ikävuosien 12–22 välillä. Sosiaalisesti nuoruus päättyy aikuisen aseman saavuttamiseen. Tommi Hoikkalan mielestä nuoruus ja aikuisuus eivät riipu enää iästä, koska nuoruuden ja aikuisuuden rajat ovat hämärtyneet. Moni tämän päivän 12-vuotias on nähnyt ja kokenut useimmat niistä asioista, joilta nuorisoa on perinteisesti varjeltu. Nuorisokulttuurin eri ilmentymät (hiphopparit, streittarit, hevarit, urheilevat nuoret jne.) samaistavat nuoria vahvasti eri ilmentymiin. (Kemppinen, 1999.)

Matti Telemäki löytää nykyaikaisen nuorisokäsitteen juuret valistuksen kasvatusajatuksista ja 1700-luvun romantiikan Sturm und Drang -kaudesta. Vauraantunut keskiluokka ja pidentyvä koulunkäynti lisäsivät uuden nuorison henkistä liikkuma-alaa, tosin siis vain keski- ja yläluokan nuorilla, koska työläisluokan nuoret menivät varhain töihin ja perustivat perheen. Tyttöjä pidettiin tuolloin jo 12–13-vuoden ikäisinä aikuisina ja muutaman vuoden kuluttua tuosta iästä sopivia avioliittoon. (Telemäki, 1988.)

» Takaisin