Nuoperi

Ajat ja arkistot - Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri



Nuorison taidetapahtuman mittava arkisto lahjoitettiin Nuoperiin vuonna 2008. Lahjoittajana oli Suomen Nuorisoseurojen liitto, joka hallinnoi tapahtumaa pitkään. Taidetapahtumaan liittyvää aineistoa ovat lahjoittaneet myös opetusministeriö, aluehallintovirastot, kunnat ja yksityiset lahjoittajat, joten Nuoperin tallentama kokonaisuus on melkoisen kattava. On asiakirjoja, julisteita, lehtileikkeitä, rintanappeja, valokuvia ja erityisesti liikkuvaa kuvaa.

Nuoperi teki myös julkaisun taidetapahtumasta sen täyttäessä 40 vuotta. "Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee! Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri 1970-2010" (2011) on Reetta Pihlajavirran pro gradusta työstetty julkaisu, jossa käydään läpi eri vuosien tapahtumia ja hyödynnetään myös tallennettuja valokuvia. Lisäksi julkaisuun on saatu kirjoituksia tapahtuman tekijöiltä eri vuosikymmeniltä, esimerkiksi Pekka Gronow'n tarina ihka ensimmäisestä tapahtumasta vuodelta 1970.

Pihlajavirta haastatteli opinnäytettään varten Helena Peltola-Yrjölää (TYKL/AUD/600), Taisto Kärkkäistä (TYKL/AUD/602) ja Juhani Yli-Rantalaa (TYKL/AUD/601). Peltola-Yrjölä toimi tapahtuman tekijänä vv. 1974-2006, opetusministeriön Kärkkäinen puolestaan edusti rahoittajaa, ja Yli-Rantala toimi taidetapahtuman toimikunnassa aina vuoteen 1986 asti.

Nuorison taidetapahtuma muutti vuosituhannen vaihteessa nimensä Nuoreksi Kulttuuriksi. Filmejä, jotka on siirretty videonauhoilta DVD-levyille, on vv. 1981-2004. Kaikki lahjoituksen filmit on siis digitoitu. Suurin osa filmeistä on valtakunnallisista tapahtumista, mutta myös paikallis- ja aluetapahtumista löytyy elävää kuvaa. Tallenteiden taso on amatöörikuvaajasta Yleisradion ohjelmiin. Nuoperi on tehnyt myös työelämähaastatteluja, joissa tapahtumista kertovat niin niihin osallistujat kuin tekijätkin (mm. Kärkkäinen (TYKL/AUD/57)).

Nykyinen Nuori Kulttuuri -tapahtuma on henkisten kilpailujen (1947-1969) jatke. Tästä kertoo enemmän kulttuurisuunnittelija Helena Peltola-Yrjölä työelämähaastattelussaan (TYKL/AUD/105) sekä Nuoperin näyttelykatalogissa "Sakit, lössit, jengit ja nappulat...Nuorisotyön vuosikymmenet" (2004) artikkelissaan "Henkisistä kilpailuista Nuoren Kulttuurin loisteeseen". Nuori Kulttuuri -tapahtuma säätiöitiin vuonna 2012. Vuoden 2017 kesäkuusta alkaen tapahtuma siirtyi jälleen Suomen Nuorisoseurojen toteutettavaksi.

Myös joka viides vuosi järjestettävistä Koulun suurjuhlista löytyy Nuoperista aineistoa, lähinnä asiakirjoja, lehtileikkeitä ja valokuvia. Vanhimmat aineistot ovat vuodelta 1951 ja tuoreimmat Oulusta vuodelta 2005. Suurjuhlat liitettiin osaksi taidetapahtumaa vuonna 1980. Koulun suurjuhlien aineiston lahjoittaja on Kehittämiskeskus Opinkirjo, joka aiemmin tunnettiin Koulun kerhokeskuksena.

Kansainvälisyys on aina ollut osa tapahtumia, sillä joka vuosi on esiintymässä ollut eri maiden nuorisoryhmiä. Tapahtuman muuttuessa Nuoreksi Kulttuuriksi vuonna 2000 myös sen rakennetta muutettiin ja yhdeksi portaaksi tuli kansainvälisyys Nuori Kulttuuri -matkojen ja Nuori Kulttuuri -lähettilästoiminnan avulla. Tapahtuman ideaa on viety myös Pohjoismaihin ja myös näistä tapahtumista löytyy arkistostamme aineistoa, mm. AV-aineistoa Trondheimin tapahtumasta vuodelta 1999 (TYKL/SPA/1119).

Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

Nuori Kulttuuri, 1994, Helsinki, Uusi Helsingin hohto Nuorten taidetapahtuma 28. - 30.1.1994

Pvm: 28. - 30.1.1994, Arkistonro: TYKL/SPA/1166, Lahjoittaja: Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

"Uusi Helsingin hohto Nuorten taidetapahtuma 28. - 30.1.1994". Vanha Savoy kuvataide-akatemia. Nuorten taidetapahtumasta Loisteeseen on Helsingin nuorisoasiainkeskuksen tekemä vhs-filmi, jossa taustalla pyörii uusi Loiste-tapahtuma ja samalla haastatellaan Martti Suosaloa, joka osallistui NT:aan vuonna 1983 Vaasassa ja Satu Silvoa, joka puolestaan osallistui vuosina 1976 ja 1979. Puhutaan tapahtumista, joihin on osallistuttu ja mitä ne ovat ko. näyttelijöille antaneet ja mitä niistä on jäänyt mieleen. Tuottaja: Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, 2004. Vain digitoitu versio.

Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

Nuori Kulttuuri, 2001, Lahti, tanssi

Pvm: 2001, Arkistonro: TYKL/SPA/1120, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

Video "1001 yksi tuntia tanssia" alkaa ilmoittautumisella tapahtumaan, seurataan harjoituksia ja esityksiä, haastatellaan mm. Hannu Ala-Sankolaa (Suomen Nuorisoseurat, järj.), Heikki Värtsiä (balettituomariston pj.) ja osallistujia. Nauhoitus loppuu Sibelius-talon päätösjuhlaan ja opetusministeriön Olli Saarelan puheeseen. Ei kuvaus- eikä tuottajatietoja.
Kesto 60 min.

Nuoperin toimittamassa julkaisussa (2010) "Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee! Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri 1970 - 2010" löytyy Panu Mäenpään kirjoitus 2000-luvun Nuoren Kulttuurin tapahtumista. Voit tutustua julkaisuun Nuoperin julkaisut-osiossa.

Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

Nuori Kulttuuri, 2002, Kotka, teatteri, kirjallisuus, kuvataide, valokuvaus, puheilmaisu ja Kokkola, monitaiteellinen foorumi

Pvm: 2002, Arkistonro: TYKL/SPA/1122, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

Kotkan "Avoin foorumi" -taltiointi alkaa paraislaisen Show 3000 -ryhmän esityksellä. 25.5.2002 järjestetty valtakunnallinen Nuori Kulttuuri -tapahtuma keräsi 700 osallistujaa ympäri Suomen ja esityksiä oli kaikkiaan 43. Esiintyjät olivat 10 - 20-vuotiaita. Nuori Kulttuuri toimikunnan puheenjohtaja Aaro Harju toivoo poikkitieteellisyyden ja pienien lajien lisäystä tapahtumaan ja kertoo samalla myös, että samana vuonna järjestetään jo viides pohjoismainen yhteistapahtuma sekä ensimmäinen eurooppalainen tapahtuma Bryggessä. Muita haasteltavia, osallistujien lisäksi, ovat mm. Reijo Paukku, Kotkan kaupunginteatterin ohjaaja ja raatilainen, Helena Törmä Inarin Luovis-ryhmien ohjaaja, paraislaisten ohjaaja Riddo Ridberg sekä opetusministeriön Olli Saarela. Yle multiradio ja opetusohjelma -tuotantoa, tilaajana Yle Teema. Haastattelijana Päivi Kapiainen-Heiskanen. Reportaasikuvaus: Matti Markkanen ja Jorma Pilke.
Kesto 59 min.

Nuoperin toimittamassa julkaisussa (2010) "Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee! Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri 1970 - 2010" löytyy Panu Mäenpään kirjoitus 2000-luvun Nuoren Kulttuurin tapahtumista. Voit tutustua julkaisuun Nuoperin julkaisut-osiossa.

Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

Nuori Kulttuuri, 2003, Lapua, musiikki ja Tornio/Haaparanta, digitaide, video, design, monitaiteellinen foorumi

Pvm: 16. - 18.5.2003, Arkistonro: TYKL/SPA/1123, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

Ylein "Avoin foorumi" -taltiointi Lapualta 16.-18.5.2003. Musiikkitapahtumassa mukana 1 500 esittäjää. Haastateltavina mm. Nuori Kulttuuri toimikunnan jäsen Anna Kuoppamäki, Enontekiön yläasteen Silbonat-ryhmä, Lapuan tapahtuman isäntä Heikki Salo, Putaan puolinuottien vetäjä Minna Sipola Haukiputaalta, Kirkkonummen 3. musiikkiluokan opettaja Elina Laakkonen, Nurmijärven Laulujoutsenien vetäjä Heli Vapaakallio ja esityksiä. Yle Opetusohjelmat ja Yle Multifoorumi. Tilaaja: Yle Teema. Toimittajana Päivi Kapiainen-Heiskanen, reportaasikuvaus: Matti Markkanen ja Jorma Pilke, tuottajana Leena-Maija Tuominen.
Kesto 59 min.

Nuoperin toimittamassa julkaisussa (2010) "Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee! Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri 1970 - 2010" löytyy Panu Mäenpään kirjoitus 2000-luvun Nuoren Kulttuurin tapahtumista. Voit tutustua julkaisuun Nuoperin julkaisut-osiossa.

Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

Nuori Kulttuuri, 2004, Loiste, Helsinki

Pvm: 6. - 13.3.2004, Arkistonro: TYKL/SPA/1124, Lahjoittaja: Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kolmeen osaan jaettu lyhytfilmi, jossa ensin insertti tapahtumaan, toisena aluetapahtuman raatilaisten haastatteluja (mm. Susa Östersund, Tiina Kasvi, Simo Heiskanen, Jani Lännenmäki) ja kolmantena osallistujien mietteitä. Loiste Helsingissä 6. - 13.3.2004. Ei kuvaus- tai tuottajatietoja.
Kesto 6 min.

Nuoperin toimittamassa julkaisussa (2010) "Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee! Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri 1970 - 2010" löytyy Panu Mäenpään kirjoitus 2000-luvun Nuoren Kulttuurin tapahtumista. Voit tutustua julkaisuun Nuoperin julkaisut-osiossa.

Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

Nuori Kulttuuri, 2004, Vaasa, tanssi ja Tampere, sirkus ja estraditaide

Pvm: 14. - 16.5.2004 , Arkistonro: TYKL/AUD/1125, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

Vaasan valtakunnallinen tapahtuma järjestettiin 14. - 16.5.2004. Taltioinnissa seurataan kuopiolaisen tanssiryhmän viikonloppua majoittumisineen ja esityksineen. Haastateltavina mm. järjestäjä taholta Juha-Matti Wahlström ja Anna Hintsala, SPR:n ensiapuryhmäläinen sekä helsinkiläisen Freeyourmind-kanavan tekijöitä, osallistujien lisäksi. Kunniakirjojen ja stipendien saajat näkyvät lopputapahtuman teksteinä. Toimittajana Timo Tapio, kuvaajina Jari Pakkanen ja Miska Luovi. Tuotanto Ideavideon, tuottajana Vaasan kaupungin vapaa-aikavirasto, Anna Hitsala.
Kesto 29 min.

Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

Nuori Kulttuuri, 2005, Oulu, Koulun suurjuhlat

Pvm: 2005, Arkistonro: TYKL/SPA/1126, Lahjoittaja: Koulun Kerhokeskus/Opinkirjo

Ylen ohjelma suurjuhlista, joissa esitettävän ohjelman ohessa haastatellaan Kerhokeskuksen - koulutyön tuen toiminnanjohtajaa Minna Riikka Järvistä, Opetushallituksen pääjohtaja Kirsi Lindroosia, opetusministeriön neuvottelevaa virkamiestä Olli Saarelaa, Oulun lääninhallituksen tarkastaja Arja-Sisko Holappaa sekä koulun kerhoja vetäviä opettajia, Tytti Haapamäkeä ja Helinä Pykäläahoa Oulusta. Kuvaus: Pauliina Jalasmaa ja Juha Norokytö, toimittajana Sirkku Kianto, tuottajana Jorma Pilke, tilaajana Yle Teema, tuotanto Yle Kulttuurin.
Kesto 28.34.

Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

Nuori Kulttuuri, Helsinki, 2000, Nuori Osaaja/Koulun suurjuhlat

Pvm: 2000, Arkistonro: TYKL/SPA/1118, Lahjoittaja: Koulun Kerhokeskus/Opinkirjo

Vuoden 2000 tapahtuma oli nimeltään Nuori Osaaja ja tapahtumapaikkana Helsinki. MTV 3:n televisiotaltiointi Koulun suurjuhlista Hartwall-areenalla. Juontajana Marco Bjurström. Eri koulujen esityksien lisäksi mm. Finnteligents ja Rimpparemmi ovat paikalla. Haastattelussa Nuori osaajan pääsihteeri Lauri Seppälä. Paikalla myös Suomen presidentti Tarja Halonen. Kuvaus: Helge Nieminen Tuottaja Marjukka Yliruusi. Pearson Television Entertainmet Oy. Digitoitu TYKL/SPA/1118.
Kesto 144 min.

Koulun suurjuhlat järjestetään joka 5. vuosi.

Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

Nuorison taidetapahtuma 1972, musiikki ja liikunta, Jyväskylä

Pvm: 1972, Arkistonro: 15.2:16, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

Vuoden 1972 Nuorison taidetapahtuman valtakunnallinen tapahtuma järjestettiin Jyväskylässä musiikin ja liikunnan innoittamana. On iskelmää, naisvoimistelua ja puupuhallinta. Parisenkymmentä mustavalkokuvaa on otettu niin harjoituksista, tuomaroinnista kuin itse esityksistäkin. Esimerkiksi Mikko Heiniö voitti tuon vuoden sävellyskilpailun. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:16).

VALOKUVAT

Harjoittelija14
Jyväskyläläiset harjoittelevat

Huilu3
Lieksan nuorisopuhallinorkesteri

Iisalmi8
Erja Lipponen ja Merja Riikola Iisalmesta

Iskelmä6
Iskelmälaulukilpailun katsomoa.

Jako4
Palkintojen jako: mitali Pentti Lehtiselle, taustalla Eira Salokangas (Suomen Nuorison Liitto)

Kamariorkesteri13
Tampereen musiikkiopiston kamariorkesteri

Kilpatanssijat18
Osmo ja M-L Lukkarinen

Kilpatanssijat20
Juha Kuusisto ja Anneli Palmroth

Laput17
Juha Kuusisto ja Anneli Palmroth

Laulaja7
Iskelmät: Aimo Kokkola, Pälkäne. Kuvaa on käytetty vuoden 1975 taidetapahtuman julisteessa.

Laulaja9
Heli Hokkanen

Laulu1
Pentti Lehtinen, Iitti

Lempäälä15
Lempäälän nuorisoseura

Mafia12
Musiikki: Mafia-yhtye

Päättäjäiset5
Vasemmalla Hannele Keinänen, keskellä Juhani Yli-Rantala, taidetapahtuman päättäjäiset

Pop9
Pop-mitalisti Suikkis Seinäjoelta

RF0492
Kilpatanssijoita. Kuvaa käytetty näyttelyesitteessä "Sakit, lössit, jengit ja nappula - Nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

Ryhmävoimistelu11
Jyväskyläläisten naisten ryhmävoimistelua, Elli Särkän ryhmä

Säveltäjä6
Sävellyskilpailun voittaja Mikko Heiniö ja Eira Salokangas (Suomen Nuorison Liitto)

Ulf2
Opetusministeri Ulf Sundqvist

Voimistelija10
Moderni naisvoimistelu: Kristiina Andersson

    Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

    Nuorison taidetapahtuma 1974, teatteri, suullinen esitystaito ja elokuva, Kuusankoski ja Kouvola

    Pvm: 16. - 17.3.1974, Arkistonro: 15.2:17, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

    Vuoden 1974 valtakunnallinen taidetapahtuma katsaus pidettiin Kuusankoskella ja Kouvolassa. Kuvia löytyy niin elokuvatyöpajatyöskentelystä, puhekuorosta, sirkuksesta kuin kansainvälisistä vierailijaesiintyjistä Tsekkoslovakiasta nukketeattereineen ja Ruotsista Tyst teatern. Päättäjäisten yleisökuvissa poseeraavat myös mm. Matti Ahde ja Juhani Yli-Rantala. Kuvaajana on toiminut Erkki Näätänen Helsingistä. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:17).

    VALOKUVAT

    Filmityöpaja22
    Elokuvatyöpajatyöskentelyä, vetäjä Jouko Seeck

    Helka26
    Laukaan Helkanuoret

    Jako24
    Ossi Räikkä jakoi tunnustuksia

    Jako39
    Suomen Nuorison Liiton pääsihteeri Juhani Yli-Rantala jakaa palkintoja, Katariina Schrey.

    Kalevala23
    Kalevala-ryhmä (13-17 v.), ohjaaja Reijo Paukku + nuoret

    Lausunta34
    Valkeakosken työväenopiston lausuntaryhmä

    Lausunta40
    Tyyni-tyttö -puhekuoro

    Nukke37
    Kansainvälinen vierailu, tsekkiläinen nukketeatteri Banska Bystrica

    Seppä21
    Kotkalainen Kalevala-teatteriryhmä

    Sirkus27
    Sirkuslaisia 18-23 v.

    Sirkus35
    Kotkalainen Kalevala-teatteriryhmä

    Sirkus36
    Sirkuslaisia

    Teatteri25
    Teatteriesitys

    Tiedotus32
    Tiedotussihteeri Eeva Kainulainen (Suomen Nuorison Liitto, SNL)

    Tyst28
    Tyst teater från Sverige

    Tyst29
    Tyst teater från Sverige

    Tyst30
    Tyst teater från Sverige

    Tyyni31
    Tyyni-tyttö -puhekuoro

    Viulu33
    Viulunsoittaja

    Yleisö38
    Päättäjäisten yleisöä, mm. Erkki Salonen (vas.), Matti Ahde, Juhani Yli-Rantala ja teatteriohjaaja Ossi Räikkä

      Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

      Nuorison taidetapahtuma 1975, musiikki ja liikunta, Lahti

      Pvm: 1975, Arkistonro: 15.2:18, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

      Lahdessa järjestettiin tapahtuma vuonna 1975 musiikin ja liikunnan parissa. Baletista kilpatanssiin, kansantanssia unohtamatta ja huilusta saamelaisiin joikuihin. Kunniavieraita, tulostauluja, tuomaristoa. Tanhuajien palkinnot jakoi Lahden nuorisotoimenjohtaja Pertti Mäkelä. Yleisössä mm. Kiti Neuvonen. Kuvaajana toiminut Tapio Rantakari, Lahti. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:18).

      VALOKUVAT

      Baletti25
      Balettitanssia

      Huilu12
      Munkkiniemen yhteiskoulun huilisti

      Huilu13
      Huilisti Jouni Leino kertomassa sävelin millaista on Partasen mäntymetsä. Jouni soitti yhtyeessä Pändi pensualta edustaen Nastolaa.

      Hyppajä15
      Lahden Tanhuujat ja Juhlavalssi, uudet koreografiat

      Jako10
      Nuorison taidetapahtuma 75:n avajaiset oli samalla ensimmäinen palkintojenjakotilaisuus. Nuorten sävellyskilpailun voittaja, helsinkiläinen Jukka Niemi, 16 v, ottamassa vastaan 1 250 markan pääpalkintoa Suomen Nuorison Liiton pääsihteeriltä Juhani Yli-Rantalalta.

      Jkl17
      Jyväskylän musiikkiluokan kuoro

      Kilpatanssi23
      Taidetanssin kilpatanssijoita

      Kilpatanssi24
      Taidetanssin kilpatanssijoita

      Kiti5
      Väsähtänyt katsoja vanhempiensa hellien käsien vartioimana jossain Urheilutalon katsomossa. Kiti Neuvonen perheineen.

      Kuoro19
      Lahden kaupungin kansakoulun musiikkiluokkien kuoro avajaisissa opettaja Sakari Kokkosen johtamana

      Kutsuvieras2
      Päättäjäisten tungosta kutsuvieraspenkkien vaiheilla

      Muonio14
      Muonion kansalaisopiston tanhuryhmä

      Nauha22
      Nauhavoimistelija

      Pertti9
      Tanhujen mitalinjakoa, järjestäjien edustajana Lahden nuorisotoimenjohtaja Pertti Mäkelä

      Puhaltajat21
      Ylivieskan puhaltajat olivat väsyneitä pitkästä matkasta

      Säveltäjä3
      Nuorten sävellyskilpailun voittaja, helsinkiläisen Munkkiniemen yhteiskoulun viidesluokkalainen, Jukka Niemi 16 v., ja hänen musiikinopettajansa Leena Joki

      Taisto4
      Opetusministeriön nuoriso- ja liikuntaosaston toimistopäällikkö Taisto Kärkkäinen

      Tanhu6
      Lahden Tanhuujat uusissa unkarilaispuvuissaan

      Tanhu20
      Säkkijjärven Hyppälän tanhuajat (Valkeala)

      Tanssi18
      Elina Malinen -tanssikoulun ryhmä

      Terhakat16
      Totkuniemen Terhakat, Kesälahti, ulkomaiset kansantanssit

      Tornio11
      Stina-Mari Arvola, Tornio

      Tulostaulu8
      Tulostaululla riitti tungosta

      Tuomaristo7
      Taidetanssin tuomaristoa, vasemmalta: balettitanssijat Seija Simonen, Irma Lindfors ja Uno Onkinen, näyttelijä, elokuvaohjaaja Ritva Arvelo, balettitanssija Heikki Värtsi sekä Lahden kaupunginteatterin entinen johtaja, teatteriohjaaja Veikko Manninen. Oikeassa reunassa sihteeri Sinikka Haapanen (Kalevan Nuorten Liitto).

      Yleisö1
      Tapahtuman yleisöä

        Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

        Nuorison taidetapahtuma 1976, elokuva, Kuopio

        Pvm: 20. - 21.11.1976, Arkistonro: 15.2:20, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

        Nuorison taidetapahtuma jakautui vuonna 1976 kahtaalle, Tampereelle ja Kuopioon, jossa aiheena oli elokuva. Kuvissa on äänitystyöpajaa kasimillisten elokuvien parissa, avajaistunnelmia, kaupungin tervehdyssanoja, kuvatyöskentelyä ja onpa kuva tiedotustilaisuudesta, jossa tapahtuman järjestäjät ja neuvostoliitolaisen valtuuskunnan jäsenet vastasivat lehdistön kysymyksiin. Vastaajina olivat elokuvaohjaaja ja näyttelijä Mikko Niskanen, valtion nuorisoneuvoston puheenjohtaja Olavi Martikainen, Filmi- ja Videokuvaajien Liiton Heikki Kalima sekä Suomen Nuorison Liiton pääsihteeri Juhani Yli-Rantala. Palkintoja oli jakamassa elokuvaohjaaja Matti Kassila. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:20).

        VALOKUVAT

        Äänitys7
        Äänitystyöpajan vetäjä Matti Kanerva kertoo 8 mm:n elokuvan uusimmista äänitysmenetelmistä.

        Avajaiset11
        Elokuvatapahtuman avajaiset la 20.11.1976 klo 12 Kuopion kauppaoppilaitoksen juhlasalissa.

        Avaus10
        Taidetapahtuman avaajana tapahtuman päätoimikunnan puheenjohtaja Erkki Salonen.

        Jako1
        Kuopiolaispojat Matti Rautalahti ja Matti Kanerva vastaanottivat elokuvaohjaaja Matti Kassilalta 3. jaetun palkinnon (400 mk) elokuvasta "Hyvästi...". Vasemmalla Helena Peltola Suomen Nuorison Liitosta.

        Paneeli2
        Neuvostoliittolaisen valtuuskunnan jäsen elokuvakriitikko Nikolai Sumenov (toinen oikealta) kertoi Neuvostoliiton elokuvaharrastajien asemasta ja arvostuksesta. Muina paneelin jäseninä Heikki Kalima Suomen Filmi- ja Videokuvaajien Liitosta sekä elokuvaohjaajat Matti Kassila (pj), Rauni Mollberg ja Mikko Niskanen. Paneeli pidettiin 20.11.1976 klo 19.

        Paneeli5
        Lauantai iltana 20.11.1976 pidettiin paneeli aiheesta "amatööri-ammattilainen". Vasemmalta: Mikko Niskanen, Rauni Mollberg, Matti Kassila (pj), Heikki Kalima, Nikolai Sumenov ja Valeri Korjagin (tulkki).

        Tervehdys12
        Kuopion kaupungin tervehdyksen tapahtuman avajaisissa esitti valtuuston puheenjohtaja Edit Terästö.

        Tiedotus9
        Tiedotustilaisuus, avajaisten jälkeen tapahtuman järjestäjät ja neuvostoliittolainen valtuuskunta vastaavat lehdistön kysymyksiin. Vasemmalta: elokuvaohjaaja Mikko Niskanen, Olavi Martikainen (valtion nuorisoneuvoston pj), NL-valtusuuskunta, Heikki Kalima (FVL) ja Juhani Yli-Rantala (Suomen Nuorison Liitto).

        Työpaja4
        Kuvaustyöpajatyöskentelyä

        Työpaja6
        Kuvaustyöpajatyöskentelyä, vetäjänä Vaasan läänin kamerataiteen läänintaiteilija Christian Olsson. Työpaja valmisti käsikirjoitustyöpajan osanottajien edellisenä päivänä valmistaman tekstin pohjalta elokuvaa.

        Valtuuskunta3
        Neuvostoliiton valtuuskunta, johtaja Gemady Maltzev (SNTL:n nuorisojärjestöjen komitean tiedotuspäällikkö), elokuvakriitikko Nikolai Sumenov, opiskelija/harrasteohjaaja Ella Kimen (Moskovan harrastajaelokuvaajien keskus) ja tulkki Valeri Korjagin. Oikealla Olavi Martikainen.

        Valtuuskunta8
        Neuvostoliittolaisen valtuuskunnan jäsenet vasemmalta: Nikolai Sumenov, Gemady Maltzev, Valeri Korjagin, välissä Kuopion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja E.Terästö ja Ella Kimen.

          Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

          Nuorison taidetapahtuma 1976, teatteri ja lausunta, Tampere

          Pvm: 1976, Arkistonro: 15.2:19, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

          Tampereella oli taidetapahtuman aiheena teatteri ja lausunta vuonna 1976. Kuvissa on niin seinäjokista, kuopiolaista kuin toivakkalaistakin esiintyjää. Viimeksi mainittua "Hyppelihiirtä" on käytetty kuvituskuvana Nuoperin näyttelyesitteessä vuonna 2004. Suurimman osan kuvista on ottanut Kai Honkanen. Yleisöstä löytyy tälläkin kertaa arvovaltaisuutta, mm. opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Kaarina Virolainen Suomen Harrastajateatteriliitosta. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:19).

          VALOKUVAT

          Heidelberg30
          Theterküche Heidelberg

          Heidelberg39
          Theterküche Heidelberg, tulkki Leena Autio ja Ute Willarecht

          Helmi30
          Helmi, Keski-Suomi

          Helmi36
          Helmi, Seinäjoki

          Kortisto29
          Varkauden nuorisoteatteri

          Loru38
          Lapsiteatteri "Loru"

          Miimi27
          "Polttaa, polttaa", Miini-Tiimi Karvialta

          Miimi28
          "Polttaa, polttaa", Miini-Tiimi Karvialta

          Painajainen34
          "Painajainen". Kuvaaja: Matti Salmi.

          Paras32
          Suomen paras näyttelijä

          Pikku37
          "Pikku-Pietarin piha"

          RF0496
          "Hyppelihiiri", Toivakka. Kuvaa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, lössit, jengit ja nappulat - Nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

          Vaasa26
          "Poikkeus ja sääntö", Vaasa

          Vaatimuksia31
          "Vaatimuksia"

          Yleisö35
          Yleisöä, mm. vasemmalla Kaarina Virolainen (Suomen Harrastajateatteriliitto), Jaakko Numminen (opetusministeriö), Erkki Salonen (Suomen Nuorison Liitto)

            Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

            Nuorison taidetapahtuma 1978, liikunta ja musiikki, Kotka

            Pvm: 21. - 23.4.1978, Arkistonro: 15.2:21, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

            Jälleen oltiin liikunnan ja musiikin parissa, kun taidetapahtuma järjestettiin 21. - 23.4.1978 Kotkassa. Tuolloin Esa-Pekka Salonen voitti sävellyskilpailun, ja tanssin tuomaristossa istui mm. ballerina Doris Laine, joka oli jäänyt Kansallisbaletista eläkkeelle vuonna 1976. Kansainvälisiä vieraita oli mm. Romaniasta. Niin musiikin kun liikunnan kirjo on laaja, on voimistelua, tanssiryhmiä, pop-tanssia ja kuorolaulua sekä rumpalin rytmikästä soitantaa. Näistä kuvista on yhtä Lauri Sorvojan ottamaa voimistelukuvaa käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä vuonna 2004. Kuvat on ottanut Kymen Kamerat ry, kuvaajina Tuomo Kiviharju, Esa Pyysalo, Tapio Rantakari, Eero Rantatalo, Jorma Salopelto, Kalevi Sandberg ja Lauri Sorvoja Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:21).

            VALOKUVAT

            Esa-Pekka7
            Esa-Pekka Salonen voitti sävellyskilpailun. Kuvaaja: Lauri Sorvoja.

            Jarmo20
            Jarmo Penttilä Tervolasta tanssii. Kuvaaja: Tuomo Kiviharju.

            Kansantanssi16
            Tsekkoslovakialainen kansantanssiryhmä Mostar. Kuvaaja: Lauri Sorvoja.

            Kaupunki18
            Puhumassa Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antero Anttila. Kuvaaja: Lauri Sorvoja.

            Kivistö19
            Opetusministeri Kalevi Kivistö. Kuvaaja: Esa Pyysalo.

            Kuoro5
            Kuorolaulua. Kuvaaja: Jorma Salopelto.

            Kuoro6
            Kuorolaulua. Kuvaaja: Jorma Salopelto.

            Liina4
            Kansantanssiryhmä. Kuvaaja: Kalevi Sandberg.

            Moderni15
            Moderni Liikuntakerho Saarijärveltä. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

            Pan17
            Romanialaiset vieraat esiintyvät. Kuvaaja: Eero Rantatalo.

            Perhonen1
            Balettia. Kuvaaja: Kalevi Sandberg.

            Pesonen9
            Timo Pesonen, Joensuu, laulu. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

            RF0498
            Voimistelua. Kuvaaja: Lauri Sorvoja. Kuvaa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, lössit, jengit ja nappulat - Nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

            Rumpali2
            Rumpali. Kuvaaja: Eero Rantatalo.

            Rumpali3
            Rumpali. Kuvaaja: Eero Rantatalo.

            Seinäjoki8
            Pop-tanssi, Seinäjoen naisvoimistelijat. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

            Tanssi14
            Tanssiryhmä Tuula Matikka, Imatra. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

            Tiedotus12
            Tiedotussihteeri Eeva-Liisa Tarvainen. Ei kuvaajatietoja.

            Tuomaristo13
            Tuomaristoa: balettitanssija ja koreografi Heikki Värtsi, Kotkan kaupunginteatterin ohjaaja, käsikirjoittaja, lavastaja ja pukusuunnittelija Reijo Paukku, balettitanssija Doris Laine sekä kansantanssikoreografi Helvi Jukarainen. Kuvaaja: Lauri Sorvoja.Esa-Pekka Salonen

            Voimistelu10
            Eija-Riitta Hytönen, Saarijärvi. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

            Voimsitelu11
            Keskuspuiston yläaste ll Vantaa. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

              Nuorison taidetapahtuma 1979, elokuva, Valkeakoski

              Pvm: 24. - 25.11.1979, Arkistonro: 15.2:23, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

              Valkeakosken taidetapahtumassa oli aiheena elokuva, kun sinne kokoonnuttiin vuonna 1979. Avajaisissa lauloi Valkeakosken työväenopiston nuorisokuoro johtajanaan Kari Rydman. Eduskunnan sivistysvaliokunnan tervehdyksen toi kansanedustaja Mikko Ekorre. Kansainvälisiä vieraita oli Länsi-Saksasta Reinhard Wagnerin johdolla. Avajaisten lisäksi on kuvia myös päättäjäisistä ja palkintojen jaosta. Kuvaajana oli Valkeakosken Sanomien Tuure Hietanen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:23).

              VALOKUVAT

              Avajaiset10
              Valkeakosken Työväenopiston nuorisokuoro tapahtuman avajaisissa, kuoronjohtajana Kari Rydman.

              Avajaiset12
              Valkeakosken Työväenopiston nuorisokuoro tapahtuman avajaisissa, kuoronjohtajana Kari Rydman.

              Ekorre15
              Eduskunnan sivistysvaliokunnan tervehdys, valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Ekorre.

              Jako8
              Päättäjäiset ja palkintojen jako. Vasemmalla Helena Peltola ja Yleisradion toimittaja Annikki Suni.

              Jako24
              Palkintojen jakoa, vasemmalla Yleisradion toimittaja Annikki Suni.

              Kalima
              Mauri Kalima alustaa keskustelua super8 edullisuudesta ja käyttömahdollisuuksista.

              Kvvieraat18
              Kansainvälisiä vieraita Saksan Liittotasavallasta. Vasemmalta: Reinhard Wagner, Aila Kruus ja Manfred Grüttgen.

              Kvvieraat21
              Kansainvälisiä vieraita Saksan Liittotasavallasta. Vasemmalta: Manfred Grüttgen Aila Kruus ja Reinhard Wagner.

              Kvvieraat22
              Kansainvälisiä vieraita Saksan Liittotasavallasta. Vasemmalta: Reinhard Wagner, R.Greene, Aila Gruus, Leena Autio (tulkki), Manfred Grüttgen ja Kauko Riikonen (Valkeakoski).

              Lausunta11
              Valkeakosken Työväenopiston lausuntapiiri, ohjaaja Hellin Auvinen-Salmi.

              Musta7
              Musta joulu (super8 mm). Suunnittelu-toteutus: Jari Rastas, 19 v. ja Olli Arola, 20 v. Kesto 8 min, Turku.

              Orkesteri13
              Avajaisjuhla kaupunginkirjastossa 24.11. klo 12.00. Valkeakosken musiikkiopiston puhallinorkesteri, orkesterinjohtajana Juha Nuora.

              Paneeli5
              Hannu Peltomaa, Christian Elsson, Olli Saarela ja Heikki Kalima.

              Salonen16
              Taidetapahtuman avaus, päätoimikunnan puheenjohtaja Erkki Salonen.

              Salonenco
              Avajaisissa vas. Erkki Salonen ja Olli Vuorinen (Valkeakosken valtuuston pj.).

              Tauko23
              Vasemmalta Hannu Peltomaa, Juhani Yli-Rantala, Heikki Kalima ja Mikko Ekorre.

              Tiedotus3
              Tapahtuma- ja tiedotustoimisto.

              Timo14
              Tapahtuman avajaiset. Timo Kuronen, huilu, säestää Veijo Rautia.

              Tuomaristo6
              Vaasan läänin kamerataiteen läänintaiteilija Christian Olsson, läänintaiteilija Hannu Peltomaa, toimittaja Annikki Suni, elokuvaohjaaja Riikka Tuomari. Sihteeri: Kari Paljakka, seisomassa Erkki Salonen.

              Vuorinen20
              Valkeakosken kaupungin tervehdys, kaupunginvaltuuston pj Olli Vuorinen.

              Yleisöä4
              Avajaisyleisöä. Vasemmalta: toimittaja Annikki Suni, kansanedustaja Mikko Ekorre ja elokuvaohjaaja Riikka Tuomari.

              Yleisö2
              Mm. Eero Kopisto (järj.ltk:n pj), Sinikka Haapanen, tuomaristo: Juhani Yli-Rantala, Olli Saarela, Erkki Salonen.

              Yleisöä9
              Ajavaisjuhlan yleisöä. Eturivissä oikealta tuomariston jäsenet kamerataiteen läänintaiteilija Christian Olsson ja toimittaja Annikki Suni.

                Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                Nuorison taidetapahtuma 1979, teatteri ja lausunta, Oulu

                Pvm: 6. - 8.4.1979, Arkistonro: 15.2:22, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                Oulun taidetapahtuman aiheena oli vuonna 1979 teatteri ja lausunta. Tuomaristossa istui nyt jo edesmennyt kriitikko, toimittaja Jukka Kajava! Ja lausuntaa olivat esittämässä mm. Leena Krohn sekä alle 16-vuotiaiden sarjassa Jarmo Heikkinen, jota voi kenties Suomen luontoäänenä pitää (?), sen verran erottamaton hänen äänensä on luontoelokuvissa. Näytelmiä esitettiin Samuel Beckettin Leikin lopusta Kuurojen Liiton rytmisoittimilla säestettyyn eläinsatuun. On nukketeatteria, ryhmälausuntaa, palkintojen jakoa ja yleisöä. Esiintyjiä Maaveden ala-asteelta Haapajärven nuorisoseuraan. Kuvaajana Juhani Kemi Kellosta. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:22).

                VALOKUVAT

                Alahärmä4
                Härmänkylän nuorisoseuran lausuntaryhmä. Leena Krohn: Viimeinen enkeli. Ohjaus: Anne Louhiranta. Tehosteet: Tarja Kattelus. Kesto: N. 5 min.

                Haukotus13
                Yleisöä.

                Jarmo23
                Palkintojen jakoa. Malla Kuuranne (lausunta 17-24 v.), Jarmo Heikkinen (lausunta, alle 16 v.).

                Kajava2
                Näytelmät 17-24 vuotiaat. Tuomaristo: Jukka Kajava, Timo Ojala ja Inkeri Pulkkinen.

                Karhula17
                Karhulan työväen näyttämö. Samuel Beckett: Leikin loppu. Ohjaus: Rauli Jokelin. Lavastus-tehosteet: Jukka Valtonen. Kesto 45 min.

                Kokkola8
                Ykspihlajan työväen näyttämö, nuorisoryhmä, Kokkola. Osvaldo Dragun: Tarinoita kerrottavaksi. Ohjaus: Ryhmätyö. Lavastus: Ryhmätyö.

                Musiikki:
                Tuula Poranen. Kesto 42 min.

                Kuuro7
                Lapsiryhmä Kuurojen Liitosta. Tapahtumassa vieraili Kuurojen Liitto ry:n lapsiryhmä esittäen pienen visuaalisen eläinsadun (10 min.) rytmisoittimilla säestettynä. Kaupunginteatterin pieni näyttämö.

                Maavesi9
                Ryhmälausujat, Maaveden ala-asteen lausuntaryhmä, Joroinen. Väino Mäkelä: Sikermä lasten runoja. Ohjaus: Eila Rytkönen. Kesto n. 5 min.

                Nukke16
                Nukketeatteri: Haapajärven nuorisoseuran Sateenkaaren Nukketeatteri.

                Nupu21
                Nupu naaputi syömässä esityksensä jälkeen. Nukketeatteri: Kuninkaan unihuolet (Ylihärmä).

                Palkitut20
                Palkitut

                Puolanka12
                Puolangan lukion näytelmäryhmä. Jorma Mäenpää: Suuri konsertti. Sovitus-ohjaus ja lavastus: ryhmätyö. Kesto 30 min.

                Sirkus1
                Oulunsalon Kalevan Nuorten teatteri. Ritva Ahola; Iloinen sirkus. Sovitus: Ritva Ahola. Ohjaus: Tuula Kujala, Merja Myllyaho, Ritva Ahola. Musiikki: Oulunsalon Pelimannit. Kesto 30 min.

                Supliikki10
                Supliikki-teatteri, Tohmajärvi. Kaija Palokas: Lapsen vuosi. Kesto: 40 min.

                Sytkyt14
                Nukketeatteri Sytky, Kuopio. H.C.Andersen: Keisarin uudet vaatteet. Sovitus ja ohjaus: Juha Laukkanen. Nuket: Sirkka Sutinen, Musiikin sovitus: Markku Huttunen. Kesto: 25 min.

                Tervola18
                Tervolan nuorisoseuran lausuntakuoro. Elvi Sinervo: Maammo runontekijä viisaan neidon kaivolla. Ohjaus: Satu Niiranen. Kesto: 8 min.

                Tervola22
                Näytelmät 17-24 vuotiaat. Tanssiteatteri/Tervolan nuorisoseura. Paul Gallico: Lumihanhi. Ohjaus: Satu Niiranen. Lavastus: Ryhmätyö. Valot: Jukka Tarkiainen. Musiikki: Camel-yhtye. Kesto: 30 min.

                Tihusniemi11
                Näytelmät 17-24 vuotiaat. Tihusniemen opintokerho, Jäppilä. Daniel Katz: Papiross!. Sovitus: Marja-Kaarina Mykkänen. Ohjaus: Ahti Ahonen.

                Tiina5
                Lausunta 17-24 vuotiaat. Tiina Aikio, Sodankylä (kunniakirja).

                Tuomaristo19
                Lausunta, kuorot. Tuomaristoon kuuluivat Oulun kaupunginteatterin näyttelijä Jorma Koho, "Mikkelin teatterielämän keskushenkilö", lausuja ja ohjaaja Aija Talvi-Oksanen sekä Suomen Lausujain Liiton puheenjohtaja, ohjaaja ja teatteritieteen professori Timo Tiusanen.

                Tyttö3

                Valkeakoski6
                Valkeakosken työväenopiston lausuntapiiri. Vilja Kajava: Hyvä on meri. Sovitus-ohjaus: Hellin Auvinen-Salmi. Musiikki: Tommi Auvinen. Kesto: 8 min.

                Vimpeli15
                Vimpelin Kalevan Nuorten teatterikerho: Kissa, joka luuli olevansa hiiri.

                Varjo1
                Artelli-teatteri, Kuopio. Marita Kanervala: Oodi edistykselliselle kulttuurille. Sovitus-ohjaus: Saara Markkanen, Lavastus: ryhmätyö, Musiikki: Markku Huttunen, Jukka Nieminen. Kesto: 40min.

                  Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                  Nuorison taidetapahtuma 1981, Kokkola, musiikki

                  Arkistonro: TYKL/SPA/1104, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                  TV 1:n taltiointi tapahtumasta, kesto 44.19. Toimittajina Matti Hämäläinen, Jarmo Heikkinen (joka on myös itse osallistunut NT:aan lausunnalla), Jukka Konttori. Ei alkuperäistä VHS:ta.

                  Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                  Nuorison taidetapahtuma 1981, musiikki, Kokkola

                  Pvm: 15. - 17.5.1981, Arkistonro: 15.2:24, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                  Kokkolan taidetapahtumassa esiintyivät niin Harri Marstio kuin Seppo Pohjolainenkin. Kanteleen kautta viuluun ja jatsista bigbandin kautta iskelmään. Tuomaristossa mm. Klaus Järvinen. Tempus Fugit- yhtyeen kuvaa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä vuonna 2004. Kuvaaja: Juha Sundström, Kokkola. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:24).

                  VALOKUVAT

                  Bigband8
                  Bigband.

                  Dixie21
                  Jazz-yhtyeet 17-24 -vuotiaat: The Westpark Dixiemen, Kokkola.

                  Hannamaija16
                  Iskelmä ja laulu: Hanna-Maija Kettunen, Lahti. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                  Heikki22
                  Opetusministeriön urheilu- ja nuorisotoimiston osastopäällikkö Heikki Klemola.

                  Ilpo18
                  Jazz-tuomari Ilpo Saastamoinen.

                  Jako13
                  Iskelmä ja laulu 17 - 24 -vuotiaat: Aarnivalkea, Jyväskylä. Palkintoja jakamassa vasemmalta Juhani Yli-Rantala, mestaripelimanni Voitto Mäkelä ja Oulunkylän Pop & Jazzopiston rehtori Klaus Järvinen. Kuvaaja: Juha Hormio, Kokkola.

                  Katja12
                  Pop-musiikki/laulu 12-16 -vuotiaat: Katja Johnsson, Kokkola. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                  Keinu2
                  Tauko paikallaan.

                  Kitara1
                  Tauko paikallaan.

                  Kitara9
                  Tyttö ja kitara. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                  Kitarapari11
                  Kitaran viritystä.

                  Kuoro10
                  Kuorolaulua.

                  Lääke23
                  Pop-yhtyeet 12-16 -vuotiaat: Lääke, Vaasa.

                  Las26
                  Kansanmusiikki/lauluyhtyeet: Las Zorzalitas, Karkkila.

                  Lippis3
                  Ilottelua.

                  Lyömä5
                  Kouvolan musiikkiluokat. Kuvaaja: Reijo Borén.

                  Maria17
                  Konserttimusiikki 12-16 -vuotiaat: sellisti Maria Brummer, Vihti. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                  Nauru27
                  Olli Saarela, Klaus Järvinen ja Juhani Yli-Rantala.

                  Olli15
                  Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Olli Telimaa. Kuvaaja: Reijo Borén.

                  Outakoski14
                  Iskelmä ja laulu/lauluyhtyeet: Outakosken koulun kuoro, Utsjoki. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                  Pelimanni20
                  Kansanmusiikki/soitinyhtyeet 12-16 v-vuotiaat: Oulunsalon pelimannitytöt, Mira Laukka.

                  RF0499
                  Pop-yhtyeet: Tempus Fugit -yhtye, Pohja, Jari Anttila. Kuvaa on käytetty näyttelyesitteessä ”Sakit, lössit, jengit ja nappula - Nuorisotyön vuosikymmenet”, 2004.

                  Savon24
                  Iskelmät ja laulelmat 12-16 -vuotiaat: Savonkopla, Mikkelin mlk, Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                  Sello4
                  Tyttö ja sello.

                  Tauko6
                  Välipalaa.

                  Teho19
                  Pop-yhtyeet 12-16 -vuotiaat: Teho-7, Myrskylä. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                  Tyttö25
                  Tytti-Leena Laasanen ja kannel.

                  Viulu7
                  Tyttö ja viulu.

                    Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                    Nuorison taidetapahtuma 1982, liikunta, Pori

                    Pvm: 1982, Arkistonro: 15.2:25, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                    Porin taidetapahtumassa liikuttiin. Esitettiin klassista balettia, pop- ja diskotanssia, jazz-tanssia, modernia tanssia, naisvoimistelua, vanne- ja pallo-ohjelmia. Tuomaristossa jälleen mm. balettitanssija Doris Laine. Kuvaajina M. Luoto Porista ja Kaija Saarenmaa. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:25).

                    VALOKUVAT

                    Baletti6
                    Klassinen baletti: Ritva Myllylä - Kim Danielson, Turku.

                    Baletti9
                    Kulissien takana.

                    Baletti10
                    Klassinen baletti: Anu Pehkonen, Savonlinna.

                    Baletti13
                    Klassinen baletti: Helsingin tanssiopisto.

                    Baletti15
                    Klassinen baletti: Katja Mäntylä, Kokkola.

                    Baletti16
                    Klassinen baletti 12-15 v-vuotiaat:, Sonja Tammelan balettikoulu, Lappeenranta.

                    Disco7
                    Pop- ja discotanssi: Tanssiklubi Bolero, Turku.

                    Disco22
                    Pop- ja discotanssi: Telemarkin discoteam, Oulu.

                    Doris20
                    Tuomariston edustaja Doris Laine. Kuvaaja: Kaija Saarenmaa.

                    Jazz4
                    Jazz-tanssin väliaikaa.

                    Jazz14
                    Jazz-tanssi: Tiina Taulos, Espoo.

                    Kilpatanssi5
                    Oman vuoron odotusta. Kuvaaja: Kaija Saarenmaa.

                    Lapsi8
                    Pop- ja discotanssi: Tiger Girls, Kontiolahti.

                    Moderni12
                    Modernitanssi: Turun Pyrkivä, Turku.

                    Moderni18
                    Modernitanssi: Juha Kotijärvi, Kemi.

                    Naamio3
                    Pop- ja discotanssi: Frenzy, Joensuu.

                    Tanssi2
                    Iloista tanssia.

                    Väliaika19
                    Väliaika.

                    Vanne1
                    Vanneohjelma. Kuvaaja: Kaija Saarenmaa.

                    Voimistelu11
                    Naisvoimistelua. Kuvaaja: Iikka Perälä.

                    Voimistelu21
                    Päätöstilaisuuden pallo-ohjelma, yksi voittajajoukkueista esiintyy.

                    Yleisö17
                    Yleisöä.

                      Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                      Nuorison taidetapahtuma 1982, Pori liikunta ja Hämeenlinna sirkustaide, elokuvat ja äänitteet

                      Arkistonro: TYKL/SPA/1105, TYKL/SPA/1106, TYKL/SPA/1107, TYKL/VID/141, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                      Hämeenlinna, sirkuskooste, TV 1:n taltiointi, Orvo Kontio, kesto 59 min. TYKL/SPA/1107

                      Pori, pop- ja discotanssi. Nuorisoseurajärjestön taltiointi. Kesto 79 min. Tanssiesityksiä, alkuperäinen nauha venynyt, joten kopiossa häiriöitä. TYKL/SPA/1106

                      Pori, kooste. Nuorisoseurajärjestöjen taltiointi. Myös selostusta. Kesto 44 min (kuva loppuu 39 min.). Digitoitu. TYKL/SPA/1105

                      Turun aluetapahtuman pääjuhla. Palkintoja jakamassa mm. Leena Aho, kesto 22.16. TYKL/VID/139 (u-matic), digitoitu

                      Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                      Nuorison taidetapahtuma 1982, sirkustaide, elokuva ja äänitteet, Hämeenlinna

                      Pvm: 12. - 14.11.1982, Arkistonro: 15.2:26, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                      Sirkusta! Jongleerausta, solmutemppuja, ihmispyramideja, kahlekuninkaita, radiolähetyksiä, joissa mm. taikuri Solmu Mäkelä oli äänessä. Ja tietysti kuvia löytyy myös arvovaltaisesta tuomaristosta, jossa istui mm. Sirkus Finlandian perustaja Carl Gustaf Jernström ja elokuvan puolella elukuvaohjaajana, -kuvaajana, -leikkaajana ja -tuottajana tunnettu Hannu Peltomaa. Kahlekuninkaana nähtiin Tero Kokko Helsingistä. Hänen kuvaansa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä vuonna 2004. Kuvaajana Marjukka Vainio. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:26).

                      VALOKUVAT

                      Huivi3
                      Robert Jägerhorn, Helsinki.

                      Huivi11
                      Jukka Matikainen, Nuokun sirkus, Lahti.

                      Juhani1
                      Juhani Yli-Rantala, Nuorison taidetapahtuman päätoimikunnan puheenjohtaja.

                      Keila8
                      Haminan teinisirkus.

                      Kettinki17
                      Tero Kokko, Helsinki.

                      Köysi13
                      Jami Jokinen, 12-15 v taikatemput.

                      Lappi14
                      Mika Puonti, Kotka.

                      Pallo6
                      Jackpots, Helsinki. Pasi Toiviainen ja Jaakko Saariluoma (kuvassa).

                      Pyörä7
                      Minna Eholen, Haminan teinisirkus.

                      Pyörä19
                      Nuokun sirkus, Lahti. Arto Siiteri ja Teuvo Pasanen.

                      Pyörä21
                      Haminan teinisirkus.

                      Pyörä22
                      Nuokun sirkus, Lahti.

                      Pyramidi10
                      Minicirkus, Helsinki.

                      Radio5
                      Radiolähetys, mukana taikuri Solmu Mäkelä, Nuokun Sirkuksen perustaja taikuri Jouko Alho ja Helena Peltola-Yrjölä.

                      Rengas16
                      Haminan teinisirkus.

                      Rengas20
                      Abracadabra, Helsinki. Aku Salmi, Heikki Hakala, Jyrki Karo.

                      Revyy23
                      Nuokun sirkus, Lahti.

                      RF0497
                      Tero Kokko, Helsinki. Kuvaa käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - Nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                      Taika18
                      Tero Kokko, Helsinki.

                      Taikuri9
                      Minicirkus, Helsinki.

                      Temppu15
                      Tommi Kinnunen ja Marko Ristiluoma, Tampere.

                      Tuomari4
                      Elokuvaohjaaja, -kuvaaja, -leikkaaja ja -tuottaja Hannu Peltomaa, elokuvan tuomari.

                      Tuomari12
                      Ohjaaja ja näyttelijä Liisa Rimpiläinen, äänite-tuomari. Takana Markku Mäkeläinen.

                      Tuomaristo2
                      Sirkus-tuomaristo: Linnanmäen ohjelmapäällikkö Sara Ekelund, Sirkus Finlandian Carl Gustaf Jernström, taikuri Jukka Santanen, sihteeri Maisa Heikkilä.

                        Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                        Nuorison taidetapahtuma 1983, lausunta, Kajaani

                        Pvm: 16. - 17.5.1983, Arkistonro: 15.2:27, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                        Lausunta sai vuonna 1983 oman tapahtumansa Kajaanissa. Lausujia saapui paikalle esityspaikkakunnan lisäksi Hämeenlinnasta, Helsingistä, Jyväskylästä, Nilsiästä, Rautavaaralta, Espoosta... Yhtä nuoren pojan kuvaa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä 2004. Vaihtelu virkistää, yhtään tuomaristo- tai yleisökuvaa ei näiden joukosta löydy, kaikki kuvat ovat esityksistä. Kuvaajana Heikki Korhonen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:27).

                        VALOKUVAT

                        Espoo6
                        Sudet, Espoo. Kuvaaja: Seppo Blom, Kajaani.

                        Hämeenlinna5
                        Juha Kingelin, Hämeenlinna (17-24 v.).

                        Helsinki2
                        Irene Paananen, Helsinki.

                        Helsinki8
                        Pyhät katontekijät, Helsinki. Kuvaaja: Reijo Savén, Kajaani.

                        Hss10
                        Hiljaisuutta!

                        Jyväskylä7
                        Helena Lehtomäki, Jyväskylä. Kuvaaja: Reijo Savén, Kajaani.

                        Kuule11
                        Kuunnelkaa!

                        Lausunta3
                        Kolme tyttöä. Kuvaaja: Anneli Suihko, Kajaani.

                        Nilsiä1
                        Tarja Närhi, Nilsiä.

                        Rautavaara9
                        Hanne Korhonen, Rautavaara (7-11 v.).

                        RF0495
                        Katsokaa! Kuvaa käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - Nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                        Varkaus4
                        Juha Johnsson, Varkaus (17-24 v.). Tässä lausutaan runoa, joka alkaa sanalla: KEVÄT!

                          Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                          Nuorison taidetapahtuma 1983, teatteri, Vaasa

                          Pvm: 1983, Arkistonro: 15.2:28, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                          Kahdeksan kuvaa näytelmistä, joita Vaasan taidetapahtumassa esitettiin. Löytyy lappväärtilaista teatteria, kesälahtelaista, rovaniemeläistä jne. "Seitsemän unelman saappaat", "Peikkomaan vaalit", "Prinsessa ja rumpali". Näytelmien nimet ainakin herättävät uteliaisuuden! Yksi kuva löytyy myös kaupungin läpi menneestä teatteriparaatista. Kuvaajina Mauri Kimpimäki, Ari Niemelä ja Matti Salo. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:28).

                          VALOKUVAT

                          Häxorna12
                          Häxorna. Teater- och musiklinjen vid Lappfjärds Folkhögskola/Lapväärtti. Kuvaaja: Ari Niemelä, Vaasa.

                          Kulkue19
                          Teatteriparaati. Kuvaaja: Matti Salo, Vaasa.

                          Kyynel18
                          Kuivattu kyynel. Roihuvuoren leikkipuisto "Kurpitsa", Helsinki. Kuvaaja: Mauri Kimpimäki, Vaasa.

                          Nukke 16
                          Kotimainen Muppet-show, Kimmo ja Katri Kuusisto, Köyliö. Kuvaaja: Mauri Kimpimäki, Vaasa.

                          Nukke17
                          Punaiset Langat. Nukketeatteri Neliapila, Kesälahti. Kuvaaja: Mauri Kimpimäki, Vaasa.

                          Päätös13
                          "Seitsemän unelman saappaat", Kirkkonummen nuorisoteatteri. Käsikirjoitus: Paavo Saure, sovitus ja ohjaus: Maire Saure, lavastus: ryhmä, kesto 30 min. Kuva päätösjuhlasta. Kuvaaja: Ari Niemelä, Vaasa.

                          Peikko14
                          "Peikkomaan vaalit", Kaukon koulu, Rovaniemen mlk. Kuvaaja: Ari Niemelä, Vaasa.

                          Prinsessa15
                          "Prinsessa ja rumpali", Rakokiven ala-aste 4 c, Nastola. Kuvaaja: Ari Niemelä, Vaasa.

                            Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                            Nuorison taidetapahtuma 1984, musiikki, Lahti

                            Pvm: 27. - 29.4.1984, Arkistonro: 15.2:29, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                            Lahden musiikkitaidetapahtumassa 27. - 29.4.1984 Aarne Guttorm Utsjoelta joikaa, Jaakko ja Pekka Kuusisto soittavat viulua, Veli-Matti Järvenpää haitaria. Sari Kaasinen Rääkkylästä osallistuu kansanmusiikin puolella ja soittaa kannelta, Rääkkylästä osallistuu myös Värttinä-ryhmä, soitetaan myös sähkökannelta, lauletaan kuorossa niin hengellistä kuin kevyempääkin musiikkia. Myös pelimannityttöjä löytyy, he ovat Oulunsalosta. Rock- ja popmusiikin tuomaristossa istuu mm. Tapani Ripatti. Kuvissa on kuvaajatietoja varsin vaihtelevasti. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:29).

                            VALOKUVAT

                            Antti20
                            Antti Ala-Keturi ystävineen Vaasasta.

                            Big8
                            Varhaisnuorten sarja: Vesivalli Big Band, Kotka, johtajana Harri Setälä.

                            Big9
                            Vantaan musiikkiopiston Big Band, kapellimestarina Matti Laakso.

                            Daavid13
                            Daavidin Sähkökannel, Turku.

                            Erkki15
                            Erkki Keränen, Kiuruvesi.

                            Iipulit10
                            Iipulit, Kangasala.

                            Joiku17
                            Joiku: Aarne Guttorm, Utsjoki.

                            Kansanmusiikki1
                            Jouni-Ilmari Jomppanen, saamelaisryhmä. Vasemmalla Sari Kaasinen.

                            Kansanmusiikki14
                            Sari Kaasinen, Rääkkylä.

                            Kansanmusiikki21
                            Rasivaaran nuorisoseuran Värttinä-ryhmä, Rääkkylä.

                            Kansanmusiikki26
                            Päivi Keskimaunu, Tervola. (Mitali ja kunniakirja)

                            Kansanmusiikki27
                            Helena Ruhkala, Oulunsalo.

                            Kansanmusiikki28
                            Veli-Matti Järvenpää, Hämeenkyrö.

                            Komero6
                            Komerokuoro, Outokumpu, johtajana Matti Väänänen.

                            Kuolema4
                            Loppunäytös. Kääntöpiiri 10, Raahe. Heikki Sarmannon Hautalaulu.

                            Kuusistot25
                            Viulistit Jaakko ja Pekka Kuusisto, Sipoo.

                            Luppo7
                            "Luppo-ohjelmaa".

                            Luppo12
                            Ennen "Luppo-ohjelmaa".

                            Luuttu2
                            Nuorten sarja: Eero Palviainen, Piikkiö, barokkiluuttu.

                            Merimies22
                            Vieremän kirkonkylän ll luokan pojat: Englantilainen kansansävelmä: Merimieslaulu ja Merirosvolaulu.

                            Moduli11
                            Moduli, Kiukainen, johtajana Hannele Mäkipere.

                            Patarummut23
                            Poika ja rummut. Kuvaaja: Reijo Borén, Kokkola.

                            Pelimanni16
                            Oulunsalon Pelimannitytöt, johtajana Matti Laukka.

                            Suonio3
                            Valtiovallan tervehdys päätösjuhlassa. Opetusministeri Kaarina Suonio.

                            Tainat19
                            Nuorten sarja, hengellinen musiikki: Taina Piira ja Taina Nisula, Mäntyharju.

                            Tapiola5
                            Tapiola-Tytöt, Jyväskylä.

                            Tiedotus18
                            Konserttimusiikin tiedotuspiste kaupunginteatterilla.

                            Tuomaristo24
                            Rock- ja popmusiikkituomaristo: Vasemmalta: Tapani Ripatti, Reijo Karvonen ja Peikka Nissilä.

                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                              Nuorison taidetapahtuma 1986, sirkustaide, Ylivieska

                              Pvm: 25. - 26.10.1986, Arkistonro: 15.2:31 ja 15.2:44, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                              Ylivieskan vuoden 1986 sirkustapahtumaa on muisteltu Nuoperin työelämähaastatteluissakin erityisen onnistuneena. Jo junamatkalla mm. Solmu Mäkelän taikatemput piristivät matkaajia. Ylivieskassa sirkustaide oli nyt ensimmäistä kertaa ihan omillaan. Kuvissa ajetaan yksipyöräisellä, jonglöörataan, tasapainoitellaan voimistelupallojen päällä, tehdään taikatemppuja. Kuvat otti Juha Horttanainen Ylivieskasta. Tapahtuman järjestämisestä on kertonut myös silloinen nuorisosihteeri Arja-Leena Nisula meidän Nuorison taidetapahtuman ja Nuori Kulttuurin katsauksessamme vuodelta 2011, "Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee". Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:31).

                              Tapahtumasta on digitoitu myös kymmenen väridiaa, jotka on ottanut Vilho Kallio Ylivieskasta. Alkuperäiset diakuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:44).

                              VALOKUVAT

                              Hamina5
                              Kokonaisohjelma, varhaisnuorten sarja: Haminan teinisirkus, Sirkusnäytös. Käsikirjoitus: Katriina Kilpi, ohjaus: Minna Etholén, kesto 30 min.
                              Esiintyjät: Taru Hämäläinen, Tiina Puhakka, Marika Juhola, Satu Kajosmaa, Mia Vanamo, Jari-Matti Riiheläinen, Tarja Soininen, Nina Rasinen, Ilkka Hautamäki, Minna Etholén, Jutta Kykkänen, Teija Heijari, Sari Lampinen, Karoliina Luoma, Katja Posti-Ahokas, Iina Raijas, Pia Summa, Anne Suomalainen, Jonna Teittinen, Sari Vapalahti ja Terhi Järvinen.

                              Hamina6
                              Tarja Soininen pallon päällä, Haminan teinisirkus, Palloakrobatiaa. Käsikirjoitus-ohjaus: esiintyjä, kesto 6 min.

                              Hamina8
                              Haminan teinisirkuksen pyöräryhmä, Pyöräakrobatiaa. Käsikirjoitus-ohjaus: Minna Etholén, kesto 5 min.

                              Henrico7
                              Mikä tekee sirkusesityksestä nautittavan? Onko se tempun tekninen osaaminen? Kyllä, mutta se ei yksin riitä. Taiteilijan, oli hän sitten akrobaatti, taikuri, klovni tai jonglööri, tulee myös omata jotain sellaista, joka saa yleisön haukkomaan henkeään, nauramaan tikahtuakseen, ehkä kyynelehtimäänkin: taiteilijan tulee siis olla mielenkiintoinen ja persoonallinen. Miten tuon taidon oppii? Missä sitä on kaupan? Näistä asioista kertovat näyttelijä Jyrki Nousiainen, taiteilijat Henrico (kuvassa) ja sir Richard sanoin ja teoin iltapäivän koulutustilaisuudessa, jonka teemana on esiintymistaito.

                              Kana2
                              Taikuriesitys.

                              Kuopio11
                              Jani Suihkonen, Kuopio.

                              Lahti9
                              Nuokun sirkus, Lahti. Kokonaisohjelma, nuorten sarja.

                              Lahti10
                              Kokonaisohjelma, nuorten sarja: Nuokun sirkus, Lahti. Käsikirjoitus-ohjaus: Jouko Alho, kesto 37 min. Esiintyjät: Kirsi Wiik, Pasi Penkari, Sami Turunen, Anu Repo, Marjo Honkala, Juha Gråman, Jouni Mellberg, Tiina Lehtonen, Minna Harjula, Risto Juhonen, Aki Leino, Kimmo Riipinen, Jyrki Mandelin, Kari-Pekka Lehtinen, Jarkko Jalava, Ari Honkasalo, Markus Lehtinen, Kati Kumpulainen, Johanna Raita, Heli Poikolainen, Irina Parkkinen, Mia Löyttynen, Henna Aaltonen, Anina Pick, Veli-Pekka Rönkkö, Mari Takala, Kimmo Puurunen, Ritva Huttunen, Mika Lehtinen, Terhi Virtanen, Jari Mäkipää, Kai Räikkönen, Jukka Matikainen, Juha Rönkkö, Kimmo Karikorpi.

                              Lahti12
                              Kokonaisohjelma, nuorten sarja: Nuokun sirkus, Lahti. Kts. tiedot edellä.

                              Levy3
                              Taikuri.

                              Morsian1
                              Palloakrobatiaa. Kuvaaja: Ville Kallio, Ylivieska.

                              Sokeri4
                              Taikuri.

                              VÄRIDIAT

                              Apina6
                              Eläinten kesyttäjä?

                              Bändi2
                              Bändi esiintyy.

                              Kaikki10
                              Esiintyjät lavalla.

                              Käsin8
                              Akrobatiaa.

                              Naru9
                              Haminan teinisirkuksen pyöräryhmä. Pyöräakrobatiaa. Käsikirjoitus-ohjaus: Minna Etholén, kesto 5 min.

                              Olli1
                              Opetusministeriön Olli Saarela ja taidetapahtuman Helena Peltola-Yrjölä.

                              Pallo4
                              Palloakrobatiaa.

                              Pallo5
                              Palloakrobatiaa.

                              Pyörä3
                              Yksipyöräisellä taiteilua.

                              Spagaatti
                              Notkeutta.

                                Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                Nuorison taidetapahtuma 1986, tanssi ja liikunta, Jyväskylä

                                Pvm: 9. - 11.5.1986, Arkistonro: 15.2:30, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                Vuoden 1986 taidetapahtuma järjestettiin Jyväskylässä tanssin ja liikunnan merkeissä. Kuvissa vilisee diskotanssijoita, freestylereita, kilpatanssijoita, naisvoimistelijoita, improvisaatio-diskotanssituomaristossa mm. Jukka Suutari ja tanssinopettaja Jari Samulin. Oheisohjelmana limboamista. Imporovisaatio-diskotanssiin saivat kaikki valtakunnalliseen tapahtumaan osallistujat osallistua. Tanssija improsi 45 sekuntia vapaalla tanssityylillä, musiikki oli kaikille sama. Kuvaajana Veijo Kämäräinen Jyväskylästä. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:30).

                                VALOKUVAT

                                Disco2
                                Improvisaatio-discotanssi: Tiina Korte, Rauma. Kaikilla valtakunnallisen tapahtuman osanottajilla oli mahdollisuus osallistua tähän kilpailuun. Tanssija improvisoi tanssinsa discomusiikin tahdissa. Musiikki on kaikille sama, kesto 45 sekuntia ja tanssityyli vapaa. Arvostelussa otettiin huomioon rytmitaju, persoonallisuus, tulkinta ja kokonaisuus.

                                Freestyle1
                                Freestylea.

                                Freestyle5
                                Freestylea.

                                Harlekiini7
                                Notkeutta riittää.

                                Helena12
                                Helena Peltola-Yrjölä.

                                Helsinki4
                                Helsingin tanssiopisto, Klassinen intialainen koreografia, ohjaajana Leena P. Shah ja Leila Sillantaka.

                                Kilpatanssi9
                                Kilpatanssipari.

                                Koreografia6
                                Koreografia-kilpailu: Sari Happo, Kajaani. Tanssi nilkan ojentajille ja varpaan koukistajille.

                                Limbo10
                                Oheisohjelmaa sunnuntain päätösjuhlaa odotellessa.

                                Nenä11
                                Vapaa ryhmäohjelma: Kotkan Kisailijat, Sirkushuvia. Kuvaaja: Petri Voudinmäki, Jyväskylä.

                                Ryhmä8
                                Naisvoimistelijoita.

                                Tuomaristo3
                                Improvisaatio-discotanssin tuomaristo: Maire Alho, Jari Samulin ja Jukka Suutari.

                                  Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                  Nuorison taidetapahtuma 1987, lausunta, Kemi

                                  Pvm: 25. - 26.4.1987, Arkistonro: 15.2:32, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                  Kemin valtakunnallisessa taidetapahtumassa vuonna 1987 Helsingin Helkanuoret Huitukat lausuvat Kalevalaa, jyväskyläläiset Kantelettaren runoja, Petra Partanen ja Katja Paunonen Savonlinnasta kertovat mummojen kuulumisia, Satu Äikäs Espoosta tulkitsee Sirkka Turkan runoja. Kuvia eri esityksistä. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:32).

                                  VALOKUVAT

                                  Espoo3
                                  Satu Äikäs, Espoo. Sirkka Turkan runoja.

                                  Helsinki4
                                  Voimistelu- ja urheiluseura Kotkat, Helsinki. Kornei Tsukovski: Tohtori Kivuton.

                                  Helsinki5
                                  Helsingin Helkanuoret Huitukat. Kalevala: Kullervo, sovitus-ohjaus: Tuula-Onta Ollinen.

                                  Helsinki8
                                  Helsingin Helkanuoret Huitukat. Kalevala: Kullervo.

                                  Jyväskylä1
                                  Kommunikaatio, Jyväskylä. Kaarina Valoaallon, Eino Leinon Kantelettaren runoja, sovitus-ohjaus: ryhmätyö.

                                  Pieksämäki6
                                  Pieksämäen Helkanuoret Siukuset. Kansanrunot ja lorut: Minä laulan lapselleni, ohjaus: Ulla Häkkinen.

                                  Savonlinna2
                                  Petra Partanen-Katja Paunonen, Savonlinna. Petra Partanen: Mummojen kuulumiset.

                                  Ylitornio7
                                  Eeva-Maria Mutka, Ylitornio. Kaarina Valoaallon ja Sirkka Turkan runoja, ohjaus: Liisa Jeromaa.

                                    Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                    Nuorison taidetapahtuma 1987, teatteri, Helsinki

                                    Pvm: 15. - 17.5.1987, Arkistonro: 15.2:33, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                    Vuoden 1987 keväällä taidetapahtuman aiheena oli teatteri ja valtakunnallisen tapahtuman päänäyttämö Helsingissä. Tilaisuutta juonsivat Nora Schüller ja Santeri Kinnunen, joista myös kuva. Näytelmien nimiä tuolloin olivat mm. "Kesäunelma" ja "Leikkaussalissa tapahtuu", jonka esittivät Kiimingin ala-asteen kuutosluokkalaiset. Oulunkylän yhteiskoulun näytelmäkerhon ohjaaja, äidinkielen opettaja Ilmo Nukarinen palkittiin tapahtumassa pitkäaikaisesta työstään nuoirten parissa. Vaikka kuvia tapahtumasta on vain kahdeksan, ovat ne neljän eri kuvaajan ottamia: Kimpimäen, Lyijysen, Mustosen ja Hurmeen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:33).

                                    VALOKUVAT

                                    Hamina7
                                    Haminan teatteri. Näytelmä: Kaniman, ohjaaja: Arto Hyvärinen. Kuvaaja: Sisko Kimpimäki, Seinäjoki.

                                    Helsinki5
                                    Oulunkylän yhteiskoulun näytelmäkerho, Helsinki. "Kesäunelma", käsikirjoitus-ohjaus: Ilmo Nukarinen. Ohjaaja sai erikoismitalin pitkäaikaisesta työstään nuorten parissa. Kuvaaja: Ari Lyijynen, Helsinki.

                                    Helsinki6
                                    Oulunkylän yhteiskoulun näytelmäkerho, Helsinki. "Kesäunelma", käsikirjoitus-ohjaus: Ilmo Nukarinen. Ohjaaja, äidinkielen opettaja Ilmo Nukarinen sai erikoismitalin pitkäaikaisesta työstään nuorten parissa. Kuvaaja: Ari Lyijynen, Helsinki.

                                    Info3
                                    Tiedotuspiste. Kuvaaja: Ari Lyijynen, Helsinki.

                                    Juontajat2
                                    Itä-Pasilan nuorisotalon juontajat: Nora Schüller ja Santeri Kinnunen. Kuvaaja: Liisa Mustonen.

                                    Jurva4
                                    Jurvan lukion ll ltk. Kuvaaja: Ari Lyijynen, Helsinki.

                                    Kiiminki8
                                    Kiimingin kirkonkylän ala-asteen 6 b: "Leikkaussalissa tapahtuu".

                                    Ylöjärvi1
                                    The Hamlets, Ylöjärvi. Kuvaaja: Pauli Hurme.

                                      Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                      Nuorison taidetapahtuma 1988, musiikki, Imatra

                                      Pvm: 13. - 15.5.1988, Arkistonro: 15.2:34, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                      Vuoden 1988 valtakunnallisessa taidetapahtumassa Imatralla kuului musiikki niin viuluviikareiden kuin Arja Korisevankin esittämänä. Koulujen musiikkiluokkia, nuorten kamariorkestereita, työväenopiston nuoriso-orkestereita, kuoroja, viihdettä ja laulelmaa. Musiikkia joka lähtöön, Enontekiöltä Ruokolahteen. Tapahtuman kuvia on käytetty niin Nuoperin näyttelyesitteessä (2004) kuin Nuorison taidetapahtumasta kertovassa julkaisussakin (2011). Kuvat ovat monen eri kuvaajan ottamia, mm. Juha Varjosen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:34).

                                      VALOKUVAT

                                      Enontekiö2
                                      Viihde ja laulelmat, soolot, nuorten sarja: Niko Valkeapää, Enontekiö. Kuvaaja: Ari Partanen, Ruokolahti.

                                      Espoo6
                                      Rock-yhtyeet, lasten sarja: Xx-ray, Espoo. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                      Helsinki1
                                      Konserttimusiikki: kuorot, nuorten sarja: Sibelius-lukion kamarikuoro, Helsinki. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                      Joutseno13
                                      Maarit Toiviainen, Korvenkylän ala-asteen yhtye, Joutseno. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                      Jyväskylä12
                                      Kuorot, lasten sarja: Kolmekuutoset, Jyväskylä. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                      Kalanti10
                                      Paula Kangasniemi, Kalanti. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                      Karstula9
                                      Karstulan kirkonkylän koulun orkesteri, Tuija Lahtinen. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                      Kerimäki14
                                      Tepan pojat, Kerimäki. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                      Keuruu11
                                      Viihde ja laulelma: Vapaa esiintyminen. Yhtye: TMA, Keuruu. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                      Kotka15
                                      Kamariorkesterit, lasten sarja; Viuluviikarit, Kotka. Kuvaaja: Heikki Mälkiä.

                                      Mänttä7
                                      Mäntän työväenopiston nuoriso-orkesteri: Ilkka Päivärinta. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                      Närpes3
                                      Närpes skolmusikkÃ¥r. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                      Päättäjäiset5
                                      Päättäjäiset urheilutalolla, keskellä Helena Peltola-Yrjölä. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                      RF04100
                                      Kuorot, lasten sarja: Rauman musiikkiopiston lapsikuoro. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra. Kuvaa käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                                      Siilinjärvi4
                                      Rockyhtyeet, varhaisnuorten sarja: Yökkö, Siilinjärvi. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                      Toivakka16
                                      Arja Koriseva ja Jari Palonen, Toivakka. Kuvaaja: Veikko Rautalahti.

                                      Vantaa8
                                      Kamariyhtyeet, lasten sarja: Vantaan musiikkiopiston mini-kvartetti. Kuvaaja: Ari Partanen, Ruokolahti.

                                        Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                        Nuorison taidetapahtuma 1989, sirkustaide, Salo

                                        Pvm: 16. - 18.6.1989, Arkistonro: 15.2:36, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                        Salon valtakunnallisessa taidetapahtumassa esiin pääsi sirkustaide vuonna 1989, jo toisen kerran ihan omana tapahtumanaan. Esiintyjinä mm. Haminan Teinisirkus, Kuopion Lasten Sirkus, Sorin Sirkus Tampereelta ja Mustion ala-asteen sirkuskerho. Esiintyjien lisäksi kuva päätösjuhlasta, jossa mukana mm. Olli Saarela opetusministeriöstä sekä sirkusalan ammattilaiset Carl-Gustaf "Kalle" Jernström Sirkus FInlandiasta ja sirkustaiteen opettaja, Linnanmäen Sirkuskoulun perustajiin kuuluva Markku Aulanko. Kuvat: Markku Hoikkala, Salo. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:36).

                                        VALOKUVAT

                                        Hamina2
                                        Haminan Teinisirkus. Edessä Minna Etholén.

                                        Helsinki9
                                        Cia Niemi, Linnanmäen Sirkuskoulu, Helsinki.

                                        Helsinki10
                                        Akrobaattipari Nino ja Tuomas, Linnanmäen Sirkuskoulu, Helsinki.

                                        Isojoki4
                                        Hulivilit, Isojoki. Akrobatia.

                                        Juontaja12
                                        Sami Aaltonen, sirkustirehtööri, juontaja.

                                        Kirkkonummi8
                                        Iso Maria, Kirkkonummi. Klovneria, suunnittelu-ohjaus: Tero Jartti.

                                        Kulkue6
                                        Sirkuskulkue läpi Salon kaupungin 16.6.1989 klo 13. Mukana salolaisia päiväkotilapsia

                                        Kulkue7
                                        Sirkuskulkueen osanottajat odottavat Sirkus Finlandian näytöksen alkua 16.6.1989.

                                        Kuopio11
                                        Kuopion Lasten Sirkus, Petteri Vihtilä. Klovneria.

                                        Mustio1
                                        Katri Tiilikainen, Mustion ala-asteen sirkuskerho, Karjaa.

                                        Päätös3
                                        Päätösjuhla 18.6.1989. Kiitossanat. Vasemmalta: viihdetaiteilija, koomikko Nipa Niemi, Salon kaupungin edustaja Jukka Santanen, Sirkus Finlandian Kalle Jernström ja rouva Jernström, opetusministeriön Olli Saarela (lukee). Taustalla sirkustaiteen opettaja Markku Aulanko ja taidetapahtuman Helena Peltola-Yrjölä.

                                        Tampere5
                                        Sorin Sirkus, Tampere.

                                        Tampere13
                                        Sorin Sirkus, taikuri Petri Pakarinen.

                                          Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                          Nuorison taidetapahtuma 1989, tanssi ja liikunta, Seinäjoki

                                          Pvm: 19. - 21.5.1989, Arkistonro: 15.2:35, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                          Tanssikuvia joka lähtöön ja tyyliin sekä pari taukokuvaa. Kuvaaja Jyrki Tervo Seinäjoelta on ikuistanut kotikaupunkinsa taidetahtumassa niin vapaatanssia, jazztanssia (mm. nykyään näyttelijöinä tunnetut Anu Palevaara ja Meri Nenonen), diskoa, balettia kuin kansantanssiakin. Esiintyjiä Hangosta Rovaniemelle. Tervon lisäksi kuvia ovat ottaneet Heikki Hänninen, Unto Tapio, Sisko Kimpimäki ja Nina Kuni. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:35).

                                          VALOKUVAT

                                          Hanko11
                                          Päätöstilaisuus. Tony Palenius ja Max Östersund, Hanko. Vapaatanssi. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                          Helsinki3
                                          Päätöstilaisuus. Helsingin tanssiopisto: Move it! Jenni Laukkonen ja Lulu Salmi. Jazztanssi, 1974-76 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                          Helsinki12
                                          Jazztanssi: Tanssivintti: Kovat kundit eivät tanssi. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                          Ikaalinen5
                                          Discotanssi: Ben Merger, Ikaalinen, 1971-73 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                          Kauhava17
                                          Vapaatanssi: Susanna Haapoja, Kauhava: Knock on wood. 1965-70 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                          Lahti9
                                          Discotanssi: Jonna Kantola, Lahti. 1974-76 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                          Nokia15
                                          Jazztanssi: Päivi Lappalainen, Nokia: Muisto sinusta. 1965-70 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                          Nurmijärvi7
                                          Jazztanssi: Anu Palevaara ja Meri Nenonen: Swing. 1971-73 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                          Rauma13
                                          Koreografiakilpailu, 19-24-vuotiaiden ryhmä: Tiina Korte ja Rauman naisvoimistelijat: Safari. Kuvaaja: Nina Kuni, Seinäjoki.

                                          Rovaniemi8
                                          Rimpparemmi, Rovaniemi: Härkätanssi. Kuvaaja: Sisko Kimpimäki.

                                          Sotkamo6
                                          Sotkamon balettikoulu: Ystävät. Kuvaaja: Sisko Kimpimäki.

                                          Taivutus1
                                          Kuvaaja: Unto Tapio, Seinäjoki.

                                          Tauko10
                                          Taidetapahtuman tauolla. Kuvaaja: Jaakko Tiala.

                                          Turku14
                                          Turun Pyrkivä: Villin lännen malliin, tekijä-ohjaaja: Leena Silander. Kuvaaja: Heikki Hänninen.

                                          Urheilu4
                                          Uimahallin ja urheilutalon pihassa. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                          Vaasa16
                                          Vaasan baletti ry: Säkkijärven polkka. Kuvaaja: Sisko Kimpimäki.

                                          Valo2
                                          Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                            Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                            Nuorison taidetapahtuma 1991, teatteri, lausunta, puhetaito, tanssi ja sirkus, Tampere

                                            Pvm: 17. - 19.5.1991, Arkistonro: 15.2:37, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                            Vuoden 1991 valtakunnallinen taidetapahtuma pidettiin Tampereella. Tällä kertaa tapahtumassa oli niin teatteria, lausuntaa, puhetaitoa, tanssia kuin sirkustakin. Haminan Teinisirkus osallistui tähänkin sirkustapahtumaan, samoin Lahjan Tytöt Turusta, kuten myös Kuopion Lasten Sirkus ja kansainvälisyyttä tuonut intialainen tanssiryhmä. Kuvia klovneista, ihmispyramideista, teatteriesityksistä ja akrobatiasta. Kuvaajina Ilkka Tompuri ja Hannu Häkämies Tampereelta. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:37).

                                            VALOKUVAT

                                            Hamina11
                                            Haminan Teinisirkus: The fire balls. Kuvaaja: Ilkka Tompuri, Tampere.

                                            Hyppy2
                                            Tanssi? Kuvaaja: Liisa Karling.

                                            Intia9
                                            Intialainen tanssiryhmä. Kuvaaja: Ilkka Tompuri, Tampere.

                                            Pelle1
                                            Sirkus. Kuvaaja: Hannu Häkämies, Tampere.

                                            Pirpanat7
                                            Kuopion Lasten Sirkus: Pirjo & pirpanat. Kuvaaja: Ilkka Tompuri, Tampere.

                                            Pyramidi8
                                            Sirkus. Kuvaaja: Liisa Karling.

                                            RF0494
                                            Kuopion Lasten Sirkus: Pirjo & pirpanat. Kuvaaja: Ilkka Tompuri, Tampere. Kuvaa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                                            Ryhmä6
                                            Tekemisen riemua. Kuvaaja: Hannu Häkämies, Tampere.

                                            Tanssi5
                                            Tanssia. Kuvaaja: Hannu Häkämies, Tampere.

                                            Teatteri3
                                            Teatteria? Kuvaaja: Hannu Häkämies, Tampere.

                                            Teatteri4
                                            Teatteria? Kuvaaja: Hannu Häkämies, Tampere.

                                            Turku10
                                            Lahjan Tytöt ry, Tillan ryhmä: Laiskottelua. Kuvaaja: Ilkka Tompuri, Tampere.

                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                              Nuorison taidetapahtuma 1992, Outo Hohto, Turku

                                              Pvm: 22. - 24.5.1992, Arkistonro: 15.2:38, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                              Vuonna 1992 Turun tapahtumassa siirryttiin uuteen Outoon Hohtoon ja osallistujat levittäytyivät kaupungille patsaiksi ja näyteikkunoihin mallinukeiksi. Oli katumusaa ja taidegalleriaa, naamiopajaa ja graffiteja. Raatilaisina toimivat näyttelijä Eija Ahvo, elokuvaohjaaja Tarja Lapila, Turun ja Porin läänin kirjallisuuden läänintaiteilija Kari Levola, keraamikko Sussi Henriksson ja tanssija-koreografi Päivi Järvinen. Kuvista päätellen myös sää helli tapahtumaa, joka oli suurimmaksi osaksi ulkona kaupungin kaduilla ja puistoissa. Tästä johtuen myös kuvaajia oli paljon, mm. Hakala, Niskanen, Raassina. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:38).

                                              VALOKUVAT

                                              Aaro6
                                              Raatilaiset (Kari Levola, Sussi Henriksson, Eija Ahvo) seuraavat, kuinka Aaro Harjua maalataan (Midi Sjöblom: Elävien ihmisten maalaus) kesken päätösjuhlapuheen. Kuvaaja: Raimo Raassina, Turku.

                                              Avajaiset24
                                              Avajaisista. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Espoo30
                                              Espoon nuorisoteatteri. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Galleria26
                                              Taidegalleriasta. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Galleria34
                                              Taidegalleriasta. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Helloween20
                                              Helloween2. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Helsinki8
                                              Helsinkiläisen Midi Sjöblomin kuvat liikkuivat kasvoilla ja vartaloilla Turun kaupungilla. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Helsinki10
                                              Helsinkiläisen Midi Sjöblomin kuvat liikkuivat kasvoilla ja vartaloilla Turun kaupungilla. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Helsinki36
                                              Helsinkiläisen Midi Sjöblomin kuvat liikkuivat kasvoilla ja vartaloilla Turun kaupungilla. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Ikkuna14
                                              Näyteikkunaesityksiä. Laura Temmes ja Jenni Rajala. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Ikkuna15
                                              Näyteikkunaesityksiä. Marko Törmä. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Ikkuna33
                                              Näyteikkunaesityksiä. Raine Heiskanen. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Inari17
                                              Inarin luovan toiminnan ryhmä. Matkalaukkukirpputori. Kuvaaja: Mari Niskanen.

                                              Juha23
                                              Juha Kurvinen. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Katu32
                                              Katumusaa. Kuvaaja: Mari Niskanen.

                                              Lahti11
                                              Källi-ryhmä, Lahti. Kuvaaja: Mari Niskanen.

                                              Lahti22
                                              Källi-ryhmä, Lahti. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Nurmijärvi13
                                              Mira Donner, Nurmijärvi. Kuaaja: Mari Niskanen.

                                              Nurmo19
                                              Silver Gils, Nurmo. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Paimio21
                                              Paimion lukio, "Cosi fan tutte". Kuvaaja: Jari Hakala. Kuvaa on käytetty Nuoperin "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet" -näyttelyn Turku-paneeleissa, 2004.

                                              Patsas3
                                              Elävä patsas, Timo. Helsinkiläisen Midi Sjöblomin kuvat liikkuivat kasvoilla ja vartaloilla Turun kaupungilla. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Patsas16
                                              Elävä patsas. Helsinkiläisen Midi Sjöblomin kuvat liikkuivat kasvoilla ja vartaloilla Turun kaupungilla. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Performanssi35
                                              Performanssi-ryhmä suihkulähteessä. Kuvaaja: Mari Niskanen.

                                              Pete12
                                              Pete Törmä. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Piano1
                                              Taidegallerian pianisti. Kuvaaja: Jari Hakala. Kuvaa on käytetty Nuoperin "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet" -näyttelyn Turku-paneeleissa, 2004.

                                              Pori9
                                              Kuvataidenäyttelyssä esillä "Maailmanparantaja" Länsi-Porin lukiosta. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Poro27
                                              Homoporo. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Porvoo18
                                              Daiju Biznis, Porvoo. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Porvoo31
                                              Daiju Bisznis, Porvoo. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              RF0493
                                              Naamiopaja. Kuvaaja. Mari Niskanen. Kuvaa on käytetty Nuoperin "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet" -näyttelyesitteessä, 2004.

                                              Raati25
                                              Raadin näisjäsenet päätösjuhlassa: Tarja Lapila, Päivi Järvinen, Sussi Henriksson, Eija Ahvo. Kuvaaja: Raimo Raassina.

                                              Seinä2
                                              Graffitia. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Sodankylä7
                                              Päätösjuhlassa Betula L, Sodankylä. Kuvaaja: Raimo Raassina.

                                              Turku29
                                              Päätösjuhlassa Turun lapsi- ja nuorisoteatteri ja luovan toiminnan ryhmä. Kuvaaja: Hannu-Pekka Salonen.

                                              Vihti28
                                              Virpi Tummavuoren tanssiryhmä Vihdistä. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                              Yleisö4
                                              Ohjelmaa seuraavat mm. (vas.) Ulla-Kaarina Ijäs, raadin jäsen Päivi Järvinen ja elävä patsas. Kuvaaja: Mari Niskanen.

                                                Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                Nuorison taidetapahtuma 1993, musiikki, Vantaa

                                                Pvm: 21. - 23.5.1993, Arkistonro: 15.2:39, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                Vantaa täyttyi musisoijista ja musiikista keväällä 1993. Sinne saapui haitarin, poikkihuilun, kitaran, klarinetin ja saksofonin soittajia, unohtamatta sellistejä ja viulusteja. Kitaraa soitti mm. Apulannan perustajajäsen Antti Lautala. Myös Pekka ja Susi osallistui menestyksekkäästi tapahtumaan, josta kertovalla Ylen taltioinnilla Anssi Kelaa harmittaa konserttien liian korkeat pääsymaksut! Kuvia löytyy myös säveltäjä Markus Fageruddista, joka työskenteli myös KOM-teatterissa, mutta oli tässä tapahtumassa raadin jäsenenä. Sävellyskilpailun voitti Tero Kortesmaa. Kuvaajina mm. Anne Sinisalo, Vera Nevanlinna ja Anne Purtsi, jolta löytyy myös muutama värivalokuva. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:39).

                                                VALOKUVAT

                                                Haitari5
                                                Haitarinsoittaja. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                Huilu3
                                                Poikkihuilu. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                Kitara2
                                                Kitaristi. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                Kitara8
                                                Apulanta-bändin kitaristi Antti Lautala. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                Kitara12
                                                Mossausta. Kuvaaja: Anna Purtsi, Salo.

                                                Kitara17
                                                Dollarihymy-bändi. Kuvaaja: Anna Purtsi, Salo.

                                                Klarinetti4
                                                Klarinetisti. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                Kuoro6
                                                Päätösjuhlasta 23.5. Kuorolaulua. Kuvaaja:Anna Purtsi, Salo.

                                                Noitarumpu9
                                                Hanna Yli-Tepsa, Petra Megga ja Janno Paldanius 22.5.1993. Kuvaaja: Anna Purtsi, Salo.

                                                Puhallin19
                                                Puhallinorkesteri. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                Rummut16
                                                Pekka ja Susi 22.5.1993 urheilutalolla. Kuvaaja:Anna Purtsi, Salo.

                                                Saksofoni1
                                                Saksofonisti. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                Saksofoni7
                                                Saksofonisti päätösjuhlassa 23.5. urheilutalolla. Kuvaaja:Anna Purtsi, Salo.

                                                Saksofoni11
                                                Saksofonisti päätösjuhlassa 23.5. urheilutalolla. Kuvaaja:Anna Purtsi, Salo.

                                                Sävellys10
                                                Sävellyskilpailun voittaja Tero Kortesmaa. Haastattelijana raadin jäsen, säveltäjä Markus Fagerudd. Kuvaaja: Vera Nevanlinna, Helsinki.

                                                Sävellys15
                                                Sävellyskilpailun voittaja Tero Kortesmaa vasemmalla. Puhumassa raadin jäsen, säveltäjä Markus Fagerrudd. Kuvaaja: Vera Nevanlinna, Helsinki.

                                                Sello18
                                                Sellistejä. Kuvaaja: Vera Nevanlinna, Helsinki.

                                                Viulu13
                                                Viulisteja päätösjuhlassa urheilutalolla 23.5.1993. Kuvaaja:Anna Purtsi, Salo.

                                                Viulu14
                                                Viulisteja. Kuvaaja: Vera Nevanlinna, Helsinki.

                                                  Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                  Nuorison taidetapahtuma 1994, UUSI HOHTO, Varkaus

                                                  Pvm: 20. - 22.5.1994, Arkistonro: 15.2:40, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                  Vuoden 1994 UUSI HOHTO -tapahtuma toi Varkauden kaduille parin vuoden takaisia Turun tunnelmia. Nuoret esiintyivät monipuolisesti soittamalla, näyttelemällä, sirkuksessa, tanssimalla jne. ja pääsääntöisesti ulkona, toreilla ja puistoissa. Osallistujia Sodankylästä Riihimäkeen. Kuvaajina mm. Heimo Ketola ja Harri Suomalainen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:40).

                                                  VALOKUVAT

                                                  Avajaiset30
                                                  Sirkus Finlandian taiteilija, tihehtööri Carl-Gustaf "Kalle" Jernströmin poika, Carl-Johan Jernström. Päiviösaaren tori, 20.5.1994, avajaiset. Kuvaaja: Harri Eronen, Varkaus.

                                                  Espoo9
                                                  Tuomo Aho "Pelle Tompelo", Suvelan Sirkus, Espoo. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Espoo28
                                                  Hyppynaru-esitys, Suvelan Sirkus, Espoo. Päätösjuhlasta. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Helsinki3
                                                  Sanna Maukonen, taikuri, Helsinki. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Helsinki10
                                                  "Hip Hop Madness", Helsingin tanssiopiston street dance -ryhmä. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Helsinki12
                                                  Maataideteos sirkusteltan pihalla. Kallion ilmaisutaidon lukio, Helsinki. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Helsinki17
                                                  "Mummin kosketus", Ullariikka Koskela, Helsinki. Kuvaaja: Veijo Siltanen, Varkaus.

                                                  Helsinki36
                                                  "Hip Hop Madness", Helsingin tanssiopiston street dance -ryhmä. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                  Hyvinkää35
                                                  Avajaiskulkueessa 20.5.1994 Hyvinkään "apassit". Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Ilo37
                                                  Osanottajia Päiviönsaaren koululla. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                  Juontajat26
                                                  Juontajat Erja Vepsäläinen ja Sanna Runsala Päiviönsaaren torin lavalla. Kuvaaja: Veini Suuronen, Varkaus.

                                                  Jyväskylä13
                                                  "Tulitikkutyttö", musiikkikoulu Skaala, Jyväskylä. Kuvaaja: Veijo Siltanen, Varkaus.

                                                  Kajaani23
                                                  "Pinokkio", tanssisatu, Kainuun Mo ja Kajaanin tanssiteatteri. Kuvaaja: Harri Eronen, Varkaus.

                                                  Kajaani29
                                                  "Pinokkio", tanssisatu, Kainuun Mo ja Kajaanin tanssiteatteri. Kuvaaja: Harri Eronen, Varkaus.

                                                  Kangasniemi31
                                                  Anna-Maija Muurinen, akrobaatti, Kangasniemi. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                  Kerava21
                                                  Taekwondoseura ry, Kerava. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Korpilahti16
                                                  Korpilahden ilmaisutaidon ryhmä Klubin takapihalla. Kuvaaja: Veijo Siltanen, Varkaus.

                                                  Kunnari7
                                                  Juha Aleksi Kunnarin työ esillä Ahlstörminkatu 17. Kuvaaja: Harri Eronen, Varkaus.

                                                  Kuopio24
                                                  "Step", Kaisa Kosonen ja Reetta Hyvärinen, Kuopio. Kuvaaja: Harri Eronen, Varkaus.

                                                  Kuopio34
                                                  Aino&Taru, Aino Partanen ja Taru Juvonen, Kuopion Lasten Sirkus, ja juontaja Maarit Sulkamoniemi. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Nurmijärvi25
                                                  "Record Store", Tanssikoulu Balanssi, Nurmijärvi. Kuvaaja: Veini Suuronen, Varkaus.

                                                  Petäjävesi2
                                                  Anja Rinteelä, Petäjävesi. Kotiseututalon pihalla. Kuvaaja: Veijo Siltanen, Varkaus.

                                                  Ranska1
                                                  "The Modil Session Team", Ranska. Stephane Hays "Iceman" Päiviösaaren torin lavalla. Kuvaaja: Veini Suuronen, Varkaus.

                                                  Riihimäki14
                                                  "Härskisten 24-H", Karan yläasteen teatteriryhmä, Riihimäki. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                  Sodankylä8
                                                  "Kirjastossa", Ryhmä Betula, Sodankylän Tanssi. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                  Sodankylä11
                                                  "Ikuisesti", Sodankylän Tanssi, päätösjuhlassa. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                  Sodankylä15
                                                  "Ikuisesti", Sodankylän Tanssi. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                  Sodankylä33
                                                  "Kirjastossa", ryhmä Betula, Sodankylän Tanssi. Kuvaaja: Pekka Niiranen, Varkaus.

                                                  Tampere20
                                                  Tulijonglöörit, Sorin Sirkus, Tampere. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                  Tampere22
                                                  Spiders-akrobaattiryhmä, Sorin Sirkus, Tampere. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Vaasa5
                                                  Bluesky-negrospiritual, Vaasa. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Vaasa6
                                                  Bluesky-negrospiritual, Vaasa. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Vaasa27
                                                  Bluesky-negrospiritual, Vaasa. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Valmis18
                                                  Valmistautumista sirkusteltan takaosassa. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Vantaa32
                                                  Jalanjälki-teatteri, "Klovni-varkaus", Vantaa. Anu Eronen ja Kaisa Paldanius. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                  Varkaus4
                                                  Varkauden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen valmistamia ympäristötaideteoksia Päiviösaaren koulun pihassa. Kuvaaja: Helena Eronen, Varkaus.

                                                  Varkaus19
                                                  Tanssiryhmä Flex, Varkaus. Avajaiset Päiviösaaren torin lavalla. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                    Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                    Nuorison taidetapahtuma 1996, teatteri, puheilmaisu, tanssi, Oulu

                                                    Pvm: 24. - 26.5.1996, Arkistonro: 15.2:41, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                    Vuonna 1996 valtakunnallinen taidetapahtuma järjestettiin Oulussa. Oulun tapahtuman kuvissa on paljon kuvia aloituskulkueesta, mutta myös itse esityksistä. Osallistujista nykyään tunnetuin lienee Anni Juuso, jonka lausuntakuvaa on käytetty myös Nuoperin näyttelyesitteessä vuonna 2004. Myös toimittaja ja Oulussa raadin jäsen Jukka Kajava löytyy kuvista, joihin on tallennettu flamencoa, balettia, teatteria ja lausuntaa. Kuvajina mm. Pistemaa ja Nieminen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:41).

                                                    VALOKUVAT

                                                    Kajava13
                                                    Toimittaja Jukka Kajava. Kuvaaja: Hilkka Pistemaa, Oulu.

                                                    Kulkue10
                                                    Tapahtuman kulkueessa inarilaiset. Kuvaaja: Pekka Pulkkinen, Oulu.

                                                    Kulkue11
                                                    Tapahtuman kulkueesta. Kuvaaja: Risto Pehkonen, Oulu.

                                                    Kuunnelma12
                                                    Kuunnelmien kuuntelua. Safe-box. Kuvaaja: Pelkka Pulkkinen, Oulu.

                                                    Kv8
                                                    Kansainväliset vieraat: Udmurtilainen tanssiryhmä. Kuvaaja: Risto Pehkonen, Oulu.

                                                    Maino9
                                                    Katumainontaa. Kuvaaja: Pekka Pulkkinen, Oulu.

                                                    Naamio4
                                                    Teatteria. Kuvaaja: Hilkka Pistemaa, Oulu.

                                                    Naamio5
                                                    Teatteria. Kuvaaja: Hilkka Pistemaa, Oulu.

                                                    RF04101
                                                    Lausunta: Anni Juuso. Kuvaaja Pekka Pulkkinen, Oulu. Kuvaa on käytetty Nuoperin "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet" -näyttelyn paneeleissa, 2004.

                                                    Tanssi1
                                                    Balettia. Kuvaaja: Ahti Lukkarinen, Oulu.

                                                    Tanssi2
                                                    Balettia. Kuvaaja: Ahti Lukkarinen, Oulu.

                                                    Tanssi3
                                                    Flamencoa. Kuvaaja: Hilkka Pistemaa, Oulu.

                                                    Teatteri7
                                                    Teatteria. Kuvaaja: Harri Nieminen, Oulu.

                                                    Yleisö6
                                                    Tapahtuman yleisöä. Kuvaaja: Hilkka Pistemaa, Oulu.

                                                      Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                      Nuorison taidetapahtuma 1997, digitaalinen taide, Hyvinkää

                                                      Pvm: 24. - 25.5.1997, Arkistonro: 15.2:42, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                      Hyvinkään vuoden 1997 taidetapahtuma oli kunnianhimoinen yritys saada digitaiteelle oma tapahtumansa. Osanottajien määrä jäi kuitenkin vähäiseksi, vaikka kuvissa näyttäisi kyllä yleisöä puolestaan riittävän. Kun ei itse paikalla ole ollut, niin hiukan hämmentää miksi kuvissa on kitaran soittajia, laulajia ja flamencon tanssijoita, jos kyseessä oli digitaalinen taide, mutta kenties nämä olivat osa tapahtumaa. Kuvia ovat ottaneet Suvi Valkonen ja Jonna Lylynmäki. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:42).

                                                      VALOKUVAT

                                                      Bändi4
                                                      Bändi esiintyy. Kuvaaja: Jonna Lylynkangas, Hyvinkää.

                                                      Flamenco6
                                                      Flamenco-esitys. Kuvaaja: Suvi Valkonen, Hyvinkää.

                                                      Kitara3
                                                      Kitaransoittoa pihalla. Kuvaaja: Jonna Lylynkangas, Hyvinkää.

                                                      Kone5
                                                      Tietokoneiden vetovoimaa. Kuvaaja: Jonna Lylynkangas, Hyvinkää.

                                                      Yleisö1
                                                      Innokas yleisö. Kuvaaja: Suvi Valkonen, Hyvinkää.

                                                      Yleisö2
                                                      Innokas yleisö. Kuvaaja: Suvi Valkonen, Hyvinkää.

                                                        Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                        Nuorison taidetapahtuma 1998, musiikki, Kuopio

                                                        Pvm: 15. - 17.5.1998, Arkistonro: 15.2:43, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                        Savon sydämeen matkasi myös egyptiläinen tanssiryhmä ja eteläkorealainen valtuuskunta vuonna 1998, kun Nuorison taidetapahtuma levittäytyi Kuopioon. Muusikkoja oli mukana kitaroineen, haitareineen ja viuluinen ja tyylinä niin laulelma, maailmanmusiikki kuin kansanmusiikkikin. Osa kuvista on värikuvia, ja kuvaajia jälleen monia, mm. Harri Kärkkäinen ja Piritta Martikainen. Tästä tapahtumasta kirjoitti Ulla Vuori järjestäjän näkökulmasta Nuoperin taidetapahtuma-teokseenkin vuonna 2011. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:43).

                                                        VALOKUVAT

                                                        Bond4
                                                        Esiintymistyyliä! Kuvaaja: Jukka Kouri, Outokumpu.

                                                        Haitari6
                                                        Haitari ja viulu. Kuvaaja: Kosti Törölä, Kiuruvesi.

                                                        Haitari9
                                                        Haitarinsoittaja. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                        Kangasala12
                                                        Afropuellae, Kangasala. Kansan-, etno- ja maailmanmusiikki 16-12 v. Kuvaaja: Piritta Martikainen, Kuopio.

                                                        Kangasala16
                                                        Afropuellae, Kangasala. Kansan-, etno- ja maailmanmusiikki 16-12 v. Kuvaaja: Piritta Martikainen, Kuopio.

                                                        Kitara3
                                                        Kitaransoittaja. Kuvaaja: Kosti Törölä, Kiuruvesi.

                                                        Kitara7
                                                        Kitaransoittaja. Kuvaaja: Kosti Törölä, Kiuruvesi.

                                                        Kitara10
                                                        Kitaransoittajia. Kuvaaja: Piritta Martikainen, Kuopio.

                                                        Kitara17
                                                        Kitaransoittajia. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                        Korea14
                                                        Etelä-Korean valtuuskunnan musiikkiryhmä Kuopion torin esiintymislavalla. Kuvaaja: Kosti Törölä.

                                                        Korea24
                                                        Etelä-Korean valtuuskunnan musiikkiryhmä Kuopion torin esiintymislavalla. Kuvaaja: Kosti Törölä.

                                                        Kristiinankaupunki13
                                                        Kvittro, Kristinestad, viihde ja laulelma 10-15 v, päätösjuhla. Kuvaaja: Reetta Airaksinen, Kuopio.

                                                        Kuoro19
                                                        Sonus Gaudi & Los Laihias, Laihia. Kuvaaja: Esa Huusari.

                                                        Lava25
                                                        Pumppu, Korpilahti, rock. Kuvaaja: Esa Huusari.

                                                        Orkesteri23
                                                        Haapaniemen puhallinorkesteri l, Kuopio. Kuvaaja: Esa Huusari.

                                                        Puhallin2
                                                        Puhallinorkesteri. Kuvaaja: Piritta Martikainen, Kuopio.

                                                        Rummut11
                                                        Poika ja rummut. Kuvaaja: Kosti Törölä, Kiuruvesi.

                                                        Sello1
                                                        Sellonsoittaja. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                        Sello8
                                                        Sellonsoittaja. Kuvaaja: Kosti Törölä, Kiuruvesi.

                                                        Sellot5
                                                        Sellonsoittajia. Kuvaaja: Piritta Martikainen, Kuopio.

                                                        Tanssi21
                                                        Egyptiläinen tanssiryhmä. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                        Tanssi22
                                                        Egyptiläinen tanssiryhmä. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                        Torvet20
                                                        Torvensoittajia. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                        Vilkas18
                                                        Yleisnäkymä tapahtumapaikalta. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                        Yleisö15
                                                        Yleisöä. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                          Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                          Nuorison taidetapahtuma ja Nuori kulttuuri -asiakirjat

                                                          Pvm: 1966 - 2005, Arkistonro: 52.6.1 - 39, 51.2: 1 - 3, 51.1:1, Arkistonmuodostaja: Nuorison taidetapahtuma, Lahjoittaja: Nuorisoseurojen liitto

                                                          Suomen Nuorisoseurojen liiton Nuorison taidetapahtumat ja ensimmäiset Nuori Kulttuuri -tapahtumat on tallennettu kokonaisuudessaan Nuoperiin. Asiakirja-aineisto on Turun kaupunginarkistossa ja se on suurimmaksi osaksi digitoitu.

                                                          Digitoimatta ovat suuret lehdet ja lehtileikekirjat, julisteet sekä ruotsin- ja englanninkielinen materiaali niiltä osin, kuin se on täysin yhteneväinen suomenkielisen materiaalin kanssa. Työtodistuksia, tapahtumakaupunkien karttoja, tapahtumapaikkojen pohjapiirroksia, ruoka- ja majoituslipukkeita ei myöskään ole digitoitu.

                                                          Nuorison taidetapahtuman osalta aineistoa löytyy myös Kansallisarkistosta Suomen Nuorison Liiton -kokoelmasta vuosilta 1969 - 1979.
                                                          Nuorison taidetapahtuma muutti nimensä vuonna 2000 Nuoreksi Kulttuuriksi. Myös työntekijä vaihtui. Nuoren Kulttuurin osalta aineistoa ei ole lahjoitettu Nuoperiin kuin alkuvaiheen osalta, Nuoren Kulttuurin siirryttyä vuonna 2012 jälleen Nuorisoseurojen liiton järjestettäväksi on myös tapahtumien aineisto jäänyt liitolle.

                                                          Nuoperi toimitti vuonna 2011 Nuorison taidetapahtumasta ja Nuoresta Kulttuurista kirjan: Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee! Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri 1970 - 2010, joka pohjautuu Reetta Pihlajavirran kansatieteen pro gradu -tutkielmaan.

                                                          Arkistoaineisto on järjestetty tapahtumittain alkaen ensimmäisestä, vuoden 1970 tapahtumasta Turussa, mutta aineistoa löytyy jo vuoden 1966 Kuopion Kulttuurikilpailuista ja vuoden 1968 musiikki- ja liikuntakilpailuista Tampereelta. Valokuvat ja av-aineisto ovat erikseen, asiakirjojen joukossa on myös joitakin esineitä, mm. tapahtumakasseja ja pinssejä.

                                                          Tapahtumien asiakirjakokonaisuudet kattavat koko tapahtuman asiakirjat käsiohjelmista ruokalipukkeisiin ja annettuihin palautteisiin.

                                                            Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                            Nuorison taidetapahtuma kuvia Nuoperin näyttelyssä

                                                            Pvm: 1972 - 1996, Arkistonro: RF0492 - RF04101, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                            Kymmenen kuvaa, jotka valittiin Nuorisotyön vuosikymmenet -kiertonäyttelypaneeleihin kuvaamaan Nuorison taidetapahtumaa. Kuvat ovat eri vuosilta ja vuosikymmeniltä ja valtakunnallisesta tapahtumasta. On laulajia, näyttelijöitä, pellejä, lausujia ja savitöiden tekijöitä Jyväskylästä Turkuun ja Kotkasta Ouluun.

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuma Nurmes, 1990, kirjallisuus, kuvataide ja valokuvaus

                                                              Pvm: 1990, Arkistonro: TYKL/SPA/1109, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                              Nuorison taidetapahtuman aiheena oli kirjallisuus, kuvataide ja valokuva, Taltiointi on Nurmeksen palkintoleiritä, jossa osallistujat tekivät oman elokuvansa nimeltään "Nuori rakkaus" alusta loppuun itse.
                                                              Kesto 30 min.

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuma Oulu, 1996, teatteri, puheilmaisu ja tanssi

                                                              Pvm: 1996, Arkistonro: TYKL/SPA/1116, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                              Vuoden 1996 taidetapahtuma keskittyi teatteriin, puheilmaisuun ja tanssiin, jossa myös Ylen N.Y.T-ohjelma vieraili. Ohjelmassa kuvataan eri esityksiä ja tehdään haastatteluja. Haastateltavina on osallistujia, mm. näyttelijä Anni Juuso ja Muhamed Y Hassan (Color blind -tanssiryhmä). Esitysten palautetta antaa mm. näyttelijä Emilia Pokkinen ja palautteen anto on myös kuvattu paikan päällä.
                                                              Kesto 29 min.

                                                              Mika Pietilä vei Kokkolan nuoret Oulun tapahtumaan ja Titta Vuorinen oli puolestaan järjestäjänä Oulun tapahtumassa. He molemmat ovat kirjoittaneet aiheesta Nuoperin julkaisuun "Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee. Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri 1970 - 2010", jonka esittelytiedot löydät julkaisut-osiostamme.

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuma, 1986, Jyväskylä: liikunta, Ylivieska: sirkustaide ja Rauma: kirjallisuus, kuvataide ja valokuvaus

                                                              Pvm: 1986, Arkistonro: TYKL/SPA/1108, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                              Ylivieska, sirkuskooste. TV2:n taltiointi, Orvo Kontio. Kesto 40 min. Kertoja: Susan Ekman.
                                                              Esitellään tapahtumaa ja kuvataan esityksiä. Tapahtumassa mukana sirkusaatelia, mm. taikuri Solmu Mäkelä.

                                                              Arja-Leena Nisula oli valtakunnallisen tapahtuman järjestäjä Ylivieskassa ja hän on kirjoittanut aiheesta Nuoperin julkaisuun "Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee. Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri 1970 - 2010", jonka esittelytiedot löydät julkaisut-osiostamme.

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuma, 1991, Tampere, teatteri, lausunta, puhetaito, sirkus ja tanssi

                                                              Pvm: 1991, Arkistonro: TYKL/SPA/1110, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                              Tampereen tapahtuman päätösjuhla Sampolassa. TV 1:n taltiointi, kuvaus Kari Salmi, Ohjaus Orvo Kontio.
                                                              Kesto: 61 min.

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuma, 1994, Varkaus,

                                                              Pvm: 1994, Arkistonro: TYKL/SPA/1114, TYKL/SPA/1115, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                              Varkauden "Uusi hohto". Erilaisten esitysten lisäksi ohjelman juontaja Kosti Kotiranta haastattelee tapahtumaan osallistujia (mm. Damaru/Tanssivintti - tanssiryhmää Helsingistä, jossa mm. tanssija/koreografi Reija Wäre tanssi), järjestäjä ja rahoittajatahoja: Aaro Harjua, Taisto Kärkkäistä ja Olli Saarelaa sekä valtakunnallisen tapahtuman raadin jäseniä Esa Pakarinen Junioria ja itsekin 1970- luvulla taidetapahtumaan osallistunutta Jukka Itkosta, joka ohjelmassa toteaa mm. "Jokainen, joka on ollut seminaarissa tietää, että kaikki järjellinen ja hieno tapahtuu sen ulkopuolella.". Yle 1:n taltiointi, tuottaja Orvo Kontio. Kesto 55 min. Digitoitu TYKL/SPA/1114.

                                                              Helsingin Uusi Hohto, "Don't take art too seriously". Mm. katu- ja raitiovaunuperformansseja esittelevä video on Helsingin nuorisoasiainkeskuksen, Narrin ja Itiksen videopajojen tuotannosta koottu (videotuotanto tmi Mikko Koponen) esitys Helsingin tapahtumasta tammikuussa. Esitysten välissä Mari Nenonen haastattelee osallistujia, raatilaisia (mm. Susanna Haavisto) ja järjestäjiä (mm. Sinikka Haapanen). Kesto 16 min. Digitoitu TYKL/SPA/1115

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuma, 1999, Ungdomens kulturmönstring, Trondheim, Norja

                                                              Pvm: 1999, Arkistonro: TYKL/SPA/1119, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                              Norjan tapahtuman aiheina mm. tanssi ja musiikki. Esitysten lisäksi kuullaan norjankielinen selostus tapahtumasta, joka on suunnattu 10-19-vuotiaille. Tuottaja: Anna Karin Rynander. TYKL/SPA/1119.
                                                              Kesto: 5 min.

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuma, Kuopio, 1998, musiikki

                                                              Pvm: 1998, Arkistonro: TYKL/AUD/1117, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                              Kuopion Musiikkikeskusta pääpaikkanaan pitänyt tapahtuma kokosi 2 500 nuorta musiikin pariin. Nopea katsaus erilaisiin tapahtumiin, ja lyhyitä haastatteluja. Toimittajina ja haastattelijoina ovat Helena Lappeteläinen ja Tuukka Kouri, kuvaus Kari Kumpulainen. Kanto-Projektin mediapaja. Digitoitu TYKL/AUD/1117.
                                                              Kesto 8.38.

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuma, Turku, 1992, Outo hohto, monitaiteellinen taidetapahtuma

                                                              Pvm: 1992, Arkistonro: Digitoitu TYKL/SPA/1111, Digitoitu TYKL/SPA/1112, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                              Vuonna 1992 Nuorison taidetapahtuma järjesti kokeilevan "Outo hohto" -tapahtuman Turussa. Nuoret levittäytyivät kaduille, puistoihin ja näyteikkunoihin esittämään pantomiimia, näytelmiä, mallinukkeja ja patsaita.

                                                              "Outo hohto", kesto 8 min. Katutapahtumia ja taidenäyttely.Tekijä: Varkauden videopaja. Digitoitu TYKL/SPA/1111.
                                                              Työpajojen tuotoksia, kesto 26 min. Kaitafilmiltä digitoitu TYKL/SPA/1112.

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuma, Turun taidetapahtuma 1984

                                                              Pvm: 1984, Arkistonro: TYKL/VID/140 (u-matic), digitoitu TYKL/VID/141, Lahjoittaja: Turun nuorisoasiainkeskus

                                                              U-matic-video Turun taidetapahtumasta, joka on digitoitu. Videolla palkintojen jako ja erilaisia tanssiesityksiä diskotanssista tanhuun. Valtakunnallinen musiikin päätapahtuma pidettiin vuonna 1984 Lahdessa. Tämä video on todennäköisesti vuodelta 1982, koska silloin oli liikunnan vuoro, mutta videon päällä on merkintä vuodesta 1984.
                                                              Kesto 20.17.

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuma, Vantaa, 1993, musiikki

                                                              Pvm: 1993, Arkistonro: TYKL/SPA/1113, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                              Vantaan taidetapahtumassa oli aiheena musiikki ja lisäksi samaan aikaan pidettiin Menoksi-messut. Yle 1:n taltiointi. Musiikkiesitysten lisäksi haastattelussa mm. Pekka ja Susi -bändi.
                                                              Kesto 54 min.

                                                              Aineistolaji: Nuorison taidetapahtuma ja Nuori Kulttuuri

                                                              Nuorison taidetapahtuman ja Nuoren Kulttuurin leikekirjoja

                                                              Pvm: 1961 - 2003, Arkistonro: 15.1: 1 - 19, Arkistonmuodostaja: Nuorison taidetapahtuma, Lahjoittaja: Nuorisoseurojen liitto

                                                              Yhdessä kokonaisuudessa on leikkeitä vv. 1961 - 2003, muut kokonaisuudet ovat yhden vuoden tapahtumista: 1981: Musiikki, 1982: Liikunta, sirkustaide, elokuva, äänitteet, 1983: Teatteri ja lausunta, 1984: Musiikki, 1985: Nuorten kulttuuripäivä, 1986: Liikunta, kirjoitus, kuvataide, valokuvaus, sirkustaide, 1986 - 1989: Mm. Tanssi, sirkus ja liikunta, 1987: Teatteri, lausunta, 1988: Musiikki, 1989: Liikunta, sirkustaide, elokuva, äänitteet, 1991: Teatteri, lausunta, puhetaito, sirkus, tanssi, 1992: 2xOuto Hohto, 1993: Musiikki, 1994: Uusi Hohto, 1996: Teatteri, puheilmaisu, tanssi, 1997: Digitaalinen taide, 1998: Musiikki

                                                              Leikekirjat on koonnut Nuorison taidetapahtuman Helena Peltola-Yrjölä.

                                                              Leikekirjat ovat suurikokoisia. Niitä ei ole digitoitu.