Nuoperi

Ajat ja arkistot - Valokuvat

Kamerakerhon laboratoriossa Sippolassa. (Ilmari Rinteen lahjoitus, RF030617)



Vanha sanonta on yhä paikallaan: Valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Nuoperiin saaduista valokuvista on tapana tehdä kopiot ja palauttaa alkuperäiset omistajilleen sen jälkeen, kun niistä on kerätty tiedot. Valokuvien kopiot on tallennettu Turun museokeskuksen valokuva-arkistoon. Kuvat on myös digitoitu ja niitä on mahdollista saada meiltä esimerkiksi julkaisukäyttöön. Kuvia käytettäessä niiden yhteydessä on aina mainittava Nuoperi.

Aineistolaji: Valokuvat

Allianssin lahjoittamia sekalaisia kuvia 1950 - 1960-luvuilta

Pvm: 1950-1960-luku, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry.

Vuonna 2010 yritimme yhdessä Allianssin kanssa selvitellä heidän vanhoja arkistojaan. Tuloksena siitä mm. tämä sekalainen setti mustavalkokuvia mm. Maailman nuorisofestivaaleilta Helsingistä vuodelta 1962, saman vuoden nuorisosihteerien matkalta Moskovaan, Ystävyysviikolta Moskovasta vuodelta 1969 sekä Odessan ystävyysleiriltä vuodelta 1964 sekä lääninsihteereistä vuodelta 1984 (poikkeus vahvistaa säännön!)

Valokuvat on digitoitu.

    Aineistolaji: Valokuvat

    Ekologinen pedagogiikka nuorisotyössä -seminaari, Kotka, 2009

    Pvm: 4. - 6.11.2009

    Nuoperi osallistui syksyllä 2009 Nuorisotyön seniorklubin seminaariin Kotkassa. Aiheena oli ekologinen pedagogiikka, joten Nuorisokeskus Greippi oli koristeltu asiainmukaisesti. Kuvia on niin seminaarista itsestään (5.11.) kuin Luovin leirikeskuksen illanvietostakin (4.11.) ja tutustumiskäynnistä museokeskus Vellamoon. Suurin osa kuvista on Minna Heikkisen ottamia digivärikuvia.

      Aineistolaji: Valokuvat

      Ensio Laine

      Pvm: 1945 - 1965, Arkistonro: RF2009:29 - RF2009:61, Lahjoittaja: Ensio Laine

      Entinen kansanedustaja ja Turun kaupungin valtuustossa vuosikymmeniä vaikuttanut Ensio Laine (1927 - 2021) lahjoitti pienen osan valokuvistaan Nuoperille, suurimman osan niin valokuvista kuin muusta aineistostansa hän on antanut Kansan arkistoon Helsinkiin.
      Nuoperin kuvat ovat mm. vv. 1945 - 1965 (Turun) Kärsämäesta ja SDNL:n Turun piiristä, Berliinin (1951) ja Moskovan (1957) Nuorison ja ylioppilaiden festivaalikuvat sekä SDNL:n (nyk. Vasemmistonuoret) Jollaksen leirin kuvia vuodelta 1952. Neljä kuvaa löytyy meiltä vain digitointuna (ei reprokuvattuna), ja yksi niistä on vuoden 1979 TUL:n Liittojuhliin osallistuneista Weikkolaisista. Kuva on ainut värikuva.
      Kuvissa on paljon Turun Kisaveikkojen palloilijoitten leireiltä 1940- ja 1950-luvulta Turun lähikunnista mm, Yläneeltä ja Paimiosta. Joukkuekuvia, kisakuvia, matkakuvia, erityisen hienoja ajankuvia.

      Valokuvien kanssa on muutamia liuskoja Ensio Laineen muistelua mm. Kärsämäen Demokraattiset Nuoret ry:n perustamiseta ja toiminnasta ja omasta osallisuudetaan tähän toimintaan ja myös urheiluun.

      Valokuvat on digitoitu.

        Aineistolaji: Valokuvat

        Hyvä kasvatus! Kasvu hyvään -seminaari, Nuorisokeskus Marttinen, Virrat

        Pvm: 13. - 14.12.2007

        Nuorisotyön Senioriklubi (nykyisin Nuorisotyön Seniorit) järjestää vuosittain seminaarin ja pitkään pystyi myös Nuoperi olemaan mukana järjestämässä niitä. Vuonna 2007 seminaari järjestettiin Virroilla, nuorisokeskus Marttisissa. Seminaarin avasi sivistystoimentarkastaja Päivi Pienmäki-Jylhä Länsi-Suomen lääninhallituksesta. Ryhmäpohdintana oli oman aikani nuorisotyö. Osallistujina seminaarissa oli niin senioriklubin väkeä (mm. Sarha, Kontkanen, Strömmer, Mäkelä), läänin ihmisiä mm. (Häggman, Pienmäki-Jylhä) kuin Marttisen omaa väkeä (mm. Klemola, Vuorenmaa).
        Värilliset digikuvat on ottanut Terhi Lehtonen, joka osallistui seminaariin yhdessä Nuoperin harjoittelijan Maria Tiilikkalan kanssa.

          Aineistolaji: Valokuvat

          Ilmari Rinne ja setlementtityö

          Pvm: 1930-luuvlta 1980-lu, Arkistonro: RF030572 - RF030771, Lahjoittaja: Ilmari Rinne/Turun nuorisopalvelut

          Setlementtityökuvia ympäri Suomea. Osa tämän "satsin" kuvia löytyy tunnistenumeroilla RF030547 - RF030571. Ne ovat Viipurin setlementin kuvia, joita löytyy myös tästä sarjasta paljon. Kuvia löytyy toukolalaisten kesäleireiltä, mutta myös näiden leiriläisten tapaamisesta vuonna 1970 Kotkassa. Kuvissa tanhutaan, ollaan audiovisuaalisella kurssilla, luistellaan, esitellään Aurala-kiltaa, lahjoitetaan merkkejä nuorisomuseolle vuonna 1984, vietetään setlementtipäiviä vuonna 1938, näytellään ja lausutaan. Ollaan Viipurissa, Kymeessä, Turussa, Helsingissä. Hengästyttävän hienoja kuvia, joista osaa on käytetty Nuoperin julkaisuissa, mutta joista suurimmasta osasta puuttuu tarkemmat tiedot. Kuvat ovat siirtyneet osana Ilmari Rinteen yksityisarkistoa Nuoperille.

            Aineistolaji: Valokuvat

            Ilmari Rinne: Sotilaspojat ja Viipurin Toukolan setlementti

            Pvm: 1941 - 1956, Arkistonro: RF05451 - RF05497, Lahjoittaja: Ilmari Rinne/Turun nuorisopalvelut

            Ilmari Rinteen lahjoittamia valokuvia on reprokuvattu monessa erässä. Tässä satsissa on erityisesti Sotilaspoika-kuvia. Sotilaspojat olivat siis osa Nuorten talkoot -järjestelmää, joka toimi vv 1941 - 1949 koko maassa. Ilmari Rinne oli Turun alueen organisoija. Näitä kuvia on käytetty Juha Niemisen kirjassa Nuorisossa tulevaisuus. On ryhmäkuvia, erilaisia talkookeräyskuvia (vaatekeräys, kaislan keräystä mattoihin ja horsman keräystä teehen jne.)

            Kuvia löytyy myös Viipurin Toukolan setlementin toiminnasta. Kuvissa uidaan ja yleisurheillaan. Rinne oli Toukolan ohjaajia vv. 1924 - 1939. Rinne oli Kouvolan nuorisotyöntekijä vv. 1951 - 1956, ja sieltä kuvia löytyy mm. nuorisotalon avajaisista ja harrastekerhoista.

              Aineistolaji: Valokuvat

              Ilmari Rinne: Säkylää ja Turun Auralaa

              Pvm: 1940 - 1973, Arkistonro: RF04841 - RF04856, Lahjoittaja: Ilmari Rinne/Turun nuorisopalvelut

              Ilmari Rinteen yksityisarkisto on liitetty osaksi Nuoperin arkistoa. Näissä kuvissa on kahdeksan kuvaa Ilmari Rinteestä työssään, esittelemässä näyttelyitä ja luennoimassa. Lisäksi on urheilukuvia Viipurin Toukolan setlementistä, Säkylän urheilulautakunnan kuva (1963 - 1973), Turun Auralan jääpallojoukkue vuodelta 1941 sekä pari kuvaa Auralan kesäleiriltä veden ääreltä.

                Aineistolaji: Valokuvat

                Ilmari Rinteen julisteet

                Pvm: 1940 - 1970-luku, Lahjoittaja: Ilmari Rinne/Turun nuorisopalvelut

                Nuoperi digitoi Ilmari Rinteen suurikokoiset julisteet, näyttelyesitteet ja leirikutsut keväällä 2014 valokuvaamalla. Nyt niin Hausjärven kuin Viipurin setlementtien esittelyjulisteet ovat tallennettu, samoin kuin Nuorten Talkoiden keräystoiminnasta kertovat julisteet. Myös iso kasa raittiusjulisteita saatiin tallennettua. Niissä, jos missä näkee ko. ajan hengen.

                  Aineistolaji: Valokuvat

                  Jyväskylän Koulun Suurjuhlat 2. - 3.6.1951

                  Pvm: 2. - 3.6.1951, Arkistonmuodostaja: Kehittämiskeskus Opinkirjo, Lahjoittaja: Kehittämiskeskus Opinkirjo, 2015

                  Yksitoista mustavalkoista kuvaa juhlien tapahtumista avajaisista voimisteluun. Valtion tervehdyksen juhliin toi presidentin puoliso Alli Paasikivi.

                  Kuvat on digitoitu albumista, jossa englanninkielinen teksti, mutta ei kuvatietoja.

                  Kehittämiskeskus oli ennen vuotta 2013 nimeltään Koulun Kerhokeskus.

                    Aineistolaji: Valokuvat

                    Jyväskylän Koulun Suurjuhlat 2. - 3.6.1951

                    Pvm: 2. - 3.6.1951, Lahjoittaja: Opinkirjo (Koulun kerhokeskus)

                    Opinkirjon lahjoituksesta vuodelta 2015 löytyi valokuvakansio vuodelta 1951, jossa on englanninkielistä tekstiä, muttei kuvatietoja. Kuvissa Koulun Suurjuhlille osallistui mm. rouva Alli Paasikivi, joka toivotti juhlijoille onnea myös miehensä puolesta. "Pesäpallo on koulupoikien suosikkipelejä", todetaan yhdessä kuvassa, joka lienee kuitenkin otettu Helsingissä. Kuvissa on juhlien yleisöä, voimistelua, musiikkia.
                    Koulun Suurjuhlat yhdistettiin myöhemmin Nuorison taidetapahtuman kanssa, joten siksi tämä lahjoitus puolustaa paikkaansa, vaikka kuvatiedot ovatkin puutteellisia.

                    Kuvat on digitoitu.

                      Aineistolaji: Valokuvat

                      Kaikkea ei ole kirjoitettu kirjoihin ja kansiin -seminaari, Oulu ja Hailuoto

                      Pvm: 2. - 3.10.2008, Arkistonmuodostaja: Nuoperi

                      Nuorisotyön Senioriklubin, Oulun nuorisoasiainkeskuksen, Nuoperin ja Oulun läänin lääninhallituksen järjestämä seminaari pidettiin Oulussa ja Hailuodossa 2. - 3.10.2008. Kuvia tapahtumasta on ottanut Leena Aho, Minna Heikkinen, Terhi Lehtonen ja Reetta Pihlajavirta.
                      Junamatkalla Ouluun taittelimme uusia Nuorisotyön Senioriklubin esitteitä seminaarissa jaettavaksi. Perillä kuvia otettiin niin varsinaisesta seminaarista ja sen osallistujista Oulussa kuin karunkauniilta Hailuodoltakin. Tästä satsista löytyy huippuhienot kuvat senioriklubilaisista Hailuodon pitkospuilla poseeraamassa. Kuvia löytyy myös Senioriklubin kokouksesta. Kuvista näkee, että Oulu saa kyllä ihmiset liikkeelle, kauheesti ihmisiä osallistui semmaan!

                      Kuvat ovat digikuvia.

                        Aineistolaji: Valokuvat

                        Kansainvälinen SDNL:n leiri Kuopiossa

                        Pvm: 1963, Arkistonmuodostaja: Eino Laitinen, Lahjoittaja: Eino Laitinen

                        Eino Laitinen on lahjoittanut niin valokuvia kuin diojakin. Dioissa ei ole arkistonumeroita, eikä niitä ole reprokuvattu, vain digitoitu.

                        14 mustavalkoista diaa Kuopion kansainväliseltä leiriltä vuodelta 1963. Järjestäjänä SDNL sekä liiton Kuopion piirijärjestö. Osallistujia oli mm. Jugoslaviasta, jossa samaan aikaan koettiin maanjäristys. Kuvia on lipunnostosta, telttamajoituksesta, ruokailusta, niitosta ja leiriporteista.

                        SDNL oli SKDL:n nuorisojärjestö, Suomen Demokraatinen Nuorisoliitto.

                          Aineistolaji: Valokuvat

                          Kansainväliset nuorison ja ylioppilaiden rauhan ja ystävyyden festivaalit Kuubassa

                          Pvm: 1978, Lahjoittaja: Naantalin nuorisotoimi

                          Kansainvälisia nuorison ja ylioppilaiden rauhan ja ystävyyden festivaaleja järjestettiin säännöllisin väliajoin, Helsingissäkin vuonna 1962. Nämä väridiat (45 kpl) on Kuuban festivaaleilta. Kuvia on suomalaisten tervetuliaistapahtumasta, avajaisista ja sen kulkueesta, uimarannalta, maaseudulta ja Havannan kaupungista. Avajaisissa puheen piti Raoul Castro, päättäjäisissä Fidel Castro.

                          Diat on digitoitu.

                            Aineistolaji: Valokuvat

                            Kansainvälisiä värikuvia

                            Pvm: 1970- ja 1980-luku, Arkistonmuodostaja: Taisto Kärkkäinen, Lahjoittaja: Taisto Kärkkäinen

                            Hassut viisi valokuvaa olivat muiden mustavalkoisten seassa ja ne on digitoitu erikseen, ilman museon RF-tunnusta. Kuvissa hiihdetään neuvostoliittolaisten kanssa Lapissa 1970-luvulla, nautitaan eläkkeellelähtö lounasta saksalaisen Reinhard Wagnerin kanssa Helsingissä ja ollaan vierailulla Saksassa Bonnissa ja Lapissa läänien nuorislautakunnan sihteerien kanssa.

                            Valokuvat on digitoitu.

                              Aineistolaji: Valokuvat

                              Kansan nuoret -työpaja

                              Pvm: 15.5.2008

                              Turun yliopiston kansatiede juhli 50-vuotistaivaltaan vuonna 2008, ja Nuoperi osallistui siihen pitämällä työpajan nimeltä Kansan nuoret, joka pidettiin torstaina 15.5.2008. Seminaarin vetäjinä toimivat Nuoperin Terhi Lehtonen ja kansatieteen lehtori Timo J. Virtanen, joka tuolloin oli Nuoperin esimies ja ohjausryhmän jäsen.
                              Työryhmässä pohdittiin Nuoperin kautta etnologisen nuorisotutkimuksen kenttää. Miten nuorisoa koskevat perinnearkistot ja nykyinen olemassa oleva nuorisokulttuuri voidaan integroida etnologiseksi tutkimuskysymykseksi? Ryhmässä kuultiin keskustelun pohjaksi kolme esitystä. Nuorisosihteeri Leena Aho kertoi kunnallisen nuorisotoiminnan muutoksista ja nykyajan yhteiskunnan toiminnalle asettamista haasteista. Kansatieteen opiskelija fil.yo Maria Tiilikkala esitteli proseminaaritutkielmaansa "Hyvät ystävät, eläköön yhteistyö" - Nuorison ystävyystoimintaa Suomen ja Neuvostoliiton välillä, johon hän löysi aiheen ja hankki aineiston ollessaan Nuoperissa harjoittelussa syksylllä 2007. Terhi Lehtonen piti työpajassa Nuoperi-aiheisen alustuksen.
                              Digikuvat: Terhi Lehtonen

                                Aineistolaji: Valokuvat

                                Kerttu Varjo VI kansainvälisillä nuorisofestivaaleilla Moskovassa

                                Pvm: Heinä-elokuu 1957, Arkistonro: RF05538 - RF05556, Lahjoittaja: Opetusministeriö

                                Kerttu Varjo oli Suomen Nuorisojärjestöjen Edustajiston pääsihteerinä vv. 1946 - 1958. Siinä ominaisuudessa hän oli Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ensimmäisen ystävyysviikkovaltusuuskunnan johtajana Moskovassa huhtikuussa 1957 (RF05506 - RF05519). Tämän vierailun seurauksena hän sai yksityishenkilönä kutsun Moskovaan saman vuoden heinä-elokuussa järjestetyille VI kansainvälisille nuorisofestivaaleille. Kolmen suomalaisen kutsuvieraan, Keravan kauppalan nuorisosihteeri Yrjö Aaltosen, Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Anna-Liisa Tiekson ja Kerttu Varjon ohjelmaan sisältyi myös vierailu pioneerileirillä. Ennen Moskovasta lähtöään Varjo sai lahjaksi albumin, josta nämä valokuvat on otettu. Varjo lahjoitti valokuva-albumin opetusministeriölle 13.4.1985 Tampereella.

                                Aineisto on digitoitu.

                                  Aineistolaji: Valokuvat

                                  Kolmas nuoriso-ohjaajakurssi 1952 - 1954

                                  Pvm: 1952 - 1954, Arkistonro: TYKL/DIA/4604 - TYKL/DIA/4608, Lahjoittaja: Tampereen yliopisto/Hirvonen/Haapalinna

                                  Vain viisi kuvaa, mutta kertovat paljon kolmannesta nuoriso-ohjaajakurssista Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa Helsingissä. Yhdessä kuvassa työnnetään kuulaa Vierumäen urheiluohjaajakursseilla, toisessa esittäytyvät valmistuneet vuosimallia 1954, kolmannessa opetellaan ensiaputaitoja, neljännessä juhlitaan oppilaskuntanauhoihin sonnustautuneena ja viidennessä reippaillaan urheiluopiston leirille.
                                  Kuvat tulivat Elna Hirvosen lahjoittamina dioina Tampereen yliopistolta, jonne ne olivat päätyneet Terhikki Haapalinnan kätköistä, kun yliopistolla kaivattiin Nursojen, eli nuoriso-ohjaajien, kuvia 40-vuotisjuhliin.

                                    Aineistolaji: Valokuvat

                                    Korvikefestivaalit Mustallamerellä

                                    Pvm: 1965, Arkistonro: 01 - 48, Arkistonmuodostaja: Eino Laitinen, Lahjoittaja: Eino Laitinen

                                    Maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaalit piti vuonna 1965 järjestää Algerian pääkaupungissa Algerissa, mutta maan muuttuneen sisäisen tilanneen vuoksi se ei ollut mahdollista. Suomen Festivaaliyhdistys järjesti osalle Suomen festivaalivaltuuskuntaa matkan Mustallemerelle korvaukseksi menetetystä festivaalimatkasta. Diojen lahjoittaja, Eino Laitinen, osallistui korvikematkalle muiden kuopiolaisten kanssa. Matkaa tehtiin niin junalla kuin laivallakin, joista molemmista löytyy kuvia. On kuvia tanssiesityksistä, rannoilta, ystävyyspuun istuttamisesta, ruokailuista matkan varrelta, illavietoista ja kahviloista.

                                    Valokuvat on digitoitu.

                                      Aineistolaji: Valokuvat

                                      Koulun Suurjuhlat

                                      Pvm: 1950 - 1990-luvut, Lahjoittaja: Opinkirjo (Koulun kerhokeskus)

                                      Opinkirjo on lahjoittanut Nuoperille useaan otteeseen ja aina joukosta löytyy myös valokuvia. Nämä kuvat ovat Koulun Suurjuhlilta eri vuosikymmeniltä, koululaisten kilpailuista ja retkeilypäivistä, stipendien jaosta ja henkisistä kilpailuista. Tuorein kuva on Koulun Suurjuhlista vuodelta 1990 ja vanhin koululaisten yleisurheilukilpailuista Viitasaarella vuonna 1950. Puhujina eri tilaisuuksissa niin Erkki Aho kuin Kaarina Suoniokin.

                                      Valokuvat on digitoitu.

                                        Aineistolaji: Valokuvat

                                        Lapin AVI:n lahjoitus

                                        Pvm: 1960 - 1990-luvut, Lahjoittaja: Lapin AVI

                                        Lapin aluevirasto putsasi tilojaan vuonna 2016 ja lahjoitti Nuoperiin mm. valokuvia. Niitä löytyy niin Murmanskin kuin Italiankin matkalta, yhteistyötapaamisista, Lapin läänin nuorisolautakunnasta, läänin taidetapahtumista, työpajoista ja neuvotteluista. Suurin osa kuvista on värikuvia.
                                        Vain osa kuvista on digitoitu, mm. puutteellisten kuvatietojen vuoksi.

                                          Aineistolaji: Valokuvat

                                          Maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaalit Helsingissä

                                          Pvm: 1962, Arkistonro: RF2005:639 - RF2005:646, sekä diat 01-19, Lahjoittaja: Eino Laitinen

                                          Vuonna 1962 maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaali järjestettiin Helsingissä. Eino Laitinen oli paikalla talkoolaisena ja on lahjoittanut tapahtumasta niin mustavalkoisia valokuvia kuin diojakin. Kuvissa monien maiden nuoret marssivat avajaisiin ja ovat avajaisissa sekä tutustuvat mm. Hakaniemen toriin ja osallistuvat tapahtumaan Kulttuuritalolla. Kuvissa on myös neuvostonuorten Gruziya-laiva, jolla he saapuivat tapahtumaan ja jossa he myös sen ajan asuivat.

                                          Festivaaleista, niin Suomen kuin muidenkin maiden, on kirjoittanut paljon mm. Joni Krekola.

                                          Valokuvat on digitoitu.

                                            Aineistolaji: Valokuvat

                                            Maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaalit Kuubassa

                                            Pvm: 1978, Arkistonro: 01 - 25, Lahjoittaja: Eino Laitinen

                                            Maailman nuorison ja yioppilaiden festivaalit järjestettiin Havannassa, Kuubassa vuonna 1978. Diojen lahjoittaja, Eino Laitinen oli mukana Suomen delegaation jäsenenä. Kuvia on niin avajaisista kuin tutustumisesta Havannaan. Maisemien lisäksi kuvissa mm. Fidel Castro. Mukana matkassa oli niin SDNL:n puheenjohtaja (Markku Kärkkäinen) kuin kansanedustajiakin, mm. Ulla-Leena Alppi Tampereelta.

                                            Diat on digitoitu pdf-liuskoina, ei yksittäisinä kuvina.

                                              Aineistolaji: Valokuvat

                                              Millaisen jäljen jätät jälkipolville? -työpaja

                                              Pvm: 13.3.2008, Arkistonmuodostaja: Nuoperi

                                              Nuoperi järjesti vuoden 2008 Allianssin seminaariristeilyllä työpajan, johon se kokosi tehtävärasteja, joissa pohdittiin, mitä omasta työstä pitää säästää ja arkistoida ja mitä ei. Kahden tunnin aikana työpajassa kävi liki sata vierailijaa. Työpajan veti Terhi Lehtonen yhdessä Leena Ahon ja Eino Laitisen kanssa.
                                              Digikuvat tehtävärastien ratkojista M/S Galaxy laivalta on ottanut Terhi Lehtonen ja Eino Laitinen.

                                                Aineistolaji: Valokuvat

                                                Naantalilaista nuorisotyötä

                                                Pvm: 1965 - 1974, Arkistonro: RF0463 - RF0474, Arkistonmuodostaja: Hilkka Leino, Lahjoittaja: Hilkka Leino

                                                Tässä lahjoituksessa on 12 mustavalkokuvaa mm. naantalilaisilta kesäleireiltä, hiihtokilpailuista ja kerhoilloista. Kaikki kuvat ovat Päivän Nuorten toiminnasta.

                                                Valokuvat on digitoitu.

                                                  Aineistolaji: Valokuvat

                                                  Naantalilaista nuorisotyötä

                                                  Pvm: 1964 - 1968, Arkistonro: RF2009:1 - RF2009:28, Lahjoittaja: Naantalin nuorisotoimi

                                                  Näissä kuvissa tiivistyy 1960-luvun tunnelma. Kuvia löytyy kesäleireiltä, jossa paistetaan lettuja, uidaan, sahataan polttopuita, kuivatellaan vaatteita, leivotaan, tutustutaan palomiehen työhön, askarrellaan. Siis kaikkea, mitä kesäleireillä on tehty! Kuvia löytyy myös retkestä Lappiin, mopokurssilaisista ja askartelijoista sekä tuohon aikaan nuorisotilana toimineensta Merisalista, jossa esiintyi mm. The Maymen vuonna 1966.

                                                  Valokuvat on digitoitu. Osaa kuvista on käytetty Nuoperin julkaisuissa.

                                                    Aineistolaji: Valokuvat

                                                    Nuoperin 10-vuotisjuhlasessio 2012, Helsinki

                                                    Pvm: 8.6.2012, Arkistonmuodostaja: Nuoperi

                                                    Nuoperi juhli 10-vuotistaivaltaan Helsingissä Hotelli Arturissa järjestetyllä seminaarilla "Vaarallinen nuoriso" ja juhlaillallisella vuonna 2012. Kuvat ovat pääosin Reetta Pihlajavirran ottamia. Niissä on kuvattu seminaarin esityksiä (hiphopia ja puhetta) ja ryhmätöitä, taukoja, illallisen nauttimista ja sen aikana pidettyjä leikkimielisiä visailuja, leikkejä ja puheita. Koko päivän touhuja siis. Kuvista päätellen meillä oli onnistuneet juhlat!

                                                    Valokuvat ovat digikuvia.

                                                      Aineistolaji: Valokuvat

                                                      Nuorison taidetapahtuma 1972, musiikki ja liikunta, Jyväskylä

                                                      Pvm: 1972, Arkistonro: 15.2:16, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                      Vuoden 1972 Nuorison taidetapahtuman valtakunnallinen tapahtuma järjestettiin Jyväskylässä musiikin ja liikunnan innoittamana. On iskelmää, naisvoimistelua ja puupuhallinta. Parisenkymmentä mustavalkokuvaa on otettu niin harjoituksista, tuomaroinnista kuin itse esityksistäkin. Esimerkiksi Mikko Heiniö voitti tuon vuoden sävellyskilpailun. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:16).

                                                      VALOKUVAT

                                                      Harjoittelija14
                                                      Jyväskyläläiset harjoittelevat

                                                      Huilu3
                                                      Lieksan nuorisopuhallinorkesteri

                                                      Iisalmi8
                                                      Erja Lipponen ja Merja Riikola Iisalmesta

                                                      Iskelmä6
                                                      Iskelmälaulukilpailun katsomoa.

                                                      Jako4
                                                      Palkintojen jako: mitali Pentti Lehtiselle, taustalla Eira Salokangas (Suomen Nuorison Liitto)

                                                      Kamariorkesteri13
                                                      Tampereen musiikkiopiston kamariorkesteri

                                                      Kilpatanssijat18
                                                      Osmo ja M-L Lukkarinen

                                                      Kilpatanssijat20
                                                      Juha Kuusisto ja Anneli Palmroth

                                                      Laput17
                                                      Juha Kuusisto ja Anneli Palmroth

                                                      Laulaja7
                                                      Iskelmät: Aimo Kokkola, Pälkäne. Kuvaa on käytetty vuoden 1975 taidetapahtuman julisteessa.

                                                      Laulaja9
                                                      Heli Hokkanen

                                                      Laulu1
                                                      Pentti Lehtinen, Iitti

                                                      Lempäälä15
                                                      Lempäälän nuorisoseura

                                                      Mafia12
                                                      Musiikki: Mafia-yhtye

                                                      Päättäjäiset5
                                                      Vasemmalla Hannele Keinänen, keskellä Juhani Yli-Rantala, taidetapahtuman päättäjäiset

                                                      Pop9
                                                      Pop-mitalisti Suikkis Seinäjoelta

                                                      RF0492
                                                      Kilpatanssijoita. Kuvaa käytetty näyttelyesitteessä "Sakit, lössit, jengit ja nappula - Nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                                                      Ryhmävoimistelu11
                                                      Jyväskyläläisten naisten ryhmävoimistelua, Elli Särkän ryhmä

                                                      Säveltäjä6
                                                      Sävellyskilpailun voittaja Mikko Heiniö ja Eira Salokangas (Suomen Nuorison Liitto)

                                                      Ulf2
                                                      Opetusministeri Ulf Sundqvist

                                                      Voimistelija10
                                                      Moderni naisvoimistelu: Kristiina Andersson

                                                        Aineistolaji: Valokuvat

                                                        Nuorison taidetapahtuma 1974, teatteri, suullinen esitystaito ja elokuva, Kuusankoski ja Kouvola

                                                        Pvm: 16. - 17.3.1974, Arkistonro: 15.2:17, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                        Vuoden 1974 valtakunnallinen taidetapahtuma katsaus pidettiin Kuusankoskella ja Kouvolassa. Kuvia löytyy niin elokuvatyöpajatyöskentelystä, puhekuorosta, sirkuksesta kuin kansainvälisistä vierailijaesiintyjistä Tsekkoslovakiasta nukketeattereineen ja Ruotsista Tyst teatern. Päättäjäisten yleisökuvissa poseeraavat myös mm. Matti Ahde ja Juhani Yli-Rantala. Kuvaajana on toiminut Erkki Näätänen Helsingistä. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:17).

                                                        VALOKUVAT

                                                        Filmityöpaja22
                                                        Elokuvatyöpajatyöskentelyä, vetäjä Jouko Seeck

                                                        Helka26
                                                        Laukaan Helkanuoret

                                                        Jako24
                                                        Ossi Räikkä jakoi tunnustuksia

                                                        Jako39
                                                        Suomen Nuorison Liiton pääsihteeri Juhani Yli-Rantala jakaa palkintoja, Katariina Schrey.

                                                        Kalevala23
                                                        Kalevala-ryhmä (13-17 v.), ohjaaja Reijo Paukku + nuoret

                                                        Lausunta34
                                                        Valkeakosken työväenopiston lausuntaryhmä

                                                        Lausunta40
                                                        Tyyni-tyttö -puhekuoro

                                                        Nukke37
                                                        Kansainvälinen vierailu, tsekkiläinen nukketeatteri Banska Bystrica

                                                        Seppä21
                                                        Kotkalainen Kalevala-teatteriryhmä

                                                        Sirkus27
                                                        Sirkuslaisia 18-23 v.

                                                        Sirkus35
                                                        Kotkalainen Kalevala-teatteriryhmä

                                                        Sirkus36
                                                        Sirkuslaisia

                                                        Teatteri25
                                                        Teatteriesitys

                                                        Tiedotus32
                                                        Tiedotussihteeri Eeva Kainulainen (Suomen Nuorison Liitto, SNL)

                                                        Tyst28
                                                        Tyst teater från Sverige

                                                        Tyst29
                                                        Tyst teater från Sverige

                                                        Tyst30
                                                        Tyst teater från Sverige

                                                        Tyyni31
                                                        Tyyni-tyttö -puhekuoro

                                                        Viulu33
                                                        Viulunsoittaja

                                                        Yleisö38
                                                        Päättäjäisten yleisöä, mm. Erkki Salonen (vas.), Matti Ahde, Juhani Yli-Rantala ja teatteriohjaaja Ossi Räikkä

                                                          Aineistolaji: Valokuvat

                                                          Nuorison taidetapahtuma 1975, musiikki ja liikunta, Lahti

                                                          Pvm: 1975, Arkistonro: 15.2:18, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                          Lahdessa järjestettiin tapahtuma vuonna 1975 musiikin ja liikunnan parissa. Baletista kilpatanssiin, kansantanssia unohtamatta ja huilusta saamelaisiin joikuihin. Kunniavieraita, tulostauluja, tuomaristoa. Tanhuajien palkinnot jakoi Lahden nuorisotoimenjohtaja Pertti Mäkelä. Yleisössä mm. Kiti Neuvonen. Kuvaajana toiminut Tapio Rantakari, Lahti. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:18).

                                                          VALOKUVAT

                                                          Baletti25
                                                          Balettitanssia

                                                          Huilu12
                                                          Munkkiniemen yhteiskoulun huilisti

                                                          Huilu13
                                                          Huilisti Jouni Leino kertomassa sävelin millaista on Partasen mäntymetsä. Jouni soitti yhtyeessä Pändi pensualta edustaen Nastolaa.

                                                          Hyppajä15
                                                          Lahden Tanhuujat ja Juhlavalssi, uudet koreografiat

                                                          Jako10
                                                          Nuorison taidetapahtuma 75:n avajaiset oli samalla ensimmäinen palkintojenjakotilaisuus. Nuorten sävellyskilpailun voittaja, helsinkiläinen Jukka Niemi, 16 v, ottamassa vastaan 1 250 markan pääpalkintoa Suomen Nuorison Liiton pääsihteeriltä Juhani Yli-Rantalalta.

                                                          Jkl17
                                                          Jyväskylän musiikkiluokan kuoro

                                                          Kilpatanssi23
                                                          Taidetanssin kilpatanssijoita

                                                          Kilpatanssi24
                                                          Taidetanssin kilpatanssijoita

                                                          Kiti5
                                                          Väsähtänyt katsoja vanhempiensa hellien käsien vartioimana jossain Urheilutalon katsomossa. Kiti Neuvonen perheineen.

                                                          Kuoro19
                                                          Lahden kaupungin kansakoulun musiikkiluokkien kuoro avajaisissa opettaja Sakari Kokkosen johtamana

                                                          Kutsuvieras2
                                                          Päättäjäisten tungosta kutsuvieraspenkkien vaiheilla

                                                          Muonio14
                                                          Muonion kansalaisopiston tanhuryhmä

                                                          Nauha22
                                                          Nauhavoimistelija

                                                          Pertti9
                                                          Tanhujen mitalinjakoa, järjestäjien edustajana Lahden nuorisotoimenjohtaja Pertti Mäkelä

                                                          Puhaltajat21
                                                          Ylivieskan puhaltajat olivat väsyneitä pitkästä matkasta

                                                          Säveltäjä3
                                                          Nuorten sävellyskilpailun voittaja, helsinkiläisen Munkkiniemen yhteiskoulun viidesluokkalainen, Jukka Niemi 16 v., ja hänen musiikinopettajansa Leena Joki

                                                          Taisto4
                                                          Opetusministeriön nuoriso- ja liikuntaosaston toimistopäällikkö Taisto Kärkkäinen

                                                          Tanhu6
                                                          Lahden Tanhuujat uusissa unkarilaispuvuissaan

                                                          Tanhu20
                                                          Säkkijjärven Hyppälän tanhuajat (Valkeala)

                                                          Tanssi18
                                                          Elina Malinen -tanssikoulun ryhmä

                                                          Terhakat16
                                                          Totkuniemen Terhakat, Kesälahti, ulkomaiset kansantanssit

                                                          Tornio11
                                                          Stina-Mari Arvola, Tornio

                                                          Tulostaulu8
                                                          Tulostaululla riitti tungosta

                                                          Tuomaristo7
                                                          Taidetanssin tuomaristoa, vasemmalta: balettitanssijat Seija Simonen, Irma Lindfors ja Uno Onkinen, näyttelijä, elokuvaohjaaja Ritva Arvelo, balettitanssija Heikki Värtsi sekä Lahden kaupunginteatterin entinen johtaja, teatteriohjaaja Veikko Manninen. Oikeassa reunassa sihteeri Sinikka Haapanen (Kalevan Nuorten Liitto).

                                                          Yleisö1
                                                          Tapahtuman yleisöä

                                                            Aineistolaji: Valokuvat

                                                            Nuorison taidetapahtuma 1976, elokuva, Kuopio

                                                            Pvm: 20. - 21.11.1976, Arkistonro: 15.2:20, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                            Nuorison taidetapahtuma jakautui vuonna 1976 kahtaalle, Tampereelle ja Kuopioon, jossa aiheena oli elokuva. Kuvissa on äänitystyöpajaa kasimillisten elokuvien parissa, avajaistunnelmia, kaupungin tervehdyssanoja, kuvatyöskentelyä ja onpa kuva tiedotustilaisuudesta, jossa tapahtuman järjestäjät ja neuvostoliitolaisen valtuuskunnan jäsenet vastasivat lehdistön kysymyksiin. Vastaajina olivat elokuvaohjaaja ja näyttelijä Mikko Niskanen, valtion nuorisoneuvoston puheenjohtaja Olavi Martikainen, Filmi- ja Videokuvaajien Liiton Heikki Kalima sekä Suomen Nuorison Liiton pääsihteeri Juhani Yli-Rantala. Palkintoja oli jakamassa elokuvaohjaaja Matti Kassila. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:20).

                                                            VALOKUVAT

                                                            Äänitys7
                                                            Äänitystyöpajan vetäjä Matti Kanerva kertoo 8 mm:n elokuvan uusimmista äänitysmenetelmistä.

                                                            Avajaiset11
                                                            Elokuvatapahtuman avajaiset la 20.11.1976 klo 12 Kuopion kauppaoppilaitoksen juhlasalissa.

                                                            Avaus10
                                                            Taidetapahtuman avaajana tapahtuman päätoimikunnan puheenjohtaja Erkki Salonen.

                                                            Jako1
                                                            Kuopiolaispojat Matti Rautalahti ja Matti Kanerva vastaanottivat elokuvaohjaaja Matti Kassilalta 3. jaetun palkinnon (400 mk) elokuvasta "Hyvästi...". Vasemmalla Helena Peltola Suomen Nuorison Liitosta.

                                                            Paneeli2
                                                            Neuvostoliittolaisen valtuuskunnan jäsen elokuvakriitikko Nikolai Sumenov (toinen oikealta) kertoi Neuvostoliiton elokuvaharrastajien asemasta ja arvostuksesta. Muina paneelin jäseninä Heikki Kalima Suomen Filmi- ja Videokuvaajien Liitosta sekä elokuvaohjaajat Matti Kassila (pj), Rauni Mollberg ja Mikko Niskanen. Paneeli pidettiin 20.11.1976 klo 19.

                                                            Paneeli5
                                                            Lauantai iltana 20.11.1976 pidettiin paneeli aiheesta "amatööri-ammattilainen". Vasemmalta: Mikko Niskanen, Rauni Mollberg, Matti Kassila (pj), Heikki Kalima, Nikolai Sumenov ja Valeri Korjagin (tulkki).

                                                            Tervehdys12
                                                            Kuopion kaupungin tervehdyksen tapahtuman avajaisissa esitti valtuuston puheenjohtaja Edit Terästö.

                                                            Tiedotus9
                                                            Tiedotustilaisuus, avajaisten jälkeen tapahtuman järjestäjät ja neuvostoliittolainen valtuuskunta vastaavat lehdistön kysymyksiin. Vasemmalta: elokuvaohjaaja Mikko Niskanen, Olavi Martikainen (valtion nuorisoneuvoston pj), NL-valtusuuskunta, Heikki Kalima (FVL) ja Juhani Yli-Rantala (Suomen Nuorison Liitto).

                                                            Työpaja4
                                                            Kuvaustyöpajatyöskentelyä

                                                            Työpaja6
                                                            Kuvaustyöpajatyöskentelyä, vetäjänä Vaasan läänin kamerataiteen läänintaiteilija Christian Olsson. Työpaja valmisti käsikirjoitustyöpajan osanottajien edellisenä päivänä valmistaman tekstin pohjalta elokuvaa.

                                                            Valtuuskunta3
                                                            Neuvostoliiton valtuuskunta, johtaja Gemady Maltzev (SNTL:n nuorisojärjestöjen komitean tiedotuspäällikkö), elokuvakriitikko Nikolai Sumenov, opiskelija/harrasteohjaaja Ella Kimen (Moskovan harrastajaelokuvaajien keskus) ja tulkki Valeri Korjagin. Oikealla Olavi Martikainen.

                                                            Valtuuskunta8
                                                            Neuvostoliittolaisen valtuuskunnan jäsenet vasemmalta: Nikolai Sumenov, Gemady Maltzev, Valeri Korjagin, välissä Kuopion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja E.Terästö ja Ella Kimen.

                                                              Aineistolaji: Valokuvat

                                                              Nuorison taidetapahtuma 1976, teatteri ja lausunta, Tampere

                                                              Pvm: 1976, Arkistonro: 15.2:19, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                              Tampereella oli taidetapahtuman aiheena teatteri ja lausunta vuonna 1976. Kuvissa on niin seinäjokista, kuopiolaista kuin toivakkalaistakin esiintyjää. Viimeksi mainittua "Hyppelihiirtä" on käytetty kuvituskuvana Nuoperin näyttelyesitteessä vuonna 2004. Suurimman osan kuvista on ottanut Kai Honkanen. Yleisöstä löytyy tälläkin kertaa arvovaltaisuutta, mm. opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Kaarina Virolainen Suomen Harrastajateatteriliitosta. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:19).

                                                              VALOKUVAT

                                                              Heidelberg30
                                                              Theterküche Heidelberg

                                                              Heidelberg39
                                                              Theterküche Heidelberg, tulkki Leena Autio ja Ute Willarecht

                                                              Helmi30
                                                              Helmi, Keski-Suomi

                                                              Helmi36
                                                              Helmi, Seinäjoki

                                                              Kortisto29
                                                              Varkauden nuorisoteatteri

                                                              Loru38
                                                              Lapsiteatteri "Loru"

                                                              Miimi27
                                                              "Polttaa, polttaa", Miini-Tiimi Karvialta

                                                              Miimi28
                                                              "Polttaa, polttaa", Miini-Tiimi Karvialta

                                                              Painajainen34
                                                              "Painajainen". Kuvaaja: Matti Salmi.

                                                              Paras32
                                                              Suomen paras näyttelijä

                                                              Pikku37
                                                              "Pikku-Pietarin piha"

                                                              RF0496
                                                              "Hyppelihiiri", Toivakka. Kuvaa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, lössit, jengit ja nappulat - Nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                                                              Vaasa26
                                                              "Poikkeus ja sääntö", Vaasa

                                                              Vaatimuksia31
                                                              "Vaatimuksia"

                                                              Yleisö35
                                                              Yleisöä, mm. vasemmalla Kaarina Virolainen (Suomen Harrastajateatteriliitto), Jaakko Numminen (opetusministeriö), Erkki Salonen (Suomen Nuorison Liitto)

                                                                Aineistolaji: Valokuvat

                                                                Nuorison taidetapahtuma 1978, liikunta ja musiikki, Kotka

                                                                Pvm: 21. - 23.4.1978, Arkistonro: 15.2:21, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                Jälleen oltiin liikunnan ja musiikin parissa, kun taidetapahtuma järjestettiin 21. - 23.4.1978 Kotkassa. Tuolloin Esa-Pekka Salonen voitti sävellyskilpailun, ja tanssin tuomaristossa istui mm. ballerina Doris Laine, joka oli jäänyt Kansallisbaletista eläkkeelle vuonna 1976. Kansainvälisiä vieraita oli mm. Romaniasta. Niin musiikin kun liikunnan kirjo on laaja, on voimistelua, tanssiryhmiä, pop-tanssia ja kuorolaulua sekä rumpalin rytmikästä soitantaa. Näistä kuvista on yhtä Lauri Sorvojan ottamaa voimistelukuvaa käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä vuonna 2004. Kuvat on ottanut Kymen Kamerat ry, kuvaajina Tuomo Kiviharju, Esa Pyysalo, Tapio Rantakari, Eero Rantatalo, Jorma Salopelto, Kalevi Sandberg ja Lauri Sorvoja Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:21).

                                                                VALOKUVAT

                                                                Esa-Pekka7
                                                                Esa-Pekka Salonen voitti sävellyskilpailun. Kuvaaja: Lauri Sorvoja.

                                                                Jarmo20
                                                                Jarmo Penttilä Tervolasta tanssii. Kuvaaja: Tuomo Kiviharju.

                                                                Kansantanssi16
                                                                Tsekkoslovakialainen kansantanssiryhmä Mostar. Kuvaaja: Lauri Sorvoja.

                                                                Kaupunki18
                                                                Puhumassa Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antero Anttila. Kuvaaja: Lauri Sorvoja.

                                                                Kivistö19
                                                                Opetusministeri Kalevi Kivistö. Kuvaaja: Esa Pyysalo.

                                                                Kuoro5
                                                                Kuorolaulua. Kuvaaja: Jorma Salopelto.

                                                                Kuoro6
                                                                Kuorolaulua. Kuvaaja: Jorma Salopelto.

                                                                Liina4
                                                                Kansantanssiryhmä. Kuvaaja: Kalevi Sandberg.

                                                                Moderni15
                                                                Moderni Liikuntakerho Saarijärveltä. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

                                                                Pan17
                                                                Romanialaiset vieraat esiintyvät. Kuvaaja: Eero Rantatalo.

                                                                Perhonen1
                                                                Balettia. Kuvaaja: Kalevi Sandberg.

                                                                Pesonen9
                                                                Timo Pesonen, Joensuu, laulu. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

                                                                RF0498
                                                                Voimistelua. Kuvaaja: Lauri Sorvoja. Kuvaa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, lössit, jengit ja nappulat - Nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                                                                Rumpali2
                                                                Rumpali. Kuvaaja: Eero Rantatalo.

                                                                Rumpali3
                                                                Rumpali. Kuvaaja: Eero Rantatalo.

                                                                Seinäjoki8
                                                                Pop-tanssi, Seinäjoen naisvoimistelijat. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

                                                                Tanssi14
                                                                Tanssiryhmä Tuula Matikka, Imatra. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

                                                                Tiedotus12
                                                                Tiedotussihteeri Eeva-Liisa Tarvainen. Ei kuvaajatietoja.

                                                                Tuomaristo13
                                                                Tuomaristoa: balettitanssija ja koreografi Heikki Värtsi, Kotkan kaupunginteatterin ohjaaja, käsikirjoittaja, lavastaja ja pukusuunnittelija Reijo Paukku, balettitanssija Doris Laine sekä kansantanssikoreografi Helvi Jukarainen. Kuvaaja: Lauri Sorvoja.Esa-Pekka Salonen

                                                                Voimistelu10
                                                                Eija-Riitta Hytönen, Saarijärvi. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

                                                                Voimsitelu11
                                                                Keskuspuiston yläaste ll Vantaa. Kuvaaja: Tapio Rantakari (kuvapalvelu).

                                                                  Aineistolaji: Valokuvat

                                                                  Nuorison taidetapahtuma 1979, elokuva, Valkeakoski

                                                                  Pvm: 24. - 25.11.1979, Arkistonro: 15.2:23, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                  Valkeakosken taidetapahtumassa oli aiheena elokuva, kun sinne kokoonnuttiin vuonna 1979. Avajaisissa lauloi Valkeakosken työväenopiston nuorisokuoro johtajanaan Kari Rydman. Eduskunnan sivistysvaliokunnan tervehdyksen toi kansanedustaja Mikko Ekorre. Kansainvälisiä vieraita oli Länsi-Saksasta Reinhard Wagnerin johdolla. Avajaisten lisäksi on kuvia myös päättäjäisistä ja palkintojen jaosta. Kuvaajana oli Valkeakosken Sanomien Tuure Hietanen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:23).

                                                                  VALOKUVAT

                                                                  Avajaiset10
                                                                  Valkeakosken Työväenopiston nuorisokuoro tapahtuman avajaisissa, kuoronjohtajana Kari Rydman.

                                                                  Avajaiset12
                                                                  Valkeakosken Työväenopiston nuorisokuoro tapahtuman avajaisissa, kuoronjohtajana Kari Rydman.

                                                                  Ekorre15
                                                                  Eduskunnan sivistysvaliokunnan tervehdys, valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Ekorre.

                                                                  Jako8
                                                                  Päättäjäiset ja palkintojen jako. Vasemmalla Helena Peltola ja Yleisradion toimittaja Annikki Suni.

                                                                  Jako24
                                                                  Palkintojen jakoa, vasemmalla Yleisradion toimittaja Annikki Suni.

                                                                  Kalima
                                                                  Mauri Kalima alustaa keskustelua super8 edullisuudesta ja käyttömahdollisuuksista.

                                                                  Kvvieraat18
                                                                  Kansainvälisiä vieraita Saksan Liittotasavallasta. Vasemmalta: Reinhard Wagner, Aila Kruus ja Manfred Grüttgen.

                                                                  Kvvieraat21
                                                                  Kansainvälisiä vieraita Saksan Liittotasavallasta. Vasemmalta: Manfred Grüttgen Aila Kruus ja Reinhard Wagner.

                                                                  Kvvieraat22
                                                                  Kansainvälisiä vieraita Saksan Liittotasavallasta. Vasemmalta: Reinhard Wagner, R.Greene, Aila Gruus, Leena Autio (tulkki), Manfred Grüttgen ja Kauko Riikonen (Valkeakoski).

                                                                  Lausunta11
                                                                  Valkeakosken Työväenopiston lausuntapiiri, ohjaaja Hellin Auvinen-Salmi.

                                                                  Musta7
                                                                  Musta joulu (super8 mm). Suunnittelu-toteutus: Jari Rastas, 19 v. ja Olli Arola, 20 v. Kesto 8 min, Turku.

                                                                  Orkesteri13
                                                                  Avajaisjuhla kaupunginkirjastossa 24.11. klo 12.00. Valkeakosken musiikkiopiston puhallinorkesteri, orkesterinjohtajana Juha Nuora.

                                                                  Paneeli5
                                                                  Hannu Peltomaa, Christian Elsson, Olli Saarela ja Heikki Kalima.

                                                                  Salonen16
                                                                  Taidetapahtuman avaus, päätoimikunnan puheenjohtaja Erkki Salonen.

                                                                  Salonenco
                                                                  Avajaisissa vas. Erkki Salonen ja Olli Vuorinen (Valkeakosken valtuuston pj.).

                                                                  Tauko23
                                                                  Vasemmalta Hannu Peltomaa, Juhani Yli-Rantala, Heikki Kalima ja Mikko Ekorre.

                                                                  Tiedotus3
                                                                  Tapahtuma- ja tiedotustoimisto.

                                                                  Timo14
                                                                  Tapahtuman avajaiset. Timo Kuronen, huilu, säestää Veijo Rautia.

                                                                  Tuomaristo6
                                                                  Vaasan läänin kamerataiteen läänintaiteilija Christian Olsson, läänintaiteilija Hannu Peltomaa, toimittaja Annikki Suni, elokuvaohjaaja Riikka Tuomari. Sihteeri: Kari Paljakka, seisomassa Erkki Salonen.

                                                                  Vuorinen20
                                                                  Valkeakosken kaupungin tervehdys, kaupunginvaltuuston pj Olli Vuorinen.

                                                                  Yleisöä4
                                                                  Avajaisyleisöä. Vasemmalta: toimittaja Annikki Suni, kansanedustaja Mikko Ekorre ja elokuvaohjaaja Riikka Tuomari.

                                                                  Yleisö2
                                                                  Mm. Eero Kopisto (järj.ltk:n pj), Sinikka Haapanen, tuomaristo: Juhani Yli-Rantala, Olli Saarela, Erkki Salonen.

                                                                  Yleisöä9
                                                                  Ajavaisjuhlan yleisöä. Eturivissä oikealta tuomariston jäsenet kamerataiteen läänintaiteilija Christian Olsson ja toimittaja Annikki Suni.

                                                                    Aineistolaji: Valokuvat

                                                                    Nuorison taidetapahtuma 1979, teatteri ja lausunta, Oulu

                                                                    Pvm: 6. - 8.4.1979, Arkistonro: 15.2:22, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                    Oulun taidetapahtuman aiheena oli vuonna 1979 teatteri ja lausunta. Tuomaristossa istui nyt jo edesmennyt kriitikko, toimittaja Jukka Kajava! Ja lausuntaa olivat esittämässä mm. Leena Krohn sekä alle 16-vuotiaiden sarjassa Jarmo Heikkinen, jota voi kenties Suomen luontoäänenä pitää (?), sen verran erottamaton hänen äänensä on luontoelokuvissa. Näytelmiä esitettiin Samuel Beckettin Leikin lopusta Kuurojen Liiton rytmisoittimilla säestettyyn eläinsatuun. On nukketeatteria, ryhmälausuntaa, palkintojen jakoa ja yleisöä. Esiintyjiä Maaveden ala-asteelta Haapajärven nuorisoseuraan. Kuvaajana Juhani Kemi Kellosta. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:22).

                                                                    VALOKUVAT

                                                                    Alahärmä4
                                                                    Härmänkylän nuorisoseuran lausuntaryhmä. Leena Krohn: Viimeinen enkeli. Ohjaus: Anne Louhiranta. Tehosteet: Tarja Kattelus. Kesto: N. 5 min.

                                                                    Haukotus13
                                                                    Yleisöä.

                                                                    Jarmo23
                                                                    Palkintojen jakoa. Malla Kuuranne (lausunta 17-24 v.), Jarmo Heikkinen (lausunta, alle 16 v.).

                                                                    Kajava2
                                                                    Näytelmät 17-24 vuotiaat. Tuomaristo: Jukka Kajava, Timo Ojala ja Inkeri Pulkkinen.

                                                                    Karhula17
                                                                    Karhulan työväen näyttämö. Samuel Beckett: Leikin loppu. Ohjaus: Rauli Jokelin. Lavastus-tehosteet: Jukka Valtonen. Kesto 45 min.

                                                                    Kokkola8
                                                                    Ykspihlajan työväen näyttämö, nuorisoryhmä, Kokkola. Osvaldo Dragun: Tarinoita kerrottavaksi. Ohjaus: Ryhmätyö. Lavastus: Ryhmätyö.

                                                                    Musiikki:
                                                                    Tuula Poranen. Kesto 42 min.

                                                                    Kuuro7
                                                                    Lapsiryhmä Kuurojen Liitosta. Tapahtumassa vieraili Kuurojen Liitto ry:n lapsiryhmä esittäen pienen visuaalisen eläinsadun (10 min.) rytmisoittimilla säestettynä. Kaupunginteatterin pieni näyttämö.

                                                                    Maavesi9
                                                                    Ryhmälausujat, Maaveden ala-asteen lausuntaryhmä, Joroinen. Väino Mäkelä: Sikermä lasten runoja. Ohjaus: Eila Rytkönen. Kesto n. 5 min.

                                                                    Nukke16
                                                                    Nukketeatteri: Haapajärven nuorisoseuran Sateenkaaren Nukketeatteri.

                                                                    Nupu21
                                                                    Nupu naaputi syömässä esityksensä jälkeen. Nukketeatteri: Kuninkaan unihuolet (Ylihärmä).

                                                                    Palkitut20
                                                                    Palkitut

                                                                    Puolanka12
                                                                    Puolangan lukion näytelmäryhmä. Jorma Mäenpää: Suuri konsertti. Sovitus-ohjaus ja lavastus: ryhmätyö. Kesto 30 min.

                                                                    Sirkus1
                                                                    Oulunsalon Kalevan Nuorten teatteri. Ritva Ahola; Iloinen sirkus. Sovitus: Ritva Ahola. Ohjaus: Tuula Kujala, Merja Myllyaho, Ritva Ahola. Musiikki: Oulunsalon Pelimannit. Kesto 30 min.

                                                                    Supliikki10
                                                                    Supliikki-teatteri, Tohmajärvi. Kaija Palokas: Lapsen vuosi. Kesto: 40 min.

                                                                    Sytkyt14
                                                                    Nukketeatteri Sytky, Kuopio. H.C.Andersen: Keisarin uudet vaatteet. Sovitus ja ohjaus: Juha Laukkanen. Nuket: Sirkka Sutinen, Musiikin sovitus: Markku Huttunen. Kesto: 25 min.

                                                                    Tervola18
                                                                    Tervolan nuorisoseuran lausuntakuoro. Elvi Sinervo: Maammo runontekijä viisaan neidon kaivolla. Ohjaus: Satu Niiranen. Kesto: 8 min.

                                                                    Tervola22
                                                                    Näytelmät 17-24 vuotiaat. Tanssiteatteri/Tervolan nuorisoseura. Paul Gallico: Lumihanhi. Ohjaus: Satu Niiranen. Lavastus: Ryhmätyö. Valot: Jukka Tarkiainen. Musiikki: Camel-yhtye. Kesto: 30 min.

                                                                    Tihusniemi11
                                                                    Näytelmät 17-24 vuotiaat. Tihusniemen opintokerho, Jäppilä. Daniel Katz: Papiross!. Sovitus: Marja-Kaarina Mykkänen. Ohjaus: Ahti Ahonen.

                                                                    Tiina5
                                                                    Lausunta 17-24 vuotiaat. Tiina Aikio, Sodankylä (kunniakirja).

                                                                    Tuomaristo19
                                                                    Lausunta, kuorot. Tuomaristoon kuuluivat Oulun kaupunginteatterin näyttelijä Jorma Koho, "Mikkelin teatterielämän keskushenkilö", lausuja ja ohjaaja Aija Talvi-Oksanen sekä Suomen Lausujain Liiton puheenjohtaja, ohjaaja ja teatteritieteen professori Timo Tiusanen.

                                                                    Tyttö3

                                                                    Valkeakoski6
                                                                    Valkeakosken työväenopiston lausuntapiiri. Vilja Kajava: Hyvä on meri. Sovitus-ohjaus: Hellin Auvinen-Salmi. Musiikki: Tommi Auvinen. Kesto: 8 min.

                                                                    Vimpeli15
                                                                    Vimpelin Kalevan Nuorten teatterikerho: Kissa, joka luuli olevansa hiiri.

                                                                    Varjo1
                                                                    Artelli-teatteri, Kuopio. Marita Kanervala: Oodi edistykselliselle kulttuurille. Sovitus-ohjaus: Saara Markkanen, Lavastus: ryhmätyö, Musiikki: Markku Huttunen, Jukka Nieminen. Kesto: 40min.

                                                                      Aineistolaji: Valokuvat

                                                                      Nuorison taidetapahtuma 1981, musiikki, Kokkola

                                                                      Pvm: 15. - 17.5.1981, Arkistonro: 15.2:24, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                      Kokkolan taidetapahtumassa esiintyivät niin Harri Marstio kuin Seppo Pohjolainenkin. Kanteleen kautta viuluun ja jatsista bigbandin kautta iskelmään. Tuomaristossa mm. Klaus Järvinen. Tempus Fugit- yhtyeen kuvaa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä vuonna 2004. Kuvaaja: Juha Sundström, Kokkola. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:24).

                                                                      VALOKUVAT

                                                                      Bigband8
                                                                      Bigband.

                                                                      Dixie21
                                                                      Jazz-yhtyeet 17-24 -vuotiaat: The Westpark Dixiemen, Kokkola.

                                                                      Hannamaija16
                                                                      Iskelmä ja laulu: Hanna-Maija Kettunen, Lahti. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                                                                      Heikki22
                                                                      Opetusministeriön urheilu- ja nuorisotoimiston osastopäällikkö Heikki Klemola.

                                                                      Ilpo18
                                                                      Jazz-tuomari Ilpo Saastamoinen.

                                                                      Jako13
                                                                      Iskelmä ja laulu 17 - 24 -vuotiaat: Aarnivalkea, Jyväskylä. Palkintoja jakamassa vasemmalta Juhani Yli-Rantala, mestaripelimanni Voitto Mäkelä ja Oulunkylän Pop & Jazzopiston rehtori Klaus Järvinen. Kuvaaja: Juha Hormio, Kokkola.

                                                                      Katja12
                                                                      Pop-musiikki/laulu 12-16 -vuotiaat: Katja Johnsson, Kokkola. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                                                                      Keinu2
                                                                      Tauko paikallaan.

                                                                      Kitara1
                                                                      Tauko paikallaan.

                                                                      Kitara9
                                                                      Tyttö ja kitara. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                                                                      Kitarapari11
                                                                      Kitaran viritystä.

                                                                      Kuoro10
                                                                      Kuorolaulua.

                                                                      Lääke23
                                                                      Pop-yhtyeet 12-16 -vuotiaat: Lääke, Vaasa.

                                                                      Las26
                                                                      Kansanmusiikki/lauluyhtyeet: Las Zorzalitas, Karkkila.

                                                                      Lippis3
                                                                      Ilottelua.

                                                                      Lyömä5
                                                                      Kouvolan musiikkiluokat. Kuvaaja: Reijo Borén.

                                                                      Maria17
                                                                      Konserttimusiikki 12-16 -vuotiaat: sellisti Maria Brummer, Vihti. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                                                                      Nauru27
                                                                      Olli Saarela, Klaus Järvinen ja Juhani Yli-Rantala.

                                                                      Olli15
                                                                      Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Olli Telimaa. Kuvaaja: Reijo Borén.

                                                                      Outakoski14
                                                                      Iskelmä ja laulu/lauluyhtyeet: Outakosken koulun kuoro, Utsjoki. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                                                                      Pelimanni20
                                                                      Kansanmusiikki/soitinyhtyeet 12-16 v-vuotiaat: Oulunsalon pelimannitytöt, Mira Laukka.

                                                                      RF0499
                                                                      Pop-yhtyeet: Tempus Fugit -yhtye, Pohja, Jari Anttila. Kuvaa on käytetty näyttelyesitteessä ”Sakit, lössit, jengit ja nappula - Nuorisotyön vuosikymmenet”, 2004.

                                                                      Savon24
                                                                      Iskelmät ja laulelmat 12-16 -vuotiaat: Savonkopla, Mikkelin mlk, Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                                                                      Sello4
                                                                      Tyttö ja sello.

                                                                      Tauko6
                                                                      Välipalaa.

                                                                      Teho19
                                                                      Pop-yhtyeet 12-16 -vuotiaat: Teho-7, Myrskylä. Kuvaaja: Robert Wiik, Kokkola.

                                                                      Tyttö25
                                                                      Tytti-Leena Laasanen ja kannel.

                                                                      Viulu7
                                                                      Tyttö ja viulu.

                                                                        Aineistolaji: Valokuvat

                                                                        Nuorison taidetapahtuma 1982, liikunta, Pori

                                                                        Pvm: 1982, Arkistonro: 15.2:25, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                        Porin taidetapahtumassa liikuttiin. Esitettiin klassista balettia, pop- ja diskotanssia, jazz-tanssia, modernia tanssia, naisvoimistelua, vanne- ja pallo-ohjelmia. Tuomaristossa jälleen mm. balettitanssija Doris Laine. Kuvaajina M. Luoto Porista ja Kaija Saarenmaa. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:25).

                                                                        VALOKUVAT

                                                                        Baletti6
                                                                        Klassinen baletti: Ritva Myllylä - Kim Danielson, Turku.

                                                                        Baletti9
                                                                        Kulissien takana.

                                                                        Baletti10
                                                                        Klassinen baletti: Anu Pehkonen, Savonlinna.

                                                                        Baletti13
                                                                        Klassinen baletti: Helsingin tanssiopisto.

                                                                        Baletti15
                                                                        Klassinen baletti: Katja Mäntylä, Kokkola.

                                                                        Baletti16
                                                                        Klassinen baletti 12-15 v-vuotiaat:, Sonja Tammelan balettikoulu, Lappeenranta.

                                                                        Disco7
                                                                        Pop- ja discotanssi: Tanssiklubi Bolero, Turku.

                                                                        Disco22
                                                                        Pop- ja discotanssi: Telemarkin discoteam, Oulu.

                                                                        Doris20
                                                                        Tuomariston edustaja Doris Laine. Kuvaaja: Kaija Saarenmaa.

                                                                        Jazz4
                                                                        Jazz-tanssin väliaikaa.

                                                                        Jazz14
                                                                        Jazz-tanssi: Tiina Taulos, Espoo.

                                                                        Kilpatanssi5
                                                                        Oman vuoron odotusta. Kuvaaja: Kaija Saarenmaa.

                                                                        Lapsi8
                                                                        Pop- ja discotanssi: Tiger Girls, Kontiolahti.

                                                                        Moderni12
                                                                        Modernitanssi: Turun Pyrkivä, Turku.

                                                                        Moderni18
                                                                        Modernitanssi: Juha Kotijärvi, Kemi.

                                                                        Naamio3
                                                                        Pop- ja discotanssi: Frenzy, Joensuu.

                                                                        Tanssi2
                                                                        Iloista tanssia.

                                                                        Väliaika19
                                                                        Väliaika.

                                                                        Vanne1
                                                                        Vanneohjelma. Kuvaaja: Kaija Saarenmaa.

                                                                        Voimistelu11
                                                                        Naisvoimistelua. Kuvaaja: Iikka Perälä.

                                                                        Voimistelu21
                                                                        Päätöstilaisuuden pallo-ohjelma, yksi voittajajoukkueista esiintyy.

                                                                        Yleisö17
                                                                        Yleisöä.

                                                                          Aineistolaji: Valokuvat

                                                                          Nuorison taidetapahtuma 1982, sirkustaide, elokuva ja äänitteet, Hämeenlinna

                                                                          Pvm: 12. - 14.11.1982, Arkistonro: 15.2:26, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                          Sirkusta! Jongleerausta, solmutemppuja, ihmispyramideja, kahlekuninkaita, radiolähetyksiä, joissa mm. taikuri Solmu Mäkelä oli äänessä. Ja tietysti kuvia löytyy myös arvovaltaisesta tuomaristosta, jossa istui mm. Sirkus Finlandian perustaja Carl Gustaf Jernström ja elokuvan puolella elukuvaohjaajana, -kuvaajana, -leikkaajana ja -tuottajana tunnettu Hannu Peltomaa. Kahlekuninkaana nähtiin Tero Kokko Helsingistä. Hänen kuvaansa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä vuonna 2004. Kuvaajana Marjukka Vainio. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:26).

                                                                          VALOKUVAT

                                                                          Huivi3
                                                                          Robert Jägerhorn, Helsinki.

                                                                          Huivi11
                                                                          Jukka Matikainen, Nuokun sirkus, Lahti.

                                                                          Juhani1
                                                                          Juhani Yli-Rantala, Nuorison taidetapahtuman päätoimikunnan puheenjohtaja.

                                                                          Keila8
                                                                          Haminan teinisirkus.

                                                                          Kettinki17
                                                                          Tero Kokko, Helsinki.

                                                                          Köysi13
                                                                          Jami Jokinen, 12-15 v taikatemput.

                                                                          Lappi14
                                                                          Mika Puonti, Kotka.

                                                                          Pallo6
                                                                          Jackpots, Helsinki. Pasi Toiviainen ja Jaakko Saariluoma (kuvassa).

                                                                          Pyörä7
                                                                          Minna Eholen, Haminan teinisirkus.

                                                                          Pyörä19
                                                                          Nuokun sirkus, Lahti. Arto Siiteri ja Teuvo Pasanen.

                                                                          Pyörä21
                                                                          Haminan teinisirkus.

                                                                          Pyörä22
                                                                          Nuokun sirkus, Lahti.

                                                                          Pyramidi10
                                                                          Minicirkus, Helsinki.

                                                                          Radio5
                                                                          Radiolähetys, mukana taikuri Solmu Mäkelä, Nuokun Sirkuksen perustaja taikuri Jouko Alho ja Helena Peltola-Yrjölä.

                                                                          Rengas16
                                                                          Haminan teinisirkus.

                                                                          Rengas20
                                                                          Abracadabra, Helsinki. Aku Salmi, Heikki Hakala, Jyrki Karo.

                                                                          Revyy23
                                                                          Nuokun sirkus, Lahti.

                                                                          RF0497
                                                                          Tero Kokko, Helsinki. Kuvaa käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - Nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                                                                          Taika18
                                                                          Tero Kokko, Helsinki.

                                                                          Taikuri9
                                                                          Minicirkus, Helsinki.

                                                                          Temppu15
                                                                          Tommi Kinnunen ja Marko Ristiluoma, Tampere.

                                                                          Tuomari4
                                                                          Elokuvaohjaaja, -kuvaaja, -leikkaaja ja -tuottaja Hannu Peltomaa, elokuvan tuomari.

                                                                          Tuomari12
                                                                          Ohjaaja ja näyttelijä Liisa Rimpiläinen, äänite-tuomari. Takana Markku Mäkeläinen.

                                                                          Tuomaristo2
                                                                          Sirkus-tuomaristo: Linnanmäen ohjelmapäällikkö Sara Ekelund, Sirkus Finlandian Carl Gustaf Jernström, taikuri Jukka Santanen, sihteeri Maisa Heikkilä.

                                                                            Aineistolaji: Valokuvat

                                                                            Nuorison taidetapahtuma 1983, lausunta, Kajaani

                                                                            Pvm: 16. - 17.5.1983, Arkistonro: 15.2:27, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                            Lausunta sai vuonna 1983 oman tapahtumansa Kajaanissa. Lausujia saapui paikalle esityspaikkakunnan lisäksi Hämeenlinnasta, Helsingistä, Jyväskylästä, Nilsiästä, Rautavaaralta, Espoosta... Yhtä nuoren pojan kuvaa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä 2004. Vaihtelu virkistää, yhtään tuomaristo- tai yleisökuvaa ei näiden joukosta löydy, kaikki kuvat ovat esityksistä. Kuvaajana Heikki Korhonen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:27).

                                                                            VALOKUVAT

                                                                            Espoo6
                                                                            Sudet, Espoo. Kuvaaja: Seppo Blom, Kajaani.

                                                                            Hämeenlinna5
                                                                            Juha Kingelin, Hämeenlinna (17-24 v.).

                                                                            Helsinki2
                                                                            Irene Paananen, Helsinki.

                                                                            Helsinki8
                                                                            Pyhät katontekijät, Helsinki. Kuvaaja: Reijo Savén, Kajaani.

                                                                            Hss10
                                                                            Hiljaisuutta!

                                                                            Jyväskylä7
                                                                            Helena Lehtomäki, Jyväskylä. Kuvaaja: Reijo Savén, Kajaani.

                                                                            Kuule11
                                                                            Kuunnelkaa!

                                                                            Lausunta3
                                                                            Kolme tyttöä. Kuvaaja: Anneli Suihko, Kajaani.

                                                                            Nilsiä1
                                                                            Tarja Närhi, Nilsiä.

                                                                            Rautavaara9
                                                                            Hanne Korhonen, Rautavaara (7-11 v.).

                                                                            RF0495
                                                                            Katsokaa! Kuvaa käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - Nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                                                                            Varkaus4
                                                                            Juha Johnsson, Varkaus (17-24 v.). Tässä lausutaan runoa, joka alkaa sanalla: KEVÄT!

                                                                              Aineistolaji: Valokuvat

                                                                              Nuorison taidetapahtuma 1983, teatteri, Vaasa

                                                                              Pvm: 1983, Arkistonro: 15.2:28, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                              Kahdeksan kuvaa näytelmistä, joita Vaasan taidetapahtumassa esitettiin. Löytyy lappväärtilaista teatteria, kesälahtelaista, rovaniemeläistä jne. "Seitsemän unelman saappaat", "Peikkomaan vaalit", "Prinsessa ja rumpali". Näytelmien nimet ainakin herättävät uteliaisuuden! Yksi kuva löytyy myös kaupungin läpi menneestä teatteriparaatista. Kuvaajina Mauri Kimpimäki, Ari Niemelä ja Matti Salo. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:28).

                                                                              VALOKUVAT

                                                                              Häxorna12
                                                                              Häxorna. Teater- och musiklinjen vid Lappfjärds Folkhögskola/Lapväärtti. Kuvaaja: Ari Niemelä, Vaasa.

                                                                              Kulkue19
                                                                              Teatteriparaati. Kuvaaja: Matti Salo, Vaasa.

                                                                              Kyynel18
                                                                              Kuivattu kyynel. Roihuvuoren leikkipuisto "Kurpitsa", Helsinki. Kuvaaja: Mauri Kimpimäki, Vaasa.

                                                                              Nukke 16
                                                                              Kotimainen Muppet-show, Kimmo ja Katri Kuusisto, Köyliö. Kuvaaja: Mauri Kimpimäki, Vaasa.

                                                                              Nukke17
                                                                              Punaiset Langat. Nukketeatteri Neliapila, Kesälahti. Kuvaaja: Mauri Kimpimäki, Vaasa.

                                                                              Päätös13
                                                                              "Seitsemän unelman saappaat", Kirkkonummen nuorisoteatteri. Käsikirjoitus: Paavo Saure, sovitus ja ohjaus: Maire Saure, lavastus: ryhmä, kesto 30 min. Kuva päätösjuhlasta. Kuvaaja: Ari Niemelä, Vaasa.

                                                                              Peikko14
                                                                              "Peikkomaan vaalit", Kaukon koulu, Rovaniemen mlk. Kuvaaja: Ari Niemelä, Vaasa.

                                                                              Prinsessa15
                                                                              "Prinsessa ja rumpali", Rakokiven ala-aste 4 c, Nastola. Kuvaaja: Ari Niemelä, Vaasa.

                                                                                Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                Nuorison taidetapahtuma 1984, musiikki, Lahti

                                                                                Pvm: 27. - 29.4.1984, Arkistonro: 15.2:29, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                Lahden musiikkitaidetapahtumassa 27. - 29.4.1984 Aarne Guttorm Utsjoelta joikaa, Jaakko ja Pekka Kuusisto soittavat viulua, Veli-Matti Järvenpää haitaria. Sari Kaasinen Rääkkylästä osallistuu kansanmusiikin puolella ja soittaa kannelta, Rääkkylästä osallistuu myös Värttinä-ryhmä, soitetaan myös sähkökannelta, lauletaan kuorossa niin hengellistä kuin kevyempääkin musiikkia. Myös pelimannityttöjä löytyy, he ovat Oulunsalosta. Rock- ja popmusiikin tuomaristossa istuu mm. Tapani Ripatti. Kuvissa on kuvaajatietoja varsin vaihtelevasti. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:29).

                                                                                VALOKUVAT

                                                                                Antti20
                                                                                Antti Ala-Keturi ystävineen Vaasasta.

                                                                                Big8
                                                                                Varhaisnuorten sarja: Vesivalli Big Band, Kotka, johtajana Harri Setälä.

                                                                                Big9
                                                                                Vantaan musiikkiopiston Big Band, kapellimestarina Matti Laakso.

                                                                                Daavid13
                                                                                Daavidin Sähkökannel, Turku.

                                                                                Erkki15
                                                                                Erkki Keränen, Kiuruvesi.

                                                                                Iipulit10
                                                                                Iipulit, Kangasala.

                                                                                Joiku17
                                                                                Joiku: Aarne Guttorm, Utsjoki.

                                                                                Kansanmusiikki1
                                                                                Jouni-Ilmari Jomppanen, saamelaisryhmä. Vasemmalla Sari Kaasinen.

                                                                                Kansanmusiikki14
                                                                                Sari Kaasinen, Rääkkylä.

                                                                                Kansanmusiikki21
                                                                                Rasivaaran nuorisoseuran Värttinä-ryhmä, Rääkkylä.

                                                                                Kansanmusiikki26
                                                                                Päivi Keskimaunu, Tervola. (Mitali ja kunniakirja)

                                                                                Kansanmusiikki27
                                                                                Helena Ruhkala, Oulunsalo.

                                                                                Kansanmusiikki28
                                                                                Veli-Matti Järvenpää, Hämeenkyrö.

                                                                                Komero6
                                                                                Komerokuoro, Outokumpu, johtajana Matti Väänänen.

                                                                                Kuolema4
                                                                                Loppunäytös. Kääntöpiiri 10, Raahe. Heikki Sarmannon Hautalaulu.

                                                                                Kuusistot25
                                                                                Viulistit Jaakko ja Pekka Kuusisto, Sipoo.

                                                                                Luppo7
                                                                                "Luppo-ohjelmaa".

                                                                                Luppo12
                                                                                Ennen "Luppo-ohjelmaa".

                                                                                Luuttu2
                                                                                Nuorten sarja: Eero Palviainen, Piikkiö, barokkiluuttu.

                                                                                Merimies22
                                                                                Vieremän kirkonkylän ll luokan pojat: Englantilainen kansansävelmä: Merimieslaulu ja Merirosvolaulu.

                                                                                Moduli11
                                                                                Moduli, Kiukainen, johtajana Hannele Mäkipere.

                                                                                Patarummut23
                                                                                Poika ja rummut. Kuvaaja: Reijo Borén, Kokkola.

                                                                                Pelimanni16
                                                                                Oulunsalon Pelimannitytöt, johtajana Matti Laukka.

                                                                                Suonio3
                                                                                Valtiovallan tervehdys päätösjuhlassa. Opetusministeri Kaarina Suonio.

                                                                                Tainat19
                                                                                Nuorten sarja, hengellinen musiikki: Taina Piira ja Taina Nisula, Mäntyharju.

                                                                                Tapiola5
                                                                                Tapiola-Tytöt, Jyväskylä.

                                                                                Tiedotus18
                                                                                Konserttimusiikin tiedotuspiste kaupunginteatterilla.

                                                                                Tuomaristo24
                                                                                Rock- ja popmusiikkituomaristo: Vasemmalta: Tapani Ripatti, Reijo Karvonen ja Peikka Nissilä.

                                                                                  Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                  Nuorison taidetapahtuma 1986, sirkustaide, Ylivieska

                                                                                  Pvm: 25. - 26.10.1986, Arkistonro: 15.2:31 ja 15.2:44, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                  Ylivieskan vuoden 1986 sirkustapahtumaa on muisteltu Nuoperin työelämähaastatteluissakin erityisen onnistuneena. Jo junamatkalla mm. Solmu Mäkelän taikatemput piristivät matkaajia. Ylivieskassa sirkustaide oli nyt ensimmäistä kertaa ihan omillaan. Kuvissa ajetaan yksipyöräisellä, jonglöörataan, tasapainoitellaan voimistelupallojen päällä, tehdään taikatemppuja. Kuvat otti Juha Horttanainen Ylivieskasta. Tapahtuman järjestämisestä on kertonut myös silloinen nuorisosihteeri Arja-Leena Nisula meidän Nuorison taidetapahtuman ja Nuori Kulttuurin katsauksessamme vuodelta 2011, "Pyörivään pyörään ei musta korppi pesäänsä tee". Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:31).

                                                                                  Tapahtumasta on digitoitu myös kymmenen väridiaa, jotka on ottanut Vilho Kallio Ylivieskasta. Alkuperäiset diakuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:44).

                                                                                  VALOKUVAT

                                                                                  Hamina5
                                                                                  Kokonaisohjelma, varhaisnuorten sarja: Haminan teinisirkus, Sirkusnäytös. Käsikirjoitus: Katriina Kilpi, ohjaus: Minna Etholén, kesto 30 min.
                                                                                  Esiintyjät: Taru Hämäläinen, Tiina Puhakka, Marika Juhola, Satu Kajosmaa, Mia Vanamo, Jari-Matti Riiheläinen, Tarja Soininen, Nina Rasinen, Ilkka Hautamäki, Minna Etholén, Jutta Kykkänen, Teija Heijari, Sari Lampinen, Karoliina Luoma, Katja Posti-Ahokas, Iina Raijas, Pia Summa, Anne Suomalainen, Jonna Teittinen, Sari Vapalahti ja Terhi Järvinen.

                                                                                  Hamina6
                                                                                  Tarja Soininen pallon päällä, Haminan teinisirkus, Palloakrobatiaa. Käsikirjoitus-ohjaus: esiintyjä, kesto 6 min.

                                                                                  Hamina8
                                                                                  Haminan teinisirkuksen pyöräryhmä, Pyöräakrobatiaa. Käsikirjoitus-ohjaus: Minna Etholén, kesto 5 min.

                                                                                  Henrico7
                                                                                  Mikä tekee sirkusesityksestä nautittavan? Onko se tempun tekninen osaaminen? Kyllä, mutta se ei yksin riitä. Taiteilijan, oli hän sitten akrobaatti, taikuri, klovni tai jonglööri, tulee myös omata jotain sellaista, joka saa yleisön haukkomaan henkeään, nauramaan tikahtuakseen, ehkä kyynelehtimäänkin: taiteilijan tulee siis olla mielenkiintoinen ja persoonallinen. Miten tuon taidon oppii? Missä sitä on kaupan? Näistä asioista kertovat näyttelijä Jyrki Nousiainen, taiteilijat Henrico (kuvassa) ja sir Richard sanoin ja teoin iltapäivän koulutustilaisuudessa, jonka teemana on esiintymistaito.

                                                                                  Kana2
                                                                                  Taikuriesitys.

                                                                                  Kuopio11
                                                                                  Jani Suihkonen, Kuopio.

                                                                                  Lahti9
                                                                                  Nuokun sirkus, Lahti. Kokonaisohjelma, nuorten sarja.

                                                                                  Lahti10
                                                                                  Kokonaisohjelma, nuorten sarja: Nuokun sirkus, Lahti. Käsikirjoitus-ohjaus: Jouko Alho, kesto 37 min. Esiintyjät: Kirsi Wiik, Pasi Penkari, Sami Turunen, Anu Repo, Marjo Honkala, Juha Gråman, Jouni Mellberg, Tiina Lehtonen, Minna Harjula, Risto Juhonen, Aki Leino, Kimmo Riipinen, Jyrki Mandelin, Kari-Pekka Lehtinen, Jarkko Jalava, Ari Honkasalo, Markus Lehtinen, Kati Kumpulainen, Johanna Raita, Heli Poikolainen, Irina Parkkinen, Mia Löyttynen, Henna Aaltonen, Anina Pick, Veli-Pekka Rönkkö, Mari Takala, Kimmo Puurunen, Ritva Huttunen, Mika Lehtinen, Terhi Virtanen, Jari Mäkipää, Kai Räikkönen, Jukka Matikainen, Juha Rönkkö, Kimmo Karikorpi.

                                                                                  Lahti12
                                                                                  Kokonaisohjelma, nuorten sarja: Nuokun sirkus, Lahti. Kts. tiedot edellä.

                                                                                  Levy3
                                                                                  Taikuri.

                                                                                  Morsian1
                                                                                  Palloakrobatiaa. Kuvaaja: Ville Kallio, Ylivieska.

                                                                                  Sokeri4
                                                                                  Taikuri.

                                                                                  VÄRIDIAT

                                                                                  Apina6
                                                                                  Eläinten kesyttäjä?

                                                                                  Bändi2
                                                                                  Bändi esiintyy.

                                                                                  Kaikki10
                                                                                  Esiintyjät lavalla.

                                                                                  Käsin8
                                                                                  Akrobatiaa.

                                                                                  Naru9
                                                                                  Haminan teinisirkuksen pyöräryhmä. Pyöräakrobatiaa. Käsikirjoitus-ohjaus: Minna Etholén, kesto 5 min.

                                                                                  Olli1
                                                                                  Opetusministeriön Olli Saarela ja taidetapahtuman Helena Peltola-Yrjölä.

                                                                                  Pallo4
                                                                                  Palloakrobatiaa.

                                                                                  Pallo5
                                                                                  Palloakrobatiaa.

                                                                                  Pyörä3
                                                                                  Yksipyöräisellä taiteilua.

                                                                                  Spagaatti
                                                                                  Notkeutta.

                                                                                    Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                    Nuorison taidetapahtuma 1986, tanssi ja liikunta, Jyväskylä

                                                                                    Pvm: 9. - 11.5.1986, Arkistonro: 15.2:30, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                    Vuoden 1986 taidetapahtuma järjestettiin Jyväskylässä tanssin ja liikunnan merkeissä. Kuvissa vilisee diskotanssijoita, freestylereita, kilpatanssijoita, naisvoimistelijoita, improvisaatio-diskotanssituomaristossa mm. Jukka Suutari ja tanssinopettaja Jari Samulin. Oheisohjelmana limboamista. Imporovisaatio-diskotanssiin saivat kaikki valtakunnalliseen tapahtumaan osallistujat osallistua. Tanssija improsi 45 sekuntia vapaalla tanssityylillä, musiikki oli kaikille sama. Kuvaajana Veijo Kämäräinen Jyväskylästä. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:30).

                                                                                    VALOKUVAT

                                                                                    Disco2
                                                                                    Improvisaatio-discotanssi: Tiina Korte, Rauma. Kaikilla valtakunnallisen tapahtuman osanottajilla oli mahdollisuus osallistua tähän kilpailuun. Tanssija improvisoi tanssinsa discomusiikin tahdissa. Musiikki on kaikille sama, kesto 45 sekuntia ja tanssityyli vapaa. Arvostelussa otettiin huomioon rytmitaju, persoonallisuus, tulkinta ja kokonaisuus.

                                                                                    Freestyle1
                                                                                    Freestylea.

                                                                                    Freestyle5
                                                                                    Freestylea.

                                                                                    Harlekiini7
                                                                                    Notkeutta riittää.

                                                                                    Helena12
                                                                                    Helena Peltola-Yrjölä.

                                                                                    Helsinki4
                                                                                    Helsingin tanssiopisto, Klassinen intialainen koreografia, ohjaajana Leena P. Shah ja Leila Sillantaka.

                                                                                    Kilpatanssi9
                                                                                    Kilpatanssipari.

                                                                                    Koreografia6
                                                                                    Koreografia-kilpailu: Sari Happo, Kajaani. Tanssi nilkan ojentajille ja varpaan koukistajille.

                                                                                    Limbo10
                                                                                    Oheisohjelmaa sunnuntain päätösjuhlaa odotellessa.

                                                                                    Nenä11
                                                                                    Vapaa ryhmäohjelma: Kotkan Kisailijat, Sirkushuvia. Kuvaaja: Petri Voudinmäki, Jyväskylä.

                                                                                    Ryhmä8
                                                                                    Naisvoimistelijoita.

                                                                                    Tuomaristo3
                                                                                    Improvisaatio-discotanssin tuomaristo: Maire Alho, Jari Samulin ja Jukka Suutari.

                                                                                      Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                      Nuorison taidetapahtuma 1987, lausunta, Kemi

                                                                                      Pvm: 25. - 26.4.1987, Arkistonro: 15.2:32, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                      Kemin valtakunnallisessa taidetapahtumassa vuonna 1987 Helsingin Helkanuoret Huitukat lausuvat Kalevalaa, jyväskyläläiset Kantelettaren runoja, Petra Partanen ja Katja Paunonen Savonlinnasta kertovat mummojen kuulumisia, Satu Äikäs Espoosta tulkitsee Sirkka Turkan runoja. Kuvia eri esityksistä. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:32).

                                                                                      VALOKUVAT

                                                                                      Espoo3
                                                                                      Satu Äikäs, Espoo. Sirkka Turkan runoja.

                                                                                      Helsinki4
                                                                                      Voimistelu- ja urheiluseura Kotkat, Helsinki. Kornei Tsukovski: Tohtori Kivuton.

                                                                                      Helsinki5
                                                                                      Helsingin Helkanuoret Huitukat. Kalevala: Kullervo, sovitus-ohjaus: Tuula-Onta Ollinen.

                                                                                      Helsinki8
                                                                                      Helsingin Helkanuoret Huitukat. Kalevala: Kullervo.

                                                                                      Jyväskylä1
                                                                                      Kommunikaatio, Jyväskylä. Kaarina Valoaallon, Eino Leinon Kantelettaren runoja, sovitus-ohjaus: ryhmätyö.

                                                                                      Pieksämäki6
                                                                                      Pieksämäen Helkanuoret Siukuset. Kansanrunot ja lorut: Minä laulan lapselleni, ohjaus: Ulla Häkkinen.

                                                                                      Savonlinna2
                                                                                      Petra Partanen-Katja Paunonen, Savonlinna. Petra Partanen: Mummojen kuulumiset.

                                                                                      Ylitornio7
                                                                                      Eeva-Maria Mutka, Ylitornio. Kaarina Valoaallon ja Sirkka Turkan runoja, ohjaus: Liisa Jeromaa.

                                                                                        Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                        Nuorison taidetapahtuma 1987, teatteri, Helsinki

                                                                                        Pvm: 15. - 17.5.1987, Arkistonro: 15.2:33, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                        Vuoden 1987 keväällä taidetapahtuman aiheena oli teatteri ja valtakunnallisen tapahtuman päänäyttämö Helsingissä. Tilaisuutta juonsivat Nora Schüller ja Santeri Kinnunen, joista myös kuva. Näytelmien nimiä tuolloin olivat mm. "Kesäunelma" ja "Leikkaussalissa tapahtuu", jonka esittivät Kiimingin ala-asteen kuutosluokkalaiset. Oulunkylän yhteiskoulun näytelmäkerhon ohjaaja, äidinkielen opettaja Ilmo Nukarinen palkittiin tapahtumassa pitkäaikaisesta työstään nuoirten parissa. Vaikka kuvia tapahtumasta on vain kahdeksan, ovat ne neljän eri kuvaajan ottamia: Kimpimäen, Lyijysen, Mustosen ja Hurmeen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:33).

                                                                                        VALOKUVAT

                                                                                        Hamina7
                                                                                        Haminan teatteri. Näytelmä: Kaniman, ohjaaja: Arto Hyvärinen. Kuvaaja: Sisko Kimpimäki, Seinäjoki.

                                                                                        Helsinki5
                                                                                        Oulunkylän yhteiskoulun näytelmäkerho, Helsinki. "Kesäunelma", käsikirjoitus-ohjaus: Ilmo Nukarinen. Ohjaaja sai erikoismitalin pitkäaikaisesta työstään nuorten parissa. Kuvaaja: Ari Lyijynen, Helsinki.

                                                                                        Helsinki6
                                                                                        Oulunkylän yhteiskoulun näytelmäkerho, Helsinki. "Kesäunelma", käsikirjoitus-ohjaus: Ilmo Nukarinen. Ohjaaja, äidinkielen opettaja Ilmo Nukarinen sai erikoismitalin pitkäaikaisesta työstään nuorten parissa. Kuvaaja: Ari Lyijynen, Helsinki.

                                                                                        Info3
                                                                                        Tiedotuspiste. Kuvaaja: Ari Lyijynen, Helsinki.

                                                                                        Juontajat2
                                                                                        Itä-Pasilan nuorisotalon juontajat: Nora Schüller ja Santeri Kinnunen. Kuvaaja: Liisa Mustonen.

                                                                                        Jurva4
                                                                                        Jurvan lukion ll ltk. Kuvaaja: Ari Lyijynen, Helsinki.

                                                                                        Kiiminki8
                                                                                        Kiimingin kirkonkylän ala-asteen 6 b: "Leikkaussalissa tapahtuu".

                                                                                        Ylöjärvi1
                                                                                        The Hamlets, Ylöjärvi. Kuvaaja: Pauli Hurme.

                                                                                          Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                          Nuorison taidetapahtuma 1988, musiikki, Imatra

                                                                                          Pvm: 13. - 15.5.1988, Arkistonro: 15.2:34, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                          Vuoden 1988 valtakunnallisessa taidetapahtumassa Imatralla kuului musiikki niin viuluviikareiden kuin Arja Korisevankin esittämänä. Koulujen musiikkiluokkia, nuorten kamariorkestereita, työväenopiston nuoriso-orkestereita, kuoroja, viihdettä ja laulelmaa. Musiikkia joka lähtöön, Enontekiöltä Ruokolahteen. Tapahtuman kuvia on käytetty niin Nuoperin näyttelyesitteessä (2004) kuin Nuorison taidetapahtumasta kertovassa julkaisussakin (2011). Kuvat ovat monen eri kuvaajan ottamia, mm. Juha Varjosen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:34).

                                                                                          VALOKUVAT

                                                                                          Enontekiö2
                                                                                          Viihde ja laulelmat, soolot, nuorten sarja: Niko Valkeapää, Enontekiö. Kuvaaja: Ari Partanen, Ruokolahti.

                                                                                          Espoo6
                                                                                          Rock-yhtyeet, lasten sarja: Xx-ray, Espoo. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                                                                          Helsinki1
                                                                                          Konserttimusiikki: kuorot, nuorten sarja: Sibelius-lukion kamarikuoro, Helsinki. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                                                                          Joutseno13
                                                                                          Maarit Toiviainen, Korvenkylän ala-asteen yhtye, Joutseno. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                                                                          Jyväskylä12
                                                                                          Kuorot, lasten sarja: Kolmekuutoset, Jyväskylä. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                                                                          Kalanti10
                                                                                          Paula Kangasniemi, Kalanti. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                                                                          Karstula9
                                                                                          Karstulan kirkonkylän koulun orkesteri, Tuija Lahtinen. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                                                                          Kerimäki14
                                                                                          Tepan pojat, Kerimäki. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                                                                          Keuruu11
                                                                                          Viihde ja laulelma: Vapaa esiintyminen. Yhtye: TMA, Keuruu. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                                                                          Kotka15
                                                                                          Kamariorkesterit, lasten sarja; Viuluviikarit, Kotka. Kuvaaja: Heikki Mälkiä.

                                                                                          Mänttä7
                                                                                          Mäntän työväenopiston nuoriso-orkesteri: Ilkka Päivärinta. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                                                                          Närpes3
                                                                                          Närpes skolmusikkÃ¥r. Kuvaaja: Veikko Rautalahti, Imatra.

                                                                                          Päättäjäiset5
                                                                                          Päättäjäiset urheilutalolla, keskellä Helena Peltola-Yrjölä. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                                                                          RF04100
                                                                                          Kuorot, lasten sarja: Rauman musiikkiopiston lapsikuoro. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra. Kuvaa käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                                                                                          Siilinjärvi4
                                                                                          Rockyhtyeet, varhaisnuorten sarja: Yökkö, Siilinjärvi. Kuvaaja: Juha Varjonen, Imatra.

                                                                                          Toivakka16
                                                                                          Arja Koriseva ja Jari Palonen, Toivakka. Kuvaaja: Veikko Rautalahti.

                                                                                          Vantaa8
                                                                                          Kamariyhtyeet, lasten sarja: Vantaan musiikkiopiston mini-kvartetti. Kuvaaja: Ari Partanen, Ruokolahti.

                                                                                            Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                            Nuorison taidetapahtuma 1989, sirkustaide, Salo

                                                                                            Pvm: 16. - 18.6.1989, Arkistonro: 15.2:36, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                            Salon valtakunnallisessa taidetapahtumassa esiin pääsi sirkustaide vuonna 1989, jo toisen kerran ihan omana tapahtumanaan. Esiintyjinä mm. Haminan Teinisirkus, Kuopion Lasten Sirkus, Sorin Sirkus Tampereelta ja Mustion ala-asteen sirkuskerho. Esiintyjien lisäksi kuva päätösjuhlasta, jossa mukana mm. Olli Saarela opetusministeriöstä sekä sirkusalan ammattilaiset Carl-Gustaf "Kalle" Jernström Sirkus FInlandiasta ja sirkustaiteen opettaja, Linnanmäen Sirkuskoulun perustajiin kuuluva Markku Aulanko. Kuvat: Markku Hoikkala, Salo. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:36).

                                                                                            VALOKUVAT

                                                                                            Hamina2
                                                                                            Haminan Teinisirkus. Edessä Minna Etholén.

                                                                                            Helsinki9
                                                                                            Cia Niemi, Linnanmäen Sirkuskoulu, Helsinki.

                                                                                            Helsinki10
                                                                                            Akrobaattipari Nino ja Tuomas, Linnanmäen Sirkuskoulu, Helsinki.

                                                                                            Isojoki4
                                                                                            Hulivilit, Isojoki. Akrobatia.

                                                                                            Juontaja12
                                                                                            Sami Aaltonen, sirkustirehtööri, juontaja.

                                                                                            Kirkkonummi8
                                                                                            Iso Maria, Kirkkonummi. Klovneria, suunnittelu-ohjaus: Tero Jartti.

                                                                                            Kulkue6
                                                                                            Sirkuskulkue läpi Salon kaupungin 16.6.1989 klo 13. Mukana salolaisia päiväkotilapsia

                                                                                            Kulkue7
                                                                                            Sirkuskulkueen osanottajat odottavat Sirkus Finlandian näytöksen alkua 16.6.1989.

                                                                                            Kuopio11
                                                                                            Kuopion Lasten Sirkus, Petteri Vihtilä. Klovneria.

                                                                                            Mustio1
                                                                                            Katri Tiilikainen, Mustion ala-asteen sirkuskerho, Karjaa.

                                                                                            Päätös3
                                                                                            Päätösjuhla 18.6.1989. Kiitossanat. Vasemmalta: viihdetaiteilija, koomikko Nipa Niemi, Salon kaupungin edustaja Jukka Santanen, Sirkus Finlandian Kalle Jernström ja rouva Jernström, opetusministeriön Olli Saarela (lukee). Taustalla sirkustaiteen opettaja Markku Aulanko ja taidetapahtuman Helena Peltola-Yrjölä.

                                                                                            Tampere5
                                                                                            Sorin Sirkus, Tampere.

                                                                                            Tampere13
                                                                                            Sorin Sirkus, taikuri Petri Pakarinen.

                                                                                              Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                              Nuorison taidetapahtuma 1989, tanssi ja liikunta, Seinäjoki

                                                                                              Pvm: 19. - 21.5.1989, Arkistonro: 15.2:35, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                              Tanssikuvia joka lähtöön ja tyyliin sekä pari taukokuvaa. Kuvaaja Jyrki Tervo Seinäjoelta on ikuistanut kotikaupunkinsa taidetahtumassa niin vapaatanssia, jazztanssia (mm. nykyään näyttelijöinä tunnetut Anu Palevaara ja Meri Nenonen), diskoa, balettia kuin kansantanssiakin. Esiintyjiä Hangosta Rovaniemelle. Tervon lisäksi kuvia ovat ottaneet Heikki Hänninen, Unto Tapio, Sisko Kimpimäki ja Nina Kuni. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:35).

                                                                                              VALOKUVAT

                                                                                              Hanko11
                                                                                              Päätöstilaisuus. Tony Palenius ja Max Östersund, Hanko. Vapaatanssi. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                                                                              Helsinki3
                                                                                              Päätöstilaisuus. Helsingin tanssiopisto: Move it! Jenni Laukkonen ja Lulu Salmi. Jazztanssi, 1974-76 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                                                                              Helsinki12
                                                                                              Jazztanssi: Tanssivintti: Kovat kundit eivät tanssi. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                                                                              Ikaalinen5
                                                                                              Discotanssi: Ben Merger, Ikaalinen, 1971-73 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                                                                              Kauhava17
                                                                                              Vapaatanssi: Susanna Haapoja, Kauhava: Knock on wood. 1965-70 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                                                                              Lahti9
                                                                                              Discotanssi: Jonna Kantola, Lahti. 1974-76 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                                                                              Nokia15
                                                                                              Jazztanssi: Päivi Lappalainen, Nokia: Muisto sinusta. 1965-70 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                                                                              Nurmijärvi7
                                                                                              Jazztanssi: Anu Palevaara ja Meri Nenonen: Swing. 1971-73 syntyneet. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                                                                              Rauma13
                                                                                              Koreografiakilpailu, 19-24-vuotiaiden ryhmä: Tiina Korte ja Rauman naisvoimistelijat: Safari. Kuvaaja: Nina Kuni, Seinäjoki.

                                                                                              Rovaniemi8
                                                                                              Rimpparemmi, Rovaniemi: Härkätanssi. Kuvaaja: Sisko Kimpimäki.

                                                                                              Sotkamo6
                                                                                              Sotkamon balettikoulu: Ystävät. Kuvaaja: Sisko Kimpimäki.

                                                                                              Taivutus1
                                                                                              Kuvaaja: Unto Tapio, Seinäjoki.

                                                                                              Tauko10
                                                                                              Taidetapahtuman tauolla. Kuvaaja: Jaakko Tiala.

                                                                                              Turku14
                                                                                              Turun Pyrkivä: Villin lännen malliin, tekijä-ohjaaja: Leena Silander. Kuvaaja: Heikki Hänninen.

                                                                                              Urheilu4
                                                                                              Uimahallin ja urheilutalon pihassa. Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                                                                              Vaasa16
                                                                                              Vaasan baletti ry: Säkkijärven polkka. Kuvaaja: Sisko Kimpimäki.

                                                                                              Valo2
                                                                                              Kuvaaja: Jyrki Tervo, Seinäjoki.

                                                                                                Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                Nuorison taidetapahtuma 1991, teatteri, lausunta, puhetaito, tanssi ja sirkus, Tampere

                                                                                                Pvm: 17. - 19.5.1991, Arkistonro: 15.2:37, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                                Vuoden 1991 valtakunnallinen taidetapahtuma pidettiin Tampereella. Tällä kertaa tapahtumassa oli niin teatteria, lausuntaa, puhetaitoa, tanssia kuin sirkustakin. Haminan Teinisirkus osallistui tähänkin sirkustapahtumaan, samoin Lahjan Tytöt Turusta, kuten myös Kuopion Lasten Sirkus ja kansainvälisyyttä tuonut intialainen tanssiryhmä. Kuvia klovneista, ihmispyramideista, teatteriesityksistä ja akrobatiasta. Kuvaajina Ilkka Tompuri ja Hannu Häkämies Tampereelta. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:37).

                                                                                                VALOKUVAT

                                                                                                Hamina11
                                                                                                Haminan Teinisirkus: The fire balls. Kuvaaja: Ilkka Tompuri, Tampere.

                                                                                                Hyppy2
                                                                                                Tanssi? Kuvaaja: Liisa Karling.

                                                                                                Intia9
                                                                                                Intialainen tanssiryhmä. Kuvaaja: Ilkka Tompuri, Tampere.

                                                                                                Pelle1
                                                                                                Sirkus. Kuvaaja: Hannu Häkämies, Tampere.

                                                                                                Pirpanat7
                                                                                                Kuopion Lasten Sirkus: Pirjo & pirpanat. Kuvaaja: Ilkka Tompuri, Tampere.

                                                                                                Pyramidi8
                                                                                                Sirkus. Kuvaaja: Liisa Karling.

                                                                                                RF0494
                                                                                                Kuopion Lasten Sirkus: Pirjo & pirpanat. Kuvaaja: Ilkka Tompuri, Tampere. Kuvaa on käytetty Nuoperin näyttelyesitteessä "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet", 2004.

                                                                                                Ryhmä6
                                                                                                Tekemisen riemua. Kuvaaja: Hannu Häkämies, Tampere.

                                                                                                Tanssi5
                                                                                                Tanssia. Kuvaaja: Hannu Häkämies, Tampere.

                                                                                                Teatteri3
                                                                                                Teatteria? Kuvaaja: Hannu Häkämies, Tampere.

                                                                                                Teatteri4
                                                                                                Teatteria? Kuvaaja: Hannu Häkämies, Tampere.

                                                                                                Turku10
                                                                                                Lahjan Tytöt ry, Tillan ryhmä: Laiskottelua. Kuvaaja: Ilkka Tompuri, Tampere.

                                                                                                  Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                  Nuorison taidetapahtuma 1992, Outo Hohto, Turku

                                                                                                  Pvm: 22. - 24.5.1992, Arkistonro: 15.2:38, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                                  Vuonna 1992 Turun tapahtumassa siirryttiin uuteen Outoon Hohtoon ja osallistujat levittäytyivät kaupungille patsaiksi ja näyteikkunoihin mallinukeiksi. Oli katumusaa ja taidegalleriaa, naamiopajaa ja graffiteja. Raatilaisina toimivat näyttelijä Eija Ahvo, elokuvaohjaaja Tarja Lapila, Turun ja Porin läänin kirjallisuuden läänintaiteilija Kari Levola, keraamikko Sussi Henriksson ja tanssija-koreografi Päivi Järvinen. Kuvista päätellen myös sää helli tapahtumaa, joka oli suurimmaksi osaksi ulkona kaupungin kaduilla ja puistoissa. Tästä johtuen myös kuvaajia oli paljon, mm. Hakala, Niskanen, Raassina. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:38).

                                                                                                  VALOKUVAT

                                                                                                  Aaro6
                                                                                                  Raatilaiset (Kari Levola, Sussi Henriksson, Eija Ahvo) seuraavat, kuinka Aaro Harjua maalataan (Midi Sjöblom: Elävien ihmisten maalaus) kesken päätösjuhlapuheen. Kuvaaja: Raimo Raassina, Turku.

                                                                                                  Avajaiset24
                                                                                                  Avajaisista. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Espoo30
                                                                                                  Espoon nuorisoteatteri. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Galleria26
                                                                                                  Taidegalleriasta. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Galleria34
                                                                                                  Taidegalleriasta. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Helloween20
                                                                                                  Helloween2. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Helsinki8
                                                                                                  Helsinkiläisen Midi Sjöblomin kuvat liikkuivat kasvoilla ja vartaloilla Turun kaupungilla. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Helsinki10
                                                                                                  Helsinkiläisen Midi Sjöblomin kuvat liikkuivat kasvoilla ja vartaloilla Turun kaupungilla. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Helsinki36
                                                                                                  Helsinkiläisen Midi Sjöblomin kuvat liikkuivat kasvoilla ja vartaloilla Turun kaupungilla. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Ikkuna14
                                                                                                  Näyteikkunaesityksiä. Laura Temmes ja Jenni Rajala. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Ikkuna15
                                                                                                  Näyteikkunaesityksiä. Marko Törmä. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Ikkuna33
                                                                                                  Näyteikkunaesityksiä. Raine Heiskanen. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Inari17
                                                                                                  Inarin luovan toiminnan ryhmä. Matkalaukkukirpputori. Kuvaaja: Mari Niskanen.

                                                                                                  Juha23
                                                                                                  Juha Kurvinen. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Katu32
                                                                                                  Katumusaa. Kuvaaja: Mari Niskanen.

                                                                                                  Lahti11
                                                                                                  Källi-ryhmä, Lahti. Kuvaaja: Mari Niskanen.

                                                                                                  Lahti22
                                                                                                  Källi-ryhmä, Lahti. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Nurmijärvi13
                                                                                                  Mira Donner, Nurmijärvi. Kuaaja: Mari Niskanen.

                                                                                                  Nurmo19
                                                                                                  Silver Gils, Nurmo. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Paimio21
                                                                                                  Paimion lukio, "Cosi fan tutte". Kuvaaja: Jari Hakala. Kuvaa on käytetty Nuoperin "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet" -näyttelyn Turku-paneeleissa, 2004.

                                                                                                  Patsas3
                                                                                                  Elävä patsas, Timo. Helsinkiläisen Midi Sjöblomin kuvat liikkuivat kasvoilla ja vartaloilla Turun kaupungilla. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Patsas16
                                                                                                  Elävä patsas. Helsinkiläisen Midi Sjöblomin kuvat liikkuivat kasvoilla ja vartaloilla Turun kaupungilla. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Performanssi35
                                                                                                  Performanssi-ryhmä suihkulähteessä. Kuvaaja: Mari Niskanen.

                                                                                                  Pete12
                                                                                                  Pete Törmä. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Piano1
                                                                                                  Taidegallerian pianisti. Kuvaaja: Jari Hakala. Kuvaa on käytetty Nuoperin "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet" -näyttelyn Turku-paneeleissa, 2004.

                                                                                                  Pori9
                                                                                                  Kuvataidenäyttelyssä esillä "Maailmanparantaja" Länsi-Porin lukiosta. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Poro27
                                                                                                  Homoporo. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Porvoo18
                                                                                                  Daiju Biznis, Porvoo. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Porvoo31
                                                                                                  Daiju Bisznis, Porvoo. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  RF0493
                                                                                                  Naamiopaja. Kuvaaja. Mari Niskanen. Kuvaa on käytetty Nuoperin "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet" -näyttelyesitteessä, 2004.

                                                                                                  Raati25
                                                                                                  Raadin näisjäsenet päätösjuhlassa: Tarja Lapila, Päivi Järvinen, Sussi Henriksson, Eija Ahvo. Kuvaaja: Raimo Raassina.

                                                                                                  Seinä2
                                                                                                  Graffitia. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Sodankylä7
                                                                                                  Päätösjuhlassa Betula L, Sodankylä. Kuvaaja: Raimo Raassina.

                                                                                                  Turku29
                                                                                                  Päätösjuhlassa Turun lapsi- ja nuorisoteatteri ja luovan toiminnan ryhmä. Kuvaaja: Hannu-Pekka Salonen.

                                                                                                  Vihti28
                                                                                                  Virpi Tummavuoren tanssiryhmä Vihdistä. Kuvaaja: Jari Hakala.

                                                                                                  Yleisö4
                                                                                                  Ohjelmaa seuraavat mm. (vas.) Ulla-Kaarina Ijäs, raadin jäsen Päivi Järvinen ja elävä patsas. Kuvaaja: Mari Niskanen.

                                                                                                    Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                    Nuorison taidetapahtuma 1993, musiikki, Vantaa

                                                                                                    Pvm: 21. - 23.5.1993, Arkistonro: 15.2:39, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                                    Vantaa täyttyi musisoijista ja musiikista keväällä 1993. Sinne saapui haitarin, poikkihuilun, kitaran, klarinetin ja saksofonin soittajia, unohtamatta sellistejä ja viulusteja. Kitaraa soitti mm. Apulannan perustajajäsen Antti Lautala. Myös Pekka ja Susi osallistui menestyksekkäästi tapahtumaan, josta kertovalla Ylen taltioinnilla Anssi Kelaa harmittaa konserttien liian korkeat pääsymaksut! Kuvia löytyy myös säveltäjä Markus Fageruddista, joka työskenteli myös KOM-teatterissa, mutta oli tässä tapahtumassa raadin jäsenenä. Sävellyskilpailun voitti Tero Kortesmaa. Kuvaajina mm. Anne Sinisalo, Vera Nevanlinna ja Anne Purtsi, jolta löytyy myös muutama värivalokuva. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:39).

                                                                                                    VALOKUVAT

                                                                                                    Haitari5
                                                                                                    Haitarinsoittaja. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                                                                    Huilu3
                                                                                                    Poikkihuilu. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                                                                    Kitara2
                                                                                                    Kitaristi. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                                                                    Kitara8
                                                                                                    Apulanta-bändin kitaristi Antti Lautala. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                                                                    Kitara12
                                                                                                    Mossausta. Kuvaaja: Anna Purtsi, Salo.

                                                                                                    Kitara17
                                                                                                    Dollarihymy-bändi. Kuvaaja: Anna Purtsi, Salo.

                                                                                                    Klarinetti4
                                                                                                    Klarinetisti. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                                                                    Kuoro6
                                                                                                    Päätösjuhlasta 23.5. Kuorolaulua. Kuvaaja:Anna Purtsi, Salo.

                                                                                                    Noitarumpu9
                                                                                                    Hanna Yli-Tepsa, Petra Megga ja Janno Paldanius 22.5.1993. Kuvaaja: Anna Purtsi, Salo.

                                                                                                    Puhallin19
                                                                                                    Puhallinorkesteri. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                                                                    Rummut16
                                                                                                    Pekka ja Susi 22.5.1993 urheilutalolla. Kuvaaja:Anna Purtsi, Salo.

                                                                                                    Saksofoni1
                                                                                                    Saksofonisti. Kuvaaja: Anne Sinisalo, Helsinki.

                                                                                                    Saksofoni7
                                                                                                    Saksofonisti päätösjuhlassa 23.5. urheilutalolla. Kuvaaja:Anna Purtsi, Salo.

                                                                                                    Saksofoni11
                                                                                                    Saksofonisti päätösjuhlassa 23.5. urheilutalolla. Kuvaaja:Anna Purtsi, Salo.

                                                                                                    Sävellys10
                                                                                                    Sävellyskilpailun voittaja Tero Kortesmaa. Haastattelijana raadin jäsen, säveltäjä Markus Fagerudd. Kuvaaja: Vera Nevanlinna, Helsinki.

                                                                                                    Sävellys15
                                                                                                    Sävellyskilpailun voittaja Tero Kortesmaa vasemmalla. Puhumassa raadin jäsen, säveltäjä Markus Fagerrudd. Kuvaaja: Vera Nevanlinna, Helsinki.

                                                                                                    Sello18
                                                                                                    Sellistejä. Kuvaaja: Vera Nevanlinna, Helsinki.

                                                                                                    Viulu13
                                                                                                    Viulisteja päätösjuhlassa urheilutalolla 23.5.1993. Kuvaaja:Anna Purtsi, Salo.

                                                                                                    Viulu14
                                                                                                    Viulisteja. Kuvaaja: Vera Nevanlinna, Helsinki.

                                                                                                      Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                      Nuorison taidetapahtuma 1994, UUSI HOHTO, Varkaus

                                                                                                      Pvm: 20. - 22.5.1994, Arkistonro: 15.2:40, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                                      Vuoden 1994 UUSI HOHTO -tapahtuma toi Varkauden kaduille parin vuoden takaisia Turun tunnelmia. Nuoret esiintyivät monipuolisesti soittamalla, näyttelemällä, sirkuksessa, tanssimalla jne. ja pääsääntöisesti ulkona, toreilla ja puistoissa. Osallistujia Sodankylästä Riihimäkeen. Kuvaajina mm. Heimo Ketola ja Harri Suomalainen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:40).

                                                                                                      VALOKUVAT

                                                                                                      Avajaiset30
                                                                                                      Sirkus Finlandian taiteilija, tihehtööri Carl-Gustaf "Kalle" Jernströmin poika, Carl-Johan Jernström. Päiviösaaren tori, 20.5.1994, avajaiset. Kuvaaja: Harri Eronen, Varkaus.

                                                                                                      Espoo9
                                                                                                      Tuomo Aho "Pelle Tompelo", Suvelan Sirkus, Espoo. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Espoo28
                                                                                                      Hyppynaru-esitys, Suvelan Sirkus, Espoo. Päätösjuhlasta. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Helsinki3
                                                                                                      Sanna Maukonen, taikuri, Helsinki. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Helsinki10
                                                                                                      "Hip Hop Madness", Helsingin tanssiopiston street dance -ryhmä. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Helsinki12
                                                                                                      Maataideteos sirkusteltan pihalla. Kallion ilmaisutaidon lukio, Helsinki. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Helsinki17
                                                                                                      "Mummin kosketus", Ullariikka Koskela, Helsinki. Kuvaaja: Veijo Siltanen, Varkaus.

                                                                                                      Helsinki36
                                                                                                      "Hip Hop Madness", Helsingin tanssiopiston street dance -ryhmä. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                                                                      Hyvinkää35
                                                                                                      Avajaiskulkueessa 20.5.1994 Hyvinkään "apassit". Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Ilo37
                                                                                                      Osanottajia Päiviönsaaren koululla. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                                                                      Juontajat26
                                                                                                      Juontajat Erja Vepsäläinen ja Sanna Runsala Päiviönsaaren torin lavalla. Kuvaaja: Veini Suuronen, Varkaus.

                                                                                                      Jyväskylä13
                                                                                                      "Tulitikkutyttö", musiikkikoulu Skaala, Jyväskylä. Kuvaaja: Veijo Siltanen, Varkaus.

                                                                                                      Kajaani23
                                                                                                      "Pinokkio", tanssisatu, Kainuun Mo ja Kajaanin tanssiteatteri. Kuvaaja: Harri Eronen, Varkaus.

                                                                                                      Kajaani29
                                                                                                      "Pinokkio", tanssisatu, Kainuun Mo ja Kajaanin tanssiteatteri. Kuvaaja: Harri Eronen, Varkaus.

                                                                                                      Kangasniemi31
                                                                                                      Anna-Maija Muurinen, akrobaatti, Kangasniemi. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                                                                      Kerava21
                                                                                                      Taekwondoseura ry, Kerava. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Korpilahti16
                                                                                                      Korpilahden ilmaisutaidon ryhmä Klubin takapihalla. Kuvaaja: Veijo Siltanen, Varkaus.

                                                                                                      Kunnari7
                                                                                                      Juha Aleksi Kunnarin työ esillä Ahlstörminkatu 17. Kuvaaja: Harri Eronen, Varkaus.

                                                                                                      Kuopio24
                                                                                                      "Step", Kaisa Kosonen ja Reetta Hyvärinen, Kuopio. Kuvaaja: Harri Eronen, Varkaus.

                                                                                                      Kuopio34
                                                                                                      Aino&Taru, Aino Partanen ja Taru Juvonen, Kuopion Lasten Sirkus, ja juontaja Maarit Sulkamoniemi. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Nurmijärvi25
                                                                                                      "Record Store", Tanssikoulu Balanssi, Nurmijärvi. Kuvaaja: Veini Suuronen, Varkaus.

                                                                                                      Petäjävesi2
                                                                                                      Anja Rinteelä, Petäjävesi. Kotiseututalon pihalla. Kuvaaja: Veijo Siltanen, Varkaus.

                                                                                                      Ranska1
                                                                                                      "The Modil Session Team", Ranska. Stephane Hays "Iceman" Päiviösaaren torin lavalla. Kuvaaja: Veini Suuronen, Varkaus.

                                                                                                      Riihimäki14
                                                                                                      "Härskisten 24-H", Karan yläasteen teatteriryhmä, Riihimäki. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                                                                      Sodankylä8
                                                                                                      "Kirjastossa", Ryhmä Betula, Sodankylän Tanssi. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                                                                      Sodankylä11
                                                                                                      "Ikuisesti", Sodankylän Tanssi, päätösjuhlassa. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                                                                      Sodankylä15
                                                                                                      "Ikuisesti", Sodankylän Tanssi. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                                                                      Sodankylä33
                                                                                                      "Kirjastossa", ryhmä Betula, Sodankylän Tanssi. Kuvaaja: Pekka Niiranen, Varkaus.

                                                                                                      Tampere20
                                                                                                      Tulijonglöörit, Sorin Sirkus, Tampere. Kuvaaja: Harri Suomalainen, Varkaus.

                                                                                                      Tampere22
                                                                                                      Spiders-akrobaattiryhmä, Sorin Sirkus, Tampere. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Vaasa5
                                                                                                      Bluesky-negrospiritual, Vaasa. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Vaasa6
                                                                                                      Bluesky-negrospiritual, Vaasa. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Vaasa27
                                                                                                      Bluesky-negrospiritual, Vaasa. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Valmis18
                                                                                                      Valmistautumista sirkusteltan takaosassa. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Vantaa32
                                                                                                      Jalanjälki-teatteri, "Klovni-varkaus", Vantaa. Anu Eronen ja Kaisa Paldanius. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                      Varkaus4
                                                                                                      Varkauden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen valmistamia ympäristötaideteoksia Päiviösaaren koulun pihassa. Kuvaaja: Helena Eronen, Varkaus.

                                                                                                      Varkaus19
                                                                                                      Tanssiryhmä Flex, Varkaus. Avajaiset Päiviösaaren torin lavalla. Kuvaaja: Heimo Ketola.

                                                                                                        Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                        Nuorison taidetapahtuma 1996, teatteri, puheilmaisu, tanssi, Oulu

                                                                                                        Pvm: 24. - 26.5.1996, Arkistonro: 15.2:41, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                                        Vuonna 1996 valtakunnallinen taidetapahtuma järjestettiin Oulussa. Oulun tapahtuman kuvissa on paljon kuvia aloituskulkueesta, mutta myös itse esityksistä. Osallistujista nykyään tunnetuin lienee Anni Juuso, jonka lausuntakuvaa on käytetty myös Nuoperin näyttelyesitteessä vuonna 2004. Myös toimittaja ja Oulussa raadin jäsen Jukka Kajava löytyy kuvista, joihin on tallennettu flamencoa, balettia, teatteria ja lausuntaa. Kuvajina mm. Pistemaa ja Nieminen. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:41).

                                                                                                        VALOKUVAT

                                                                                                        Kajava13
                                                                                                        Toimittaja Jukka Kajava. Kuvaaja: Hilkka Pistemaa, Oulu.

                                                                                                        Kulkue10
                                                                                                        Tapahtuman kulkueessa inarilaiset. Kuvaaja: Pekka Pulkkinen, Oulu.

                                                                                                        Kulkue11
                                                                                                        Tapahtuman kulkueesta. Kuvaaja: Risto Pehkonen, Oulu.

                                                                                                        Kuunnelma12
                                                                                                        Kuunnelmien kuuntelua. Safe-box. Kuvaaja: Pelkka Pulkkinen, Oulu.

                                                                                                        Kv8
                                                                                                        Kansainväliset vieraat: Udmurtilainen tanssiryhmä. Kuvaaja: Risto Pehkonen, Oulu.

                                                                                                        Maino9
                                                                                                        Katumainontaa. Kuvaaja: Pekka Pulkkinen, Oulu.

                                                                                                        Naamio4
                                                                                                        Teatteria. Kuvaaja: Hilkka Pistemaa, Oulu.

                                                                                                        Naamio5
                                                                                                        Teatteria. Kuvaaja: Hilkka Pistemaa, Oulu.

                                                                                                        RF04101
                                                                                                        Lausunta: Anni Juuso. Kuvaaja Pekka Pulkkinen, Oulu. Kuvaa on käytetty Nuoperin "Sakit, jengit, lössit ja nappulat - nuorisotyön vuosikymmenet" -näyttelyn paneeleissa, 2004.

                                                                                                        Tanssi1
                                                                                                        Balettia. Kuvaaja: Ahti Lukkarinen, Oulu.

                                                                                                        Tanssi2
                                                                                                        Balettia. Kuvaaja: Ahti Lukkarinen, Oulu.

                                                                                                        Tanssi3
                                                                                                        Flamencoa. Kuvaaja: Hilkka Pistemaa, Oulu.

                                                                                                        Teatteri7
                                                                                                        Teatteria. Kuvaaja: Harri Nieminen, Oulu.

                                                                                                        Yleisö6
                                                                                                        Tapahtuman yleisöä. Kuvaaja: Hilkka Pistemaa, Oulu.

                                                                                                          Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                          Nuorison taidetapahtuma 1997, digitaalinen taide, Hyvinkää

                                                                                                          Pvm: 24. - 25.5.1997, Arkistonro: 15.2:42, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                                          Hyvinkään vuoden 1997 taidetapahtuma oli kunnianhimoinen yritys saada digitaiteelle oma tapahtumansa. Osanottajien määrä jäi kuitenkin vähäiseksi, vaikka kuvissa näyttäisi kyllä yleisöä puolestaan riittävän. Kun ei itse paikalla ole ollut, niin hiukan hämmentää miksi kuvissa on kitaran soittajia, laulajia ja flamencon tanssijoita, jos kyseessä oli digitaalinen taide, mutta kenties nämä olivat osa tapahtumaa. Kuvia ovat ottaneet Suvi Valkonen ja Jonna Lylynmäki. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:42).

                                                                                                          VALOKUVAT

                                                                                                          Bändi4
                                                                                                          Bändi esiintyy. Kuvaaja: Jonna Lylynkangas, Hyvinkää.

                                                                                                          Flamenco6
                                                                                                          Flamenco-esitys. Kuvaaja: Suvi Valkonen, Hyvinkää.

                                                                                                          Kitara3
                                                                                                          Kitaransoittoa pihalla. Kuvaaja: Jonna Lylynkangas, Hyvinkää.

                                                                                                          Kone5
                                                                                                          Tietokoneiden vetovoimaa. Kuvaaja: Jonna Lylynkangas, Hyvinkää.

                                                                                                          Yleisö1
                                                                                                          Innokas yleisö. Kuvaaja: Suvi Valkonen, Hyvinkää.

                                                                                                          Yleisö2
                                                                                                          Innokas yleisö. Kuvaaja: Suvi Valkonen, Hyvinkää.

                                                                                                            Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                            Nuorison taidetapahtuma 1998, musiikki, Kuopio

                                                                                                            Pvm: 15. - 17.5.1998, Arkistonro: 15.2:43, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                                            Savon sydämeen matkasi myös egyptiläinen tanssiryhmä ja eteläkorealainen valtuuskunta vuonna 1998, kun Nuorison taidetapahtuma levittäytyi Kuopioon. Muusikkoja oli mukana kitaroineen, haitareineen ja viuluinen ja tyylinä niin laulelma, maailmanmusiikki kuin kansanmusiikkikin. Osa kuvista on värikuvia, ja kuvaajia jälleen monia, mm. Harri Kärkkäinen ja Piritta Martikainen. Tästä tapahtumasta kirjoitti Ulla Vuori järjestäjän näkökulmasta Nuoperin taidetapahtuma-teokseenkin vuonna 2011. Alkuperäiset kuvat Turun kaupunginarkistossa (15.2:43).

                                                                                                            VALOKUVAT

                                                                                                            Bond4
                                                                                                            Esiintymistyyliä! Kuvaaja: Jukka Kouri, Outokumpu.

                                                                                                            Haitari6
                                                                                                            Haitari ja viulu. Kuvaaja: Kosti Törölä, Kiuruvesi.

                                                                                                            Haitari9
                                                                                                            Haitarinsoittaja. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                                                                            Kangasala12
                                                                                                            Afropuellae, Kangasala. Kansan-, etno- ja maailmanmusiikki 16-12 v. Kuvaaja: Piritta Martikainen, Kuopio.

                                                                                                            Kangasala16
                                                                                                            Afropuellae, Kangasala. Kansan-, etno- ja maailmanmusiikki 16-12 v. Kuvaaja: Piritta Martikainen, Kuopio.

                                                                                                            Kitara3
                                                                                                            Kitaransoittaja. Kuvaaja: Kosti Törölä, Kiuruvesi.

                                                                                                            Kitara7
                                                                                                            Kitaransoittaja. Kuvaaja: Kosti Törölä, Kiuruvesi.

                                                                                                            Kitara10
                                                                                                            Kitaransoittajia. Kuvaaja: Piritta Martikainen, Kuopio.

                                                                                                            Kitara17
                                                                                                            Kitaransoittajia. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                                                                            Korea14
                                                                                                            Etelä-Korean valtuuskunnan musiikkiryhmä Kuopion torin esiintymislavalla. Kuvaaja: Kosti Törölä.

                                                                                                            Korea24
                                                                                                            Etelä-Korean valtuuskunnan musiikkiryhmä Kuopion torin esiintymislavalla. Kuvaaja: Kosti Törölä.

                                                                                                            Kristiinankaupunki13
                                                                                                            Kvittro, Kristinestad, viihde ja laulelma 10-15 v, päätösjuhla. Kuvaaja: Reetta Airaksinen, Kuopio.

                                                                                                            Kuoro19
                                                                                                            Sonus Gaudi & Los Laihias, Laihia. Kuvaaja: Esa Huusari.

                                                                                                            Lava25
                                                                                                            Pumppu, Korpilahti, rock. Kuvaaja: Esa Huusari.

                                                                                                            Orkesteri23
                                                                                                            Haapaniemen puhallinorkesteri l, Kuopio. Kuvaaja: Esa Huusari.

                                                                                                            Puhallin2
                                                                                                            Puhallinorkesteri. Kuvaaja: Piritta Martikainen, Kuopio.

                                                                                                            Rummut11
                                                                                                            Poika ja rummut. Kuvaaja: Kosti Törölä, Kiuruvesi.

                                                                                                            Sello1
                                                                                                            Sellonsoittaja. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                                                                            Sello8
                                                                                                            Sellonsoittaja. Kuvaaja: Kosti Törölä, Kiuruvesi.

                                                                                                            Sellot5
                                                                                                            Sellonsoittajia. Kuvaaja: Piritta Martikainen, Kuopio.

                                                                                                            Tanssi21
                                                                                                            Egyptiläinen tanssiryhmä. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                                                                            Tanssi22
                                                                                                            Egyptiläinen tanssiryhmä. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                                                                            Torvet20
                                                                                                            Torvensoittajia. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                                                                            Vilkas18
                                                                                                            Yleisnäkymä tapahtumapaikalta. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                                                                            Yleisö15
                                                                                                            Yleisöä. Kuvaaja: Harri Kärkkäinen, Tampere.

                                                                                                              Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                              Nuorison taidetapahtuma kuvia Nuoperin näyttelyssä

                                                                                                              Pvm: 1972 - 1996, Arkistonro: RF0492 - RF04101, Lahjoittaja: Suomen Nuorisoseurojen liitto

                                                                                                              Kymmenen kuvaa, jotka valittiin Nuorisotyön vuosikymmenet -kiertonäyttelypaneeleihin kuvaamaan Nuorison taidetapahtumaa. Kuvat ovat eri vuosilta ja vuosikymmeniltä ja valtakunnallisesta tapahtumasta. On laulajia, näyttelijöitä, pellejä, lausujia ja savitöiden tekijöitä Jyväskylästä Turkuun ja Kotkasta Ouluun.

                                                                                                                Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                Nuorisotyön mieli ja merkitys -kirjan julkistamistilaisuus Oulussa 2009

                                                                                                                Pvm: 23.4.2009

                                                                                                                Nuorisotyön Seniorin kanssa tehty julkaisu Nuorisotyön mieli ja merkitys julkaistiin nuorisotyöpäivillä keväällä 2009. Kuvia julkistamistilaisuudesta, jossa oli paikall niin senioreita kuin julkaisuun kirjoittaneita senioreita.

                                                                                                                Valokuvat ovat digikuvia.

                                                                                                                  Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                  Nuorisotyön vuosikymmenet -näyttelyn paneelikuvat

                                                                                                                  Pvm: 1946 - 2004, Arkistonmuodostaja: Nuoperi

                                                                                                                  Nuoperin näyttelypaneeleissa käytetyt kuvat on arkistoitu paneeleittain. Oman kokonaisuuden ovat saaneet Turku-paneelit ja eri kuntien näyttelyä varten lahjoittamat kuvat: Ylöjärvi, Ylitornio, Vaasa, Turku (paja- ja skeittikuvat), Siilinjärvi, Rovaniemi, Pori, Mikkeli (Paukkula), Miehikkälä, Lohja, Lahti, Kotka, Juuka, Joensuu, Helsinki, Hausjärvi ja Sippola (Ilmari Rinne) sekä Nuorison taidetapahtuma ja Lapin lääninhallitus.

                                                                                                                  Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                    Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                    Nuorisotyötä 1950- ja 1960-luvuilla

                                                                                                                    Pvm: 1956 - 1962, Arkistonro: RF04102 - RF04106, Arkistonmuodostaja: Hilkka Salonen, Lahjoittaja: Hilkka Salonen

                                                                                                                    Hilkka Salosen lahjoittamissa kuvissa on nuori kesäharjoittelija Vammalassa ohjaamassa punostöiden tekoa, avaamassa Seinäjoen uusia harrastus- ja nuorisotiloja ja matkalla Saksan Liittotasavallassa.

                                                                                                                    Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                      Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                      Nuorisotyötä Pohjois-Karjalassa ja Kotkassa 1950 - 1970-luvuilla

                                                                                                                      Pvm: 1950 - 1970 -luku, Arkistonro: RF030378 - RF030418, Arkistonmuodostaja: Väinö Sinervo, Lahjoittaja: Väinö Sinervo

                                                                                                                      Sinervon Väinö on lahjoittanut Nuoperille monen moista, myös valokuvia. Niitä on 42 kappaletta ja ne ovat mustavalkoisia. Kuvissa kokoustetaan, laitetaan kaitafilmiprojektoria kuntoon, tanssitaan ja ollaan leireillä ja musisoidaan mm. Kuusjärvellä (nyk. Outokumpu), Polvijärvellä ja Kotkassa. Onpa pari kuvaa ensimmäisiltä nuorisotyöpäiviltä Turusta vuodelta 1959. Niissä on mm. Heikka Niittynen ja Kerttu Varjo.

                                                                                                                      Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                        Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                        Nuorten talkoot 1940 - 1948

                                                                                                                        Pvm: 1943, Arkistonro: RF030423 - RF030427, Arkistonmuodostaja: Kerttu Varjo, Lahjoittaja: Kerttu Varjo

                                                                                                                        Kerttu Varjo lahjoitti Nuoperille päiväkirjansa, joiden välissä oli muutama mustavalkoinen valokuva Nuorten talkoista. Kuvissa presidentti Risto Ryti palkitsee talkoolaisia vuonna 1973 Presidentinlinnassa Helsingissä. Kerttu Varjo on myös kuvissa. Hän oli yksi talkoiden organisaattoreista.

                                                                                                                        Aineisto on digitoitu.

                                                                                                                          Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                          Opetusministeriön kv-kuvia

                                                                                                                          Pvm: 1950-luku, Arkistonro: RF05505 - RF05519, Lahjoittaja: Opetusministeriö

                                                                                                                          Opetusministeriön lahjoituksissa on monenlaisia valokuvia. Näistä mustavalkokuvista 14 on otettu Moskovasta, jossa valtion nuorisoneuvosto vieraili huhtikuussa 1957 ja tutustui mm. pioneeritaloon. Mukana matkalla mm. Raili Virtanen, Kerttu Varjo, Lassila, Björkqvist, Ervamaa, Kurt Frosman (Hki) ja Viksten. Pääosassa Kerttu Varjo, jonka "kuuluisa" narunhyppelykuvakin on otettu tällä reissulla. Siinä Varjo hyppää narua Moskovassa, lasten pyörittäessä narua, yllään ranskalainen kävelypuku ja korkokengät.

                                                                                                                          Yksi kuva on opetusministeriön ensimmäisestä nuorisoasiainesittelijästä Erkki Vuoristosta. Hänen työaikansa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän kaatui Kannaksella vuonna 1944. Seuraajaksi valittiin Lauri Pautola.

                                                                                                                          Aineisto on digitoitu.

                                                                                                                            Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                            Oulun nuorisotoimi

                                                                                                                            Pvm: 1955 - 1974, Arkistonro: RF04259 - Rf04265, Arkistonmuodostaja: Oulun nuorisoasiainkeskus, Lahjoittaja: Oulun nuorisoasiainkeskus

                                                                                                                            Tämä seitsemän kuvan satsi tuli erityisesti meidän nuorisotyön vuosikymmenet näyttelyesitettä varten. Esitteeseen kirjoitti Oulun ensimmäinen nuorison ohjaaja Ebba Askonen ja kuvia käytettiin artikkelissa. Kuvissa on mm. Riihimäen askarteluopiston johtaja Waldemar Bühler ohjaamassa lastutöiden tekoa Oulussa vuonna 1955, Oulun läänin nuoriso- ja raittiustyöntekijöitä vuodelta 1958 ja järjestöjen harrastusnäyttelystä vuodelta 1969.

                                                                                                                            Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                              Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                              Partaharju

                                                                                                                              Pvm: vuoden 1962 jälkeen, Arkistonro: Kuvat 1 - 12, nro 10 puuttuu, Arkistonmuodostaja: Opetusministeriö, Lahjoittaja: Opetusministeriö

                                                                                                                              Jo ennen sotia etsittiin Suomen pojille pysyvää leirikylän paikkaa. Asia sukelsi uudelleen esille, kun sodan päätyttyä vuonna 1945 vietettiin Pieksämäellä valtakunnallisia poikapäiviä. (Tekstiä 1940-luvulta Partaharjun Opiston leikekirjasta.) Poikien keskus osti Salvosen rannalta neljä hehtaaria maata ja leirikylä vihittiin käyttöön vuonna 1945. Seuraavana vuonna aloitettiin Partaharjulla vakituinen leiritoiminta. Tämä rainasarja on kuvattu vuoden 1962 jälkeen, koska kuvissa on jo uusi päärakennus, joka vihittiin käyttöön ko. vuonna. Rainojen tekstit tulivat kuvien mukana:
                                                                                                                              1. Partaharju sijaitsee Pieksämäen lähellä, asemalta kuusi kilometriä koilliseen. Seutu on Suomen kauneimpia saloseutuja: vettä, metsää ja harjuja. Ja itse Salosjärvi.
                                                                                                                              2. Jyhkeät pyöröhirsiset porttirakennelmat johtavat sisälle iki-ihanaan Partaharjun leirikylään, jonka omistaa Suomen kaikkien poikien ystävä - Poikien keskus.
                                                                                                                              3. Leirikylän keskellä sijaitsee juhla-aukeama ja uusi päärakennus. Aukeaa ympäröi sarja erilaisia rakennuksia. Risti viittaa päämäärään. Ristin vieressä seisoo poikakylän johtaja, pastori Pentti Tapio, itse Iso Parta.
                                                                                                                              4. Partaharju on rakennettu suomalaiseen esi-isien tyyliin: hirsirakennukset ovat kuin saloseutujen paalumajoja. Täällä on jusseja ja tobiaksia ja muitakin, joissa kelpaa olla ja elää.
                                                                                                                              5. Partaharjun maasto on mitä parhainta leirimaastoa: kuivaa, tuulelta suojattua, vedenläheistä. Täällä on telttamajoitus ihanteellista. Suurleirit järjestetäänkin telttaleireiksi, ja tavallisillakin erikoisleireillä on mahdollisuus telttailuun.
                                                                                                                              6. Partaharjulla on suuri urheilukenttä, jossa järjestetään lukuisat kovat ottelut. Kenttä on raivattu seisovaan metsään. Sillä on omat ennätyksensä ja niistä on luettelo urheilukopin seinässä.
                                                                                                                              7. Salvosjärven hiekkarannalla sijaitsee mainio uimala ja maukaslöylyinen sauna. Ahvenien valtakunnassa on rattoisaa reippaiden poikien meloskella.
                                                                                                                              8.Leirikylässä järjestetään monenlaisia kivoja kursseja. Askartelusuojissa opimme valmistamaan oman kanoottimme. Entä oletko seilannut katamaralla?
                                                                                                                              9. Myllypuron rannan nuotiopiirissä Salvosen iltanuotiorinteellä hiljennymme iäisyyden edessä. Siellä myös kaikuu ilo hyvien kavereiden seurassa.
                                                                                                                              11. Partaharjun metsiköstä retkeilijä löytää vanhan tuulimyllyn. Lienee Pieksämäen viimeisiä, tänne talteen tuotu. Tällaisella ne esi-isät muinoin jauhonsa jauhoivat. Ilmaisen tuulen voimalla.
                                                                                                                              12. Lieneekö missään muualla maailmassa sellaista kirkkoa kuin Partaharjulla. Oikeata metsäkirkkoa avaran taivaan alla. Honkien pilaristossa. ”Nyt metsä kirkkoni olla saa, voin täälläkin palvella Jumalaa.

                                                                                                                              Värirainat on digitotu.

                                                                                                                                Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                Porin kaupungin nuorisotoimi

                                                                                                                                Pvm: 1970 - 1980-luku, Arkistonro: RF05340 - RF05450, Lahjoittaja: Porin kaupungin vapaa-aikavirasto

                                                                                                                                Porin kaupungin nuorisotoimen 110 mustavalkoista valokuvaa kuvaavat varsin monipuolisesti Porin nuorisotyötä kahdella vuosikymmenellä. Vuoden 1972 nuorisotyölaki lisäsi kaupungin nuorisotyöntekijöiden määrää, joten myös toiminta vilkastui. Porilaiset saivat aivan uuden nuorisotalon keskustaan vuonna 1984, joten kuvia on myös avajaisista, mutta myös peruskiven muurauksesta. Kuvia on Tammen tilan leireiltä ja tapahtumista, kansainvälisyydestä niin Porissa kuin ystävyyskunnasta Riiasta, Möötti-tapahtumasta Porin keskustasta, talviurheilusta, lainavälinevarastosta, Osalan leirikeskuksesta, työleireiltä, taidepahtumista, diskoilloista, pienoisautoradasta, nuorisolautakunnasta ja ystävyyskaupunkileiriltä (1975, Pori).

                                                                                                                                Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                                  Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                  Raision kaupungin nuorisotoimi 50 vuotta

                                                                                                                                  Pvm: 3.-28.9.2007, Lahjoittaja: Oma tallenne

                                                                                                                                  Raision nuorisotoimi kokosi juhlavuoden kunniaksi valokuvanäyttelyn kolmen työntekijänsä (Kauko Krupskoff, Arto Korhonen ja Eino Laitinen) kanssa Raision kirjastoon. Nuoperin Terhi sai kutsun avajaisiin ja tallensi kuvat, joita on on 80. CD:lle on koottu kuvat, kuvalista ja avajaisten kutsukortti.

                                                                                                                                    Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                    Sotilaspojat talkoot

                                                                                                                                    Pvm: 1932 - 1946, Arkistonro: RF046 - RF0462, Arkistonmuodostaja: Ilmari Rinne, Lahjoittaja: Ilmari Rinne/Turun nuorisopalvelut

                                                                                                                                    Ilmari Rinteen lahjoituksessa on paljon mustavalkovalokuvia. Näissä 16 kuvassa on Turun sotilaspoikatalkoisiin osallistuneita. Ilmari Rinne oli Turun sotilaspoikien vetäjä. Lisäksi näiden kuvien joukossa on Itä-Toukolan setlementin kuvia Viipurista, todennäköisesti 1930-luvulta, jolloin Rinne siellä vaikutti. Kuvien tiedot, erityisesti ajankohdan suhteen, ovat puutteellisiä, suurimmassa osassa ei ole edes vuotta, mutta se tiedetään, että Rinne oli Viipurissa 1932 - 1939 ja Turussa 1940 - 1946, jolloin hän Auralan setlementissä toimiessaan johti myös Nuorten talkoisiin liittyvää Sotilaspoikatoimintaa.

                                                                                                                                      Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                      Sotilaspojat Turussa ja Viipuri

                                                                                                                                      Pvm: 1930- ja 1940-luku, Arkistonro: RF0454 - RF0462, Lahjoittaja: Ilmari Rinne/Turun nuorisopalvelut

                                                                                                                                      Kahdeksan kuvaa Sotilaspoikatalkoista Turussa, missä Rinne toimi talkoiden johtajana. Kuvat ovat pääasiassa "poseerauskuvia", joissa pojat seisovat suorissa riveissä sotilaspuku tiukasti napitettuna, mutta myös joitakin urheilukuvia löytyy.
                                                                                                                                      Yhdeksän kuvaa on Viipurista, muutama loistava kaupunkikuva ja loput Itä-Toukolan setlementin kuvia, joissa urheillaan ja ommellaan.

                                                                                                                                        Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                        Suomen nuorison viikko DDR:ssä

                                                                                                                                        Pvm: 1984, Arkistonro: RF05532 - RF05536, Lahjoittaja: Opetusministeriö

                                                                                                                                        Viisi toimintakuvaa Suomen valtuuskunnan matkasta Suomen nuorison viikolle DDR:ään. Valtuuskunnan johtajana toimi Markku Kauppinen, joka oli tuolloin valtion nuorisoneuvoston puheenjohtaja. Juna-asemalla toivotetaan vieraat tervetulleiksi ja toisaalla kisaillaan leikkimielisesti (?) kädenväännössä.

                                                                                                                                        Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                                          Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                          Taisto Kärkkäisen ja opetusministeriön kuvalahjoitukset

                                                                                                                                          Pvm: 1946 - 1987, Arkistonro: RF04209 - RF04301 (ei RF04259 - RF04265), Lahjoittaja: Taisto Kärkkäinen ja opetusministeriö

                                                                                                                                          Taisto Kärkkäisen ja opetusministeriön lahjoitus on yhdistetty, koska niiden kuvat ovat varsin samantyylisiä ja -aiheisia. Kuvat on ottanut opetusministeriön tilaama kuvaaja. On ystävyysviikko kuvia Odessasta, valtion nuorisotyöneuvoston matkaa Liettuaan, Askarteluopiston kuvia, Riihimäen pioneerileiriä, kerhonohjaajia Suomen NNKY:n liitosta ja Vesaisten toimintaa. Osa kuvista on tullut meille pyynnöstä, kun olemme etsineet kuvitusta näyttelyymme ja sen esitteeseen. Kuvissa paljon tuttuja poliitikkoja Esko Ahosta Matti Ahteeseen.

                                                                                                                                          Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                                            Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                            Taisto Kärkkäisen lahjoitus

                                                                                                                                            Pvm: 1950-1960-luku, Arkistonro: RF2006:512 - RF2006:518, Arkistonmuodostaja: Taisto Kärkkäinen, Lahjoittaja: Taisto Kärkkäinen

                                                                                                                                            Tämä seitsemän kuvan setti on henkilökohtaisin kuvalahjoitus Kärkkäiseltä, ja hänet löytääkin jokaisesta kuvasta. Yksi kuva on Yhteiskunnallisen korkakoulun opiskelijoista Vierumäen harjoitusleiriltä vuodelta 1954 ja toisessa hypätään jo Riihimäen Askarteluopistoon tutustumaan vuonna 1955. On askartelukurssia, nuorisotyökurssia ja tutustumista saksalaiseen lehtipainoon vuonna 1963.

                                                                                                                                            Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                                              Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                              Teemakokous Forum Marinumissa Turussa

                                                                                                                                              Pvm: 22.10.2005, Arkistonmuodostaja: Nuoperi

                                                                                                                                              Nuoperi järjesti oman toiminnan kehittämiseksi teemakokouksen Turussa vuonna 2005. Tapahtuman tarkoituksena oli saada uusia ideoita toimintaan ja esitellä samalla siihen asti tehtyjä saavutuksia. Puhujina olivat mm. Partiomuseon Yrjö Nenonen, Mauri Pirilä Raahesta, Taisto Kärkkäinen ja Tuula Tuominen pääkaupunkiseudulta. Ja luonnollisesti kuultiin myös kaupungin tervehdys nuorisolautakunnan silloiselta puheenjohtajalta Petja Raaskalta. Kuvia on runsaasti myös yleisöstä ja ne on ottanut värillisenä ja diginä Martti Puhakka maakuntamuseolta (nykyisin museokeskus).

                                                                                                                                                Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                                Turun kaupungin nuorisolautakunta

                                                                                                                                                Pvm: 1972 - 1985, Arkistonro: RF030432 - RF030440, Lahjoittaja: Turun nuorisoasiainkeskus

                                                                                                                                                Nämä kahdeksan mustavalkoista kuvaa tulivat Nuoperiin lahjoituksena, kun etsimme erityisesti musiikkiin liittyviä kuvia näyttelyämme varten. Viisi kuvaa on Nuorison taidetapahtumasta Turusta vuodelta 1978. Kuvissa on niin esiintyjiä, mm. Pikku Kiikurit, kuin yleisöäkin. Yksi kuva on vuoden 1975 tapahtumasta Turun konserttitalolta. Kaksi kuvaa on Puolalan puiston rock-konserteista 1980-luvulta ja yksi vuodelta 1980 Runosmäen nuorisotalon avajaisista.

                                                                                                                                                Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                                                  Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                                  Turun nuorisoviikko vuonna 1955

                                                                                                                                                  Pvm: 26.3. - 3.4.1955, Arkistonro: RF020310 - RF020386, Arkistonmuodostaja: Turun kaupungin Nuorten Palvelut, Lahjoittaja: Turun kaupungin Nuorten Palvelut

                                                                                                                                                  Vuoden 1955 nuorisoviikkojen 76 mustavalkoista kuvaa on otettu Turun kaupungin nuorisotyölautakunnan kuva- ja leikekirjoista (Hd:1) digitoitaviksi. Kuvia on nuorisoviikkojen pääjuhlasta Turun konserttitalosta, näytelmä-, puhe-, laululeikki-, ja kuorolaulukilpailuista Raunistulan Tarmossa, kansantanhu- ja ryhmätanssikilpailusta Turun Vähäväkisten salista sekä harrastenäyttelystä Turun taidemuseolta ja ryhmä-, kisälli- ja soitinmusiikkikilpailusta Toivo II:ssa. Ohjelmalehtisessä, jonka kopio on valokuvien liitteenä, pyydetään tutustumaan nuorison terveisiin harrastuksiin.

                                                                                                                                                  Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                                                    Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                                    Turun nuorisoviikko vuonna 1958

                                                                                                                                                    Pvm: huhtikuu 1958, Arkistonro: RF030130 - RF030228, Arkistonmuodostaja: Turun kaupungin Nuorten Palvelut, Lahjoittaja: Turun kaupungin Nuorten Palvelut

                                                                                                                                                    Nuorisoviikkoja järjestettiin säännöllisesti. Turun kaupungin nuorisotyölautakunnan valokuva- ja leikekirjasta vv. 1958 - 1959 (Hd:3) on digitoitu vajaa sata mustavalkoista kuvaa nuorisonäyttelyn rakentamisesta ja avajaisista Turun taidemuseossa 13.4.1958, neuvostonuorten vierailulta Puolalan kansakoulussa 12.4.1958, kuvia televisiolähetyksen kuvaamisesta 13.4. ja 15.4.1958, avajaisjuhlista konserttisalissa 13.4.1958, soolosoitinkilpailuista 14.4.1958, laulelma-, iskelmä-, harmonikka- ja kisällilaulukilpailuista 18.4.1958, nuorisoparaatista (Göteborgin ja Turun nuorten musiikkikilpailu 20.4.1958). Ensimmäisistä valtakunnallisista nuoriso-ohjaajapäiviltä 23. - 25.1.1959 Turusta on yleisökuvia.

                                                                                                                                                    Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                                                      Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                                      Työhuone

                                                                                                                                                      Pvm: syksy 2008, Arkistonmuodostaja: Nuoperi

                                                                                                                                                      Joskus nuoperilaiset muistavat ottaa kuvia myös omasta työstään. Syksy 2008 oli kyllä varmaan hektisin koko toiminnan aikana. Pienessä työhuoneessa oli kolme ihmistä töissä ja neljäs kyyhötti kellarikerroksessa toimittamassa seuraavaa julkaisua ja järjestelemässä Uma Aaltosen lahjoitusta. Sinne eivät hevosille allergiset päässeet mukaan. Näissä kuvissa suunnitellaan Nuorisokeskuksista tehtävää cd-romia. Ja mahtui työhuoneeseen vielä vieraitakin poikkeamaan. Kuvissa Terhi Lehtonen, Salla Tenkanen ja Reetta Pihlajavirta, joiden ottamia myös digikuvat ovat.

                                                                                                                                                        Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                                        Valtion ja läänin nuorisotyötä

                                                                                                                                                        Pvm: 1973 - 1983, Arkistonmuodostaja: Kerstin Ekman, Lahjoittaja: Kerstin Ekman

                                                                                                                                                        Kerstin Ekmanin lahjoituksessa on kuvia opetusministeriön ja läänin nuorisosihteereiden työstä, vierailuista ja tapaamisista. Kuvissa ollaan mm. Helsingissä ohjaajakurssilla, Kortesjärvellä, Moskovassa kuin Oslossakin. Virkamiesten lisäksi kuvissa näkyvät mm. ministerit Kaarina Suonio ja läänien nuorisosihteereitä etelästä pohjoiseen.

                                                                                                                                                        Suurin osa kuvista on mustavalkoisia. Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                                                          Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                                          Valtion nuorisotyötä

                                                                                                                                                          Pvm: 1992 - 2003, Arkistonro: RF05520 - RF05531, Lahjoittaja: Opetusministeriö

                                                                                                                                                          Tässä satsissa on kuvia ensimmäisen etelä-korelalaisen valtuuskunnan tutustumismatkasta Suomeen vuonna 1996, 4H-säätiön stipendien jakotilaisuudesta Helsingissä 9.2.1999, Next Step -messuista vuodelta 1994 ja Äksön-messuita vuodelta 1992, opetusministeriön vierailusta Uudessakaupungissa 22.8.1997 sekä näytelmäryhmän kuva Velikiy Novgorodista syyskuussa 2003.

                                                                                                                                                            Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                                            Valtion nuorisotyötä

                                                                                                                                                            Pvm: 1950-luvulta 1970-lu, Arkistonro: RF0475 - RF0491, Arkistonmuodostaja: Taisto Kärkkäinen, Lahjoittaja: Taisto Kärkkäinen

                                                                                                                                                            Yksi kuva on otettu Turun nuorisotyöntekijäpäivillä 1950-luvulla,toinen läänin nuorisosihteerien tapaamiselsta Rovaniemellä vuonna 1977, kolmas opetusministeri Armi Hosian luota vuonna 1963, jolloin keskusteltiin nuorisotyön lainsäädöstä. Vuodelta 1963 löytyy kuva, kun valtion nuorisoneuvoston puheenjohtajaksi tulee Mikko Juva. Muut kuvat ovat kansainvälisestä nuorisotyöstä ja valtion tasolla. Neuvostoliiton nuorisojärjestöedustajat tapaavat opetusministeri Heikki Hosia vuonna 1962 ystävyysviikkojen kunniaksi, suomalaiset vierailevat vuonna 1970 Moskovassa ja valtion nuorisotyölautakunnan jäsenet istuvat "rauhan penkillä" vuonna 1974 Jaltassa.

                                                                                                                                                            Valokuvat on digitoitu.

                                                                                                                                                              Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                                              Viipurin setlementtien, Itä- ja Länsi-Toukolan toimintaa

                                                                                                                                                              Pvm: 1930 - 1940-luku, Arkistonro: RF030547 - RF030771, Arkistonmuodostaja: Ilmari Rinne, Lahjoittaja: Ilmari Rinne/Turun nuorisopalvelut

                                                                                                                                                              Ilmari Rinteen lahjoituksessa on paljon mustavalkovalokuvia. Näissä 224 kuvassa on Itä- ja Länsi-Toukolan setlementin kuvia Viipurista, todennäköisesti 1930-luvulta, jolloin Rinne siellä vaikutti. Kuvien tiedot, erityisesti ajankohdan suhteen, ovat puutteellisia, suurimmassa osassa ei ole edes vuotta, mutta se tiedetään, että Rinne oli Viipurissa 1932 - 1939 ja Turussa 1940 - 1946, jolloin hän työskenteli Auralan setlementissä. Viipurin Toukolan kuvat ovat niin poikien kuin tyttöjenkin ryhmien toiminnasta urheilusta askarteluun, voimistelusta retkeilyyn. Kuvien tiedot ovat vähäisiä ja niiden luettelointinumerot (RF) ovat varsin sekavat, sillä välillä on kuvia Auralasta Turusta, välillä Sipolasta Kymenlaaksosta ja välillä Viipurista. On ryhmäkuvia ja toimintakuvia.

                                                                                                                                                                Aineistolaji: Valokuvat

                                                                                                                                                                Yhteiskunnallinen korkeakoulu

                                                                                                                                                                Pvm: 1956 - 1961, Arkistonro: RF04108 - RF04131, Arkistonmuodostaja: Hilkka Salonen, Lahjoittaja: Hilkka Salonen

                                                                                                                                                                Hilkka Salonen opiskeli Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa nuorisotyötä 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa. Tuona aikana koulu siirtyi Helsingistä Tampereelle. Muutto(vappu)tempauksena opiskelijat ajoivat matkan mopoilla. Kuvia löytyy myös luennoilta, liikuntatunneilta ja harjoitusleireiltä (mm. Vierumäeltä vuonna 1956) ja nuorisotyön opiskelijoiden, Nursojen, tapahtumista.

                                                                                                                                                                Valokuvat on digitoitu.